Blogissamme on aikaisemmin käsitelty esimerkiksi neuroepätyypillisyyttä osana huoltoriita-asioita. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus valottaa lyhyesti toista yksilön ominaisuuksiin liittyvää teemaa, nimittäin kehitysvammaisia asianosaisia rikosprosessissa.
Yleisesti ottaen kehitysvammaisella tarkoitetaan henkilöä, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt. Poikkeava kehitys tai toiminta voi johtua esimerkiksi synnynnäisestä sairaudesta tai jostakin hankitusta sairaudesta tai vammasta. Kehitysvammaisen henkilön kehitys on pysähtynyt tai jäänyt epätäydelliseksi, ja yleensä heikoimmin kehittyneiksi ovat jääneet erilaiset kognitiiviset, kielelliset ja sosiaaliset kyvyt.
Suomessakin käytössä olevassa ICD-10 tautiluokitusjärjestelmässä kehitysvammadiagnoosi edellyttää seuraavan kolmen kriteerin täyttymistä: 1) Henkilön älykkyysosamäärä jää alle 70:n, 2) henkilön adaptiiviset taidot eivät vastaa ikäodotuksia ja 3) vamma on ilmennyt kehitysiässä. Kehitysvammadiagnoosin lisäksi puhutaan myös ns. älyllisistä kehityksen häiriöistä, jotka voidaan luokitella lievään häiriöön (ÄO 50-69), keskivaikeaan häiriöön (ÄO 35-49), vaikea-asteiseen häiriöön (ÄO 20-34) sekä syvään kehitysvammaisuuteen (ÄO alle 20).
Kehitysvammaiset vastaajat
Tutkimuskirjallisuudessa tiedetään, että suurin osa kehitysvammaisista rikoksentekijöistä on miehiä, ja heistä suurin osa on suorittanut oppivelvollisuuden. Aikaisempi rikoskäyttäytyminen on kehitysvammaisilla vastaajilla tyypillistä. Tyypillisimpiä kehitysvammaisten tekijöiden tekemiä rikostyyppejä ovat tuhopoltot, seksuaalirikokset, mutta myös omaisuusrikokset, henkirikokset ja pahoinpitelyt sekä kuolemantuottamukset. Keskimäärin hyvin suuri osa kehitysvammaisista rikoksentekijöistä todetaan joko alentuneesti syyntakeiseksi tai kokonaan syyntakeettomiksi.
Kehitysvammainen henkilö voi syyllistyä samoihin rikoksiin kuin kuka tahansa muukin. Rikokseen syyllistymiselle voivat kuitenkin altistaa erilaiset riskitekijät, kuten yksilön ominaisuudet, sosiaalinen huono-osaisuus ja rikosmyönteinen asenne. Kehitysvammaisilla rikoksentekijöillä on kuitenkin vielä monia kehitysvammoille tyypillisiä riskitekijöitä, kuten heikentynyt kyky abstraktiin ajatteluun, vaikeus päättely- ja ongelmanratkaisukyvyssä sekä rajallinen kyky ymmärtää syy-seuraussuhteita. Lisäksi vaikeudet säädellä tunteita ja käyttäytymistä sekä puutteelliset kommunikointi- ja vuorovaikutustaidot saattavat altistaa rikolliselle käyttäytymiselle.
Kun rikoksesta epäilty henkilö on myös kehitysvammainen, liittyy hänen osaltaan rikosprosessiin monia erityispiirteitä. Rikoksesta epäillyn ymmärryskykyyn liittyvät seikat voivat tulla arvioitaviksi jo rikosprosessin varhaisissa vaiheissa eli esitutkinnassa ja syyteharkinnassa. Syyttäjä voi esitutkintalain nojalla tutkinnanjohtajan esityksestä päättää, että esitutkintaa ei toimiteta lainkaan tai se lopetetaan, mikäli tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaadi syytteen nostamista. Tällaisia seikkoja voisivat oikeudenkäynnistä rikosasiassa annetun lain nojalla olla esimerkiksi se, että oikeudenkäyntiä ja rangaistusta voidaan pitää kohtuuttomina huomioiden epäillyn henkilökohtaiset ominaisuudet. Valtakunnansyyttäjän ohjeen mukaan tarkoituksenmