Keskiviikko 17.4.2013 klo 18:56
Bostonin pommi-iskujen yhteydessä olemme jälleen kerran sen kysymyksen edessä, miten joku/jotkut ihmiset kykenevät tällaisiin tekoihin? Ilmeisen haastava esitukinta on vasta alkutekijöissään, mutta nyt jo eri alojen asiantuntijat ovat julkisuudessa arvuutelleet sitä, millainen ihminen tai ryhmä iskujen takaa paljastuu. Mielikuvia tekijästä tai tekijöistä luodaan, ja samalla rakennetaan Bostonin pommittajan tai pommittajien julkista imagoa. Suomessa mediassa on jopa todettu, että Bostonin tapaus saattaa tarkoittaa sitä, että terrori-iskuja tulee lisää. Tällaisella lausunnolla tuskin on myönteistä vaikutusta kansalaisten turvallisuuden tunteelle, ja voidaan perustellusti kysyä, tukeeko tällainen lausuma osaltaan terrori-iskujen yhtä tarkoitusta: levittää pelkoa ja kauhua.
Bostonin pommien sijaintia, valmistusmateriaalia ja iskujen ajankohtaa koskevia tietoja käytetään perustana, kun pyritään pureutumaan tekijän tai tekijöiden mielenliikkeisiin ja motiiviin. Theodore Kaczynskin (ns. Unabomberin) tapaus vuosilta 1978-1995 on yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka pieleen tällaisessa arvuuttelussa voidaan mennä. Kaczynskin tietokeniikan alan toimijoille osoittamien kirjepommipakettien signeerauksena olleesta FC kirjainyhdistelmästä oletettiin sen tarkoittavan ”Fuck computers”. Unabomber itse ilmoitti kirjainyhdistelmän tarkoittaneen sanaparia ”Freedom Club”. Esimerkki paljastaa tällaisten julmien väkivaltatekojen ytimen: Tekijät ovat niitä, jotka ovat jotakin vastaan, yleensä demokraattista yhteiskuntajärjestelmää ja sen puolesta toimivia ihmisiä, mutta he voivat nähdä itsensä hyvin eri valossa kuin ne, joihin isku kohdistuu.
Terrori-iskun tekijä näkee teolleen aina jonkin merkityksen ja tavoitteen. Psykologinen prosessi, joka johtaa iskun toteuttamiseen, on usein kuitenkin hyvin erilainen silloin kun iskun toteuttajana on ihmisryhmä, yksittäisen henkilön sijasta.
Ryhmän ollessa toimijana olennaista on ymmärtää ihmisen ryhmään kuulumisen merkitys ja samanmielisten ryhmädynamiikan psykologiaa. Ihmiselle on luonteenomaista myötäillä ryhmää, koska ihmisen tarpeella kuulua ryhmään on evolutiivinen perusta. Ryhmässä jäsenet radikalisoivat toisiaan. Samanlaista yhteisöllisyyttä nähdään armeijassa ja nuorten miesten ns. poikaporukoissa. Ryhmän toteuttamissa terrori-iskuissa tekoon johtavassa prosessissa ryhmäsiteistä muodostuu perhesiteitä tärkeämmät. On osoittautunut, että näihin terrori-iskuihin syyllistyneet henkilöt eivät ole samalla tavalla syrjäytyneitä, persoonallisuushäiriytyneitä ja alkoholisoituneita kun heitä on verrattu joihinkin muihin väkivaltatekoihin syyllistyneisiin miehiin. Eräänä esimerkkinä tästä ovat kesällä 2005 Lontoon metroissa ja bussissa tapahtuneisiin terrori-iskuihin syyllistyneet itsemurhapommittajat: He olivat opiskelijoita, työssäkäyviä, perheellisiä, ja akateemisesti koulutettuja. Monien itsemurhapommittajien osalta viitteitä psyykkisistä sairauksista ei tutkimuksissa ole löydetty.
