Maanantai 2.12.2013 klo 22:37
Otsikon ajatus esiintyy usein lapsuudessa vieraannuttamista kokeneilla henkilöillä heidän kasvettuaan aikuisuuteen ja tultuaan tietoiseksi siitä manipuloinnista ja henkisestä väkivallasta, jolle he ovat lapsuudessaan altistuneet. Samalla ajatus kuvastaa hyvin sitä lojaliteettia mihin nämä henkilöt ovat kasvaneet suhteessa heille pahaa aiheuttaneeseen vanhempaansa. Ajatuksessa konkretisoituu myös vieraannuttamista kokeneen henkilön kokemus aikuiselämän vuorovaikutustarpeesta vieraannuttajavanhempaan, joka usein koetaan tässä vaiheessa elämää empatiakyvyttömänä, itsekkäänä ja ajattelemattomana suhteessa lapsen maailmaan. Viimeaikaiset tutkimushaastattelumme vieraannuttamista lapsuudessaan kokeneiden henkilöiden kanssa ovat tuoneet tietoisuuteemme sen katkeruuden, häpeän, surun ja vihan kokemusmaailmaan, joka näiden ihmisten elämää voi sävyttää, usein vielä vuosikymmeniä lapsuusvuosien jälkeen.
Lapsen vanhemmasta vieraannuttamisella viitataan prosessiin, jossa vanhempi omalla käytöksellään vaikuttaa lapseen siten, että lapsen ja toisen vanhemman vuorovaikutussuhde yleensä vieraannuttamisen seurauksena vaikeutuu ja joissakin tilanteissa yhteydenpito lakkaa kokonaan. Vieraannutettava lapsi saa tyypillisesti toistuvasti kuulla toiselta vanhemmaltaan kuinka isä/äiti on ”paska”, ”ei enää rakasta sinua”, ”on hylännyt meidät”, ”on sinulle vaarallinen” tai ”tekee kauheita asioita”. Halutessaan tavata vanhempaansa lapsi joutuu mahdollisesti kulkemaan vanhemman tapaamisiin itse, koska ”minä en sinua sen petturin ja sen uuden huoran luokse vie”. Toteutuessaan lapsen vaihtotilanteet ovat riitaisia ja kuten eräs henkilö kertoi: ”Jokin asia oli aina huonosti kun toinen vanhempi tuli hakemaan minua”. Pyrkiessään puolustamaan vieraannutettavaa vanhempaa lapsi voi joutua kohtaamaan silmitöntä raivoa, ehtojen asettamista, kiristämistä ja huutoa. Lasta saatetaan myös syyllistää vanhempien huonoista väleistä: ”Jos et puolustaisi niin kovasti isääsi/äitiäsi, niin mitään riitaa ei olisi”. Normaalielämään kuuluvat merkkipaalut kuten rippi- ja ylioppilasjuhlat, häät ja lapsen ristiäiset voivat muodostua tällaisen lapsuuden kokeneille ihmiselle erittäin ahdistaviksi koska niihin liittyy epätietoisuus siitä, kumpi vanhempi tulisi kutsua tai jos molemmat saavat kutsun, niin kuinka he tulevat toimeen samassa tilassa.
Vieraannuttamiselle lapsuudessa altistuneilla henkilöillä tutkimuksissa todettuja psykososiaalisia oireita ovat alhainen itsetunto, masennus, lisääntynyt päihteiden käyttö, epäluottamus ihmisiin, jäsentymätön vihan tunne, lisääntynyt hermostuneisuus ja ahdistuneisuus, itseluottamuksen puute, turvattomuuden tunne, perusteettomien pelkojen herääminen, psykosomaattiset oireet, uni- ja nukahtamisvaikeudet, lisääntynyt stressi, masentuneisuus ja itsetuhoajatukset, syömishäiriöt, kouluvaikeudet, lisääntynyt päihteiden käyttö, pakko-oireet, toistuvat itsesyytökset, sekä lisääntynyt riski ahdistus- ja paniikkihäiriöihin. Valitettavan usein tämä lapsen todellisuus ja kokemusmaailma jää vieraannuttajavanhemmalta täysin vailla huomiota. Eräs haastateltavamme kuvasi kokemustaan sellaiseksi, jossa vanhemmalta tuntui puuttuvan tyystin tunneäly.
Suomessa käräjäoikeuksissa ratkottavien lapsen huoltoriitojen ohessa tehtyjen vanhemmuudenselvitysten yhteydessä ilmenee toisinaan hyvin vakavaa lapsen vieraannuttamista, joka on jo aiheuttanut lapselle oireita ja tehnyt lapsen ja toisen vanhemman tapaamiset mahdottomiksi. Tästä huolimatta käräjäoikeus ei välttämättä siirrä lähivanhemmuutta pois vieraannuttajavanhemmalta. Tätä saatetaan perustella sillä, että vieraannuttaminen on lapselle pienempi paha kuin ”jo muodostuneen kiintymyssuhteen traumaattinen irtirepäisy lähivanhemmuuden vaihdon myötä”. Oikeus saattaa ratkaisussaan nojautua asiantuntevana todistajana esiintyneen lastenpsykiatrin lausuntoon siitä kuinka turvallinen kiintymyssuhde on lapsen terveelle kehitykselle kaiken a ja o. Näin varmaan yleisellä tasolla onkin, mutta onko kukaan luotettavasti kyennyt arvioimaan sitä, onko lapsen kiintymyssuhde vieraannuttajavanhempaan tosiasiallisesti kuinka turvallinen? Voiko lapsi, joka altistuu vanhempansa toiseen vanhempaan kohdistuvalle vihalle, kostolle ja syytöksille, sekä itseensä kohdistuvalle dominoinnille ja uhkailulle muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta vieraannuttajavanhempaansa? Työssämme olemme nostaneet esille kysymyksen siitä, eikö lähivanhemmuutta voida näissä tapauksissa harkita siirrettäväksi asteittain lasta ja vieraannutettua vanhempaa samalla tukien. Ulkomailla on tällaisesta ratkaisusta saatu lapsen edun näkökulmasta hyviä kokemuksia.
Vieraannuttamiselle lapsuudessaan altistuneen henkilön kokemusta lapsuusajan kiintymyssuhteen laadusta suhteessa vieraannuttajavanhempaan kuvastavat ne kielteiset tunteet, joita tällaisella henkilöllä on usein aikuisena vanhempaansa kohtaan. Moni kokee, ettei heillä ole ollut vieraannuttajavanhemman arvostusta. He kertovat että he olisivat esimerkiksi ”ehjempiä ja itsevarmempia sosiaalisissa tilanteissa”, mikäli heillä ei olisi vieraannuttamistaustaa. Turhat epäilyt ja pelot toista vanhempaa kohtaan olisivat jääneet kokematta. Luottamus ihmisiin olisi suurempaa. Moni kokee vieraannuttamisen johdosta jääneensä vailla elämästä ja joutuneensa epäoikeudenmukaisen kohtelun kohteeksi: ”Olisin itse tarvinnut isää, olisi ollut paljon ongelmia ja asioita joita olisi pitänyt isän kanssa hoitaa. Siitä olisi ollut hyötyä.” Osa näistä henkilöistä toivoo, että he olisivat aikoinaan saaneet oikeuslaitoksen tuekseen ylläpitääkseen suhdettaan molempiin vanhempiinsa. Ehkä tulevina vuosina näin voi joskus tapahtua.
1 kommentti. Leave new
Onko olemassa tutkimusta siitä, miten vieraannutettujen lasten suhteet vieraannutettuun vanhempaansa muuttuvat ajan myötä? Puolisoni vieraannutetut lapset ovat olleet aikuisia koko jo useampia vuosia jatkuneen vieraannuttamisprosessin ajan. Nämä aikuiset lapset eivät ole missään tekemisissä isänsä kanssa. Tapauksemme on kuin suoraan oppikirjasta. Duodecim-lehdessä 2015 julkaistussa artikkelissa kuvaamasi vieraannuttamisesta kertovat seikat täsmäävät lähes täydellisesti. Tilanne on ahdistava. Onko työn alla suomalaista tutkimusta aikuisten vieraannutettujen lasten elämästä, psyykkisestä voinnista ja suhteiden kehittymisestä vieraannutettuun vanhempaan? Ymmärrettävistä syistä kaipaisimme työkaluja suhteessa lapsiin ja omaan elämäämme.
Kiitos!