Perjantai 18.11.2016 klo 9:55 – Helinä Häkkänen-Nyholm
Lakimiehen yleiskoulutuksen saaneilta tuomareilta ei voida edellyttää useiden erityisalojen osaamista ja näin ollen oikeudellisen ratkaisutoiminnan apuna käytetään eri tieteenalojen asiantuntijatodistelua. Asiantuntijatodistelun määrän ja merkityksen on arvioitu viime vuosina lisääntyneen, mikä asettaa kasvaneita vaatimuksia tuomarikunnalle sen suhteen, miten asiantuntemustiedon sisältöä arvioidaan ja sen näyttöarvoa punnitaan. Jos ratkaisun perusteeksi hyväksytään virheellistä tai puutteellista asiantuntijatietoa tai oleellista asiantuntijatietoa ei ole lainkaan esitetty, kärsii ratkaisun oikeellisuus.
Rikosasioiden käsittelyn yhteydessä käytetään lisääntyvissä määrin myös oikeuspsykologista ja oikeuslääketieteellistä asiantuntemustietoa. Poikkeuksellista ei ole tänä päivänä enää sekään, että näyttönä esitetään keskenään ristiriitaisia asiantuntijalausuntoja. Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa lähdetään siitä, että asiantuntijana oikeudessa esiintyvältä henkilöltä voidaan edellyttää yleisiä asiantuntijuuden kriteereitä eli sitä, että tieteellinen tutkimusote ilmenee asiantuntijana esiintyvän henkilön tavassa 1) ajatella ja lähestyä kohteena olevaa ilmiötä, 2) kerätä ja käsitellä ilmiötä koskevaa tietoa, sekä 3) tehdä keräämänsä ja analysoimansa aineiston / tiedon perusteella johtopäätöksiä1. Tieteellisen tutkimusotteen tulisi ilmetä asiantuntijan tavassa kerätä ja käsitellä ilmiötä koskevaa tietoa kriittisesti ja tasapuolisesti eli näin ollen esimerkiksi rikosasiassa tulisi tarkastella sekä syytteen puolesta että sitä vastaan puhuvaa tietoa. Myös kyky tehdä kerätyn ja analysoidun aineiston ja tiedon perusteella puolueettomia johtopäätöksiä edustaa tieteellistä ja puolueetonta tutkimusotetta.
Olemme viime aikoina havainneet huolestuttavan paljon puutteita erityisesti rikosasioiden käsittelyn yhteydessä esitetyissä asiantuntijalausunnoissa. Nämä ilmenneet puutteet ovat nähdäksemme luonteeltaan sellaisia, ettei tuomarikunnan voida olettaa niitä itsenäisesti havaitsevan. Näin ollen ne olisivat sellaisinaan tuomioistuimessa esitettyinä vakavasti vaarantaneet ratkaisun oikeellisuuden. Esimerkkejä havaituista puutteista on koottu alle.
- Lausunnon tiedonhankinnassa on käytetty sellaista oikeuspsykologista tutkimusmenetelmää, jota ei ole osoitettu riittävän päteväksi tai luotettavaksi. Kyse on yleensä sellaisen tutkimusmenetelmän käytöstä, josta alan ulkomaiset asiantuntijat ovat julkaistussa review-tiedeartikkelissa lausuneet, ettei menetelmää tai siihen perustuvaa tutkimusta tulisi hyväksyä osaksi asiantuntijatodistelua oikeudessa, koska tutkimus ei ole osoittanut menetelmää tarpeeksi luotettavaksi tai päteväksi.
- Lausunnon perustana olevassa tiedonhankinnassa ei ole lainkaan käytetty tieteenalalla pätevinä ja luotettavina tunnettuja tutkimusmenetelmiä, vaan lausunto perustuu yksinomaan asianosaisen kertomiin seikkoihin. Esimerkinomaisesti tällaisesta tilanteesta on kyse silloin, kun rikoksesta aiemmin tuomitun ja uudestaan syytetyn vaarallisuudesta ja uusimisriskistä on laadittu häntä hoitavan psykiatrin tai psykologin toimesta lausunto, joka perustuu muutamaan psykoterapiakäyntiin ja kliinikon subjektiiviseen näkemykseen henkilöstä. Yhtä lailla samasta on kyse silloin, kun psykoterapeutti todistaa asianomistajan puolesta, että tämän psykoterapiassa kertomat muistikuvat ja asiat lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat varmuudella tosia.
- Lausunnon tiedonhankinnassa on käytetty oikeuspsykologista tutkimusmenetelmää väärin. Kyse on esimerkiksi tilanteesta, jossa menetelmän teoreettinen tausta perustuu havaintoihin ihmisen käyttäytymisestä tietynlaisessa vuorovaikutustilanteessa ja menetelmän luotettavuuden ja pätevyyden arviointi perustuu vastaavissa vuorovaikutustilanteissa tehtyihin tutkimuksiin. Lausunnossa menetelmää sovelletaan kuitenkin aivan muuhun tilanteeseen. Tilanne on käytännössä sama kuin jos ihmisen vaarallisuusarvioinnissa haastatteluun tarkoitettua tiedonkeruumenetelmää tai testiä käytettäisiin asiakirja-aineiston analysointiin.
- Lausunto sisältää sellaisia toteamuksia, jotka eivät saa tukea lausunnon lähteenä olevasta tutkimusaineistosta. Näissä tapauksissa lähdemateriaaliin kirjattuja tietoja (esimerkiksi asianomistajan, syytetyn tai todistajan kertomuksia tai toisen asiantuntijan lausuntoa) on kirjattu lausuntoon väärin. Näin esimerkiksi silloin, kun on todettu, että lääkärinlausunto tukee asianomistajan kertomuksen luotettavuutta vammojen synnystä, vaikka lääkärinlausunnossa on nimenomaisesti todettu, että vammojen syntymekanismi on tuntematon.
- Lausunto sisältää vääriä yleistyksiä, tulkintoja ja tietoja lausunnon lähdeviitteissä käytetystä ulkomaisesta tutkimuskirjallisuudesta. Tällaisissa tapauksissa syntyy väistämättä vaikutelma siitä, ettei lausunnon kirjoittaja ole perehtynyt lausunnossa käyttämäänsä lähdeviitteen sisältöön, vaan tyytynyt toteamaan sen otsikkonsa johdosta sopivan lausuntonsa argumentaatioon lähdeviitteeksi lisättäväksi. On tapauksia, joissa käytetty lähdeviite ei ole lainkaan käsitellyt sitä asiaa, jonka yhteydessä lausunnon kirjoittaja on lähteeseen viitannut. Lausunnon kirjoittaja on esimerkiksi kirjoittanut asianomistajan lausunnon luotettavuuden arvioinnista, mutta samassa lauseessa käytetty lähdeviite ei lainkaan käsittele tätä aihetta. On myös tapauksia, joissa käytetyssä lähteessä on nimenomaisesti kirjoitettu, ettei se sovellu yleistettäväksi sellaisiin tapauksiin, jonka yhteydessä lausunnon kirjoittaja on sitä käyttänyt. Esimerkinomaisesti raiskauksesta tuomitun henkilön uusimisriskistä lausunnon kirjoittanut lääkäri viittaa sellaiseen tieteelliseen tutkimukseen, jossa on tutkittu vain insestirikoksesta tuomittujen henkilöiden rikoksen uusimisriskiä.
- Lausunnosta puuttuu asian kannalta olennaisia tieteenalalla ilmiöstä tai asiasta tehtyjä havaintoja ja johtopäätöksiä sekä niihin perustuvia lähdeviitteitä. Lausunnon puolueettomuuden vaatimus on yksi olennaisia asiantuntijuuden kriteereitä. Lausunnossa tarkasteltavien tutkimuskysymysten osalta tämä tarkoittaa sitä, että kaikki merkittävä aiheesta tehty tutkimus tuodaan lausunnossa puolueettomasti esiin. Moni asia oikeuslääketieteessä ja oikeuspsykologiassa on vielä toistaiseksi kiistanalainen. Jos lapsen seksuaalisen hyväksikäytön asianomistajan fyysisten vammojen osalta todetaan esimerkiksi, että vammojen vähäinen määrä viittaa siihen, ettei seksuaalirikosta ole tapahtunut, sivuutetaan kokonaan se tutkimus joka osoittaa, että huomattava osa asianomistajista ei näissä rikoksissa saa fyysisiä vammoja.
Tuomioistuimen olisi tärkeää voida luottaa asiantuntijan lausuntoon, sillä mahdollisuudet tarkistaa asiantuntijalausunnon totuudenmukaisuus tai sen laatu ovat hyvin rajalliset. Nähdäksemme on epärealistista olettaa tuomarikunnalta kykyä arvioida asiantuntijalausunnon tieteellisiä standardeja, vaan vastuun asiantuntijalausunnon sisällön laadusta ja oikeellisuudesta tulee olla asiantuntijalla itsellään.
1 Lahti, R. & Siro, J. (2011). Asiantuntemustieto ja asiantuntijat oikeudessa. Helsingin hovioikeus.