Alan tutkijoiden mukaan terroristi-iskuihin syyllistyneistä henkilöistä esimerkiksi itsemurhapommittajat ovat hyvin heterogeenisia, eikä heissä ole psykologisesti juuri mitään, mikä erottaisi heidät muista ihmisistä. Käsityksemme mukaan itsemurhaiskuihin ei ole myöskään suoria oikeutuksia missään uskonnossa. Näiden henkilöiden käsitys itsestä iskun toteuttajana liittyy todennäköisesti vahvasti kokemukseen itsestä ns. vapaustaistelijana ja ryhmälleen lojaalina henkilönä. Samanmielisille nämä henkilöt voivat olla suuria sankareita, joihin myös halutaan samaistua.
Terrorismin psykologiassa puhutaan yksilöterrorismista silloin kun terrori-iskun takaa paljastuu yksittäinen henkilö, kuten em. Theodore Kaczynski, Norjan keskustassa pommin räjäyttänyt ja myöhemmin 69 nuorta surmannut Anders Breivik, tai Atlantan olympialaisten yhteydessä pommin räjäyttänyt Eric Rudolphin. Monessa näistä tapauksessa väkivallan tekijää motivoi kosto jostakin todellisesta tai kuvitellusta vääryydestä, ja joidenkin osalta myös vakavat mielenterveysongelmat, kuten esimerkiksi paranoidiset oireet, selittävät terrori-iskua. Mikäli Bostonin pommi-iskujen takaa löytyy yksinäinen toimija, joka omaa vakavia psyykkisiä ongelmia, ja on yhteiskunnasta syrjäytynyt ja erakoitunut”lonely rider”, on tämä valitettavasti jälleen yksi osoitus siitä, että yhteiskunnasta löytyy aina ihmisiä jotka kokevat, että heillä on perusteita väkivaltafantasioilleen ja oikeus käyttää väkivaltaa jopa suureen yleisöön.
Terrori-iskusta fantasioivan ja sitä mahdollisesti jo suunnittelevan henkilön/ryhmän toimintaan ja valintoihin voi vaikuttaa myös se, minkälainen julkinen mielikuva aiemmista terrori-iskujen tekijöistä on luotu. Mikäli Bostonin iskun tekijäksi paljastuu edellä kuvatun kaltainen yksittäinen henkilö (englanniksi ns. looser), on häneen samaistuminen samanmielisille huomattavasti vaikeampaa, kuin jos iskujen toteuttajan julkiseen imagoon liittyvät sellaiset määreet kuten ”suunnitelmallinen”, ”hyvin älykäs” ja ”kansakunnan turvallisuutta uhkaava”. Harvemmassa ovat ne meidän joukossa, jotka ottavat ihailun kohteeksi henkilön, jonka julkisuuskuva on koettu raukkamaiseksi. Mahdollisten tulevien terrori-iskujen ennaltaehkäisyn ja yhteiskunnan tunteman turvallisuudentunteen kannalta olisi edellä kuvattu vaihtoehto tekijään liitetyn mielikuvan osalta huomattavasti helpommin käsiteltävissä, kuin jos teon takana olisi jonkin asian puolesta taisteleva terroristiryhmä.
Sellainen viranomaisten viestintä tai lausuntoja antavien tahojen julkilausuma, jossa kerrotaan esimerkiksi terroristiryhmittymien olevan ”vaarallisempia kuin koskaan ennen” ja ”levittäytyvän laajemmalle kuin koskaan ennen”, kertoo osaltaan viranomaistoiminnan omasta epäonnistumisesta. Se on vähän sama kuin jos Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop lausuisi julkisesti Applen olevan ”parempi kuin koskaan” ja tämä seikka huolestuttaa häntä suhteessa tulevaisuuteen. Surullisinta tällaisessa viestinnässä on se, että se toimii ennen kaikkea myönteisenä ja kannustavana palautteena iskusta vastuussa olevalle ryhmälle tai yksittäiselle henkilölle. Vääränsisältöinen viestintä on myös omiaan lisäämään ihmisten keskuudessa turvattomuuden tunneta, jolloin se toimii suoranaisena vastavoimana sille työlle, jota varten viranomaiset on perustettu. Joskus tilanteessa, jossa tietoa on vasta vähän, voi olla myös hyvä laittaa vain suu suppuun, antaa tekojen puhua puolestaan, ja keskittyä myötäelämään ja auttamaan sekä uhreja että omaisia.