Henkinen väkivalta ilmenee huoltoriidoissa tavanomaisesti kahdella eri tavalla: joko kyse on lapseen kohdistuvasta sanallisesta toiminnasta kuten huutamisesta, loukkaavasta puheesta, uhkailusta, pelottelusta ja nöyryyttävästä kohtelusta, tai sitten se ilmenee epäsuoremmin lapseen kohdistuvana toisen vanhemman mustamaalaamisena lapselle. Jälkimmäinen tapa laajasti ymmärrettynä pitää sisällään vieraannuttamisen. Tässä kirjoituksessa tuon esille, miten henkinen väkivalta näkyy huoltoriidoissa, mitä haittoja sillä on lapsen kasvulle ja kehitykselle sekä millaisia ongelmia sen tunnistamiseen liittyy.
Ensinnäkin haluan tehdä selväksi, että henkinen väkivalta voi olla moninaisempaa kuin mitä edeltävästi toin esille. Kaikki vanhemman epätoivottu käytös lasta kohtaan ei kuitenkaan ole henkistä väkivaltaa, ja se voidaan erottaa vuorovaikutustilanteiden ja vanhemmuuden puutteellisuudesta arvioimalla toiminnan säännöllisyyttä, vakavuutta ja lapsen näkökulmasta tarkastelemalla.
Kun puhutaan henkisestä väkivallasta huoltoriitakontekstissa, on todettava, että henkinen väkivalta on huoltolain säännösten vastaista toimintaa, ja lain 1 § kieltää sen selväsanaisesti. Mikäli vanhempi kohdistaa lapseensa henkistä väkivaltaa, kohdistuu kyseisen vanhemman toimintaan huolta eikä vanhempi silloin kykene toimimaan lapsen edun mukaisesti.
Millainen merkitys henkisellä väkivallalla sitten on huoltoriidoissa, kun se selvästi on huoltolain mukaan kiellettyä? Yleisesti ottaen voidaan todeta, että mikäli vanhempi ei kykene toiminnassaan turvaamaan lapsen etua ja kohdistaa lapseen väkivaltaa, olipa se sitten henkistä tai fyysistä, niin se vaikuttaa lapsen edun arvioitiin huoltoriidassa etenkin, kun kyse on lapsen asumista ja tapaamisoikeudesta. Lapsen lähivanhemmaksi soveltuvuutta heikentää väkivaltainen käytös. Toisaalta tapaamisia on oikeuskäytännössä rajoitettu valvotuiksi ja tuetuiksi tapaamisiksi tapaajavanhemman harjoittaman henkisen väkivallan seurauksena.
Asian merkitystä huoltoriidassa arvioidaan usein seuraavien seikkojen valossa: minkälaista henkinen väkivalta on ja kuinka usein sitä tapahtuu, millaiset seuraukset sille on lapsella, tunnistaako vanhempi omaa ongelmaa ja onko hän hakenut siihen apua. Henkiseen väkivaltaan tulee suhtautua vakavasti, koska sillä voi olla monenlaisia seurauksia. Henkisen väkivallan on todettu haittaavan lapsen sosioemotionaalista ja kognitiivista kehitystä jopa pitkälle aikuisuuteen saakka. Toisaalta on myös osoitettu, että henkinen väkivalta lisää lapsen mielenterveysongelmia, huumausaineiden käyttöä, itsemurhayrityksiä ja seksuaalista riskikäyttäytymistä. Kaikista eniten lapsen tunnesäätelyn kehitystä haittaa vuorovaikutus, joka on poissaolevaa, hylkivää ja vihamielistä. Henkistä väkivaltaa kohdanneet lapset osaavat huonommin erotella negatiivisia tunnetiloja sekä ovat herkempiä aggressiivisille ärsykkeille ja ilmaisevat positiivisia tunteita yleisemmin enemmän kiukkua. Henkinen väkivalta voi olla lasta nöyryyttävää ja alistavaa, sekä voi aiheuttaa lapsessa häpeää, turvattomuutta ja pelkoa. Kyse ei ole lapsen edun ja oikeuksien näkökulmasta mistään mitättömästä asiasta, vaan pahimmillaan sen seuraukset ovat aikuisuuteen saakka seuraavat.
Aina tuomioistuimessa ei ole kyse siitä, ettei henkisen väkivallan vakavuutta ja vaikutuksia lapsen edun arvioinnissa tunnisteta, vaan siitä, ettei sen toteen näyttäminen ole helppoa. Usein kyse on tilanteista, jotka tapahtuvat lapsen ja vanhemman ollessa kahdestaan eli vanhemman henkisen väkivallan todistamiselle ei ole ulkopuolisia henkilöitä. Toisaalta lapsen voi olla vaikea kertoa kokemastaan kenellekään. Tästä syystä henkisen väkivallan selvittäminen voi olla haastavaa, eikä siitä saada riittävää näyttöä, että se voitaisiin ottaa huomioon huoltoriita-asioissa. Tätä samaa asiaa on valitettavan usein jouduttu tuskailemaan vieraannuttamistapauksissa eli vanhemman toiminnasta ei ole varmaa näyttöä, mutta kaikki näkevät, että lapsen käytös ja olemus ovat muuttuneet, eikä sitä oikein selitä mikään muu tekijä lapsen elämässä.