Huoltoriidat tuomioistuimessa ja käsittelyn kesto

VT Jan-Olof Nyholm (PsyJuridica Oy)

Oikeudenkäyntien pitkäkestoisuus on ollut jo pitkään puheenaiheena eri yhteyksissä ja Suomen tilannetta on myös moitittu EU-tuomioistuimen toimesta. Tässä kirjoituksessa käsitellään käsittelyjen venymistä lapsioikeuden näkökulmasta ja erityisesti vanhempien erotilanteessa.

Lapsia koskevien huoltoriitojen ja lasten elatusmaksuja koskevien oikeudenkäyntien pitkäkestoisuus on jo pitkään ollut lapsiasioita hoitavien juristien, tuomareiden ja sosiaaliviranomaisten tiedossa. Tätä ongelmaa on yritetty ratkoa tuomioistuimissa muun muassa edistämällä asiantuntija-avusteista tuomioistuinsovittelua eli tutummin Folloa, jonka kiistattomia etuja on korostettu vanhemmille.

Sovittelussa on kuitenkin myös omat haasteensa, eikä se valitettavasti sovellu kaikkiin huoltoriitoihin, mikä on myös myönnettävä. Kokemukseni perusteella sovittelun edellytyksiä ei ole tilanteissa, joissa toisella vanhemmalla on haasteellinen persoonallisuus ja/tai vanhemmalla on merkittävästi heikentynyt kyky nähdä lasta koskeva asia lapsen tai toisen vanhemman näkökulmasta. Sovittelun edellytyksistä olen kirjoittanut enemmän aiemmassa blogissa (linkki aiempaan blogiin https://psyjuridica.com/huoltoriidan-sovittelu-ja-lapsen-nakokulman-huomioiminen/)) Tässä yhteydessä on olennaista todeta, että mikäli sovittelun edellytykset eivät mitä ilmeisemmin ole olemassa, asian käsittelyllä sovittelussa on taipumus pitkittää jo oletusarvoltaan pitkää prosessia. Monissa tapauksissa sovittelu kuitenkin tarjoaa vanhemmille hedelmällisen tilaisuuden kuulla toista vanhempaa, keskustella näkemyksistä ja sopia lapsen asioista.

Oikeudenkäyntiavustajien velvollisuutena on pääsääntöisesti aina ennen huoltoprosessin käynnistämistä pyrittävä selvittämään sovinnollisen ratkaisun mahdollisuus toisen osapuolen kanssa. Myös vaikeassa huoltoriidassa tämä on lapsen etu ja siten luonnollisesti myös vanhempien etu. Tästä velvollisuudesta oikeudenkäyntiavustaja ei vapaudu pelkästään sillä, että hänen päämiehensä ilmoittaa, ettei toisen vanhemman kanssa voi sopia yhtään mistään. Menettelevätkö avustajat sitten aina näin – tyydyn tässä yhteydessä toteamaan, että toisenlaisiin menettelyihin olen myös urani aikana törmännyt.

Vaatimus käsittelyn joutuisuudesta lapsiasioissa

Lainsäätäjä on edellyttänyt, että lapsiasiat käsitellään tuomioistuimissa kiireellisinä. Kokemuksemme mukaan pääsääntöisesti näin tapahtuu, vaikka tuomioistuimet ovat kuormittuneita ja koronapandemia on tätä tilannetta pahentanut. Tuomioistuinten käsittelyajoissa on kuitenkin myös merkittäviä alueellisia eroja.

Kokemukseni mukaan lapsiasian laittamisesta vireille ratkaisun antamiseen kuluu aikaa vähintään 7–9 kuukautta, mikä on aivan liian pitkä aika lapsen odotella tilanteen ratkaisua. Edellä kuvattu aika pitää sisällään sen, että tuomioistuin on pyytänyt olosuhdeselvityksen laatimista sosiaaliviranomaiselta. Selvää on, että lasten vanhemmille epävarmuuden keskellä eläminen on raskasta, mikä syö voimavaroja heidän tärkeimmästä tehtävästään eli lapsen hyvinvoinnista huolehtimisesta.

Olosuhdeselvityksen vaikutus käsittelyn kestoon

Käsitykseni mukaan merkittävä yksittäinen käsittelyn kestoa pitkittävä tekijä on sosiaaliviranomaisten tekemä olosuhdeselvitys. Paikkakunnasta riippuen olosuhdeselvityksen laatimisen kestoksi ilmoitetaan 5–8 kuukautta, mitä ei voida pitää kohtuullisena, sillä varsinaiseen selvitykseen kuuluvat vaiheet ovat usein verrattain lyhyet. Tavanomaisesti olosuhdeselvitys koostuu seuraavista vaiheista:

1. Vanhempien yksilötapaamiset
2. Kotikäynti äidin luo, lapsi läsnä 
3. Kotikäynti isän luo, lapsi läsnä
4. Lapsen tapaaminen
5. Vanhempien yhteinen palauteaika

Vaiheet 1–4 toteutetaan usein 5–7 työpäivässä, minkä jälkeen on noin viikon kuluttua vanhempien yhteinen tapaaminen. Näin ollen tapaamisten aikatauluttamisen voisi olettaa olevan mahdollista noin 2 viikossa. En tässä yhteydessä osaa ottaa kantaa siihen, mitä sisäisiä työprosesseja olosuhdeselvityksen laatimiseen sosiaaliviranomaisessa kuuluu ja mikä on yhteen olosuhdeselvitykseen kuluva kokonaistyöaika.

Tällä hetkellä sosiaaliviranomaisten viesti on kuitenkin se, että heidän resurssipulansa on yksi syy siihen, että olosuhdeselvitysten tuottaminen ja toimittaminen tuomioistuimille kestää luvattoman kauan. Nähdäkseni tähän kysymykseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota ja järjestää resurssit siten, että lapsiasioiden käsittelyaikoja saadaan lyhennettyä. Pohdittavaksi voisi myös tulla kysymys siitä, voisiko tuomioistuimella olla mahdollisuus edellyttää, että selvitys toimitetaan tuomioistuimelle esimerkiksi kahdessa kuukaudessa, sillä laissa on asetettu tuomioistuimelle velvollisuus käsitellä lapsiasiat kiireellisenä ilman aiheettomia viivytyksiä. Oikeusasiamies on esimerkiksi katsonut, että resurssipula ei ole riittävä peruste sille, ettei valvottuja tapaamisia voida järjestää.

Olosuhdeselvityksissä tärkeimmäksi asiaksi on noussut lapsen mielipiteen selvittäminen riippumatta siitä, mikä merkitys lapsen mielipiteelle annetaan kokonaisharkinnassa asiaa ratkaistaessa. Toisaalta on katsottu, että olosuhdeselvitystä ei voida toimittaa siten, että ainoastaan lapsen mielipide selvitettäisiin. Mikäli tuomioistuimelle annettaisiin mahdollisuus tilata tällainen lapsen kuulemiseen keskittyvä selvitys, tällaista voitaisiin edellyttää toimitettavan 30 päivän sisällä. Esimerkiksi lapsen tapaamisoikeuden täytäntöönpanoa koskevassa asiassa sovittelijan kertomukselle annetaan usein vastaava määräaika, vaikka kertomuksen sisältö on laajempi. Tällainen menettely voisi käsitykseni mukaan lyhentää lapsiasian käsittelyn kestoa jopa noin puolella vuodella, mikä on hyvin merkittävä asia lapsen ja koko perheen kannalta.

Tässä kirjoituksessa ei ole pyritty esittämään yhtä ainutta ratkaisua siihen, miten huoltoriitojen käsittelyaikoja kyettäisiin lyhentämään ja toteuttamaan käsittely lain edellyttämällä tavalla kiireellisesti. Kirjoituksessa on sen sijaan esitetty joitakin mahdollisia keinoja, joiden avulla käsittelyaikojen ja olosuhdeselvitysten pitkittymiseen voitaisiin puuttua. Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä kanssani siitä, että nykyinen tilanne, jossa lapsen asian käsittely kestää jopa vuoden, ei ole kenenkään etu. Vajavaisten resurssien vuoksi pitkittyvät käsittelyajat voivat pahimmillaan olla erittäin haitallisia lapsen kannalta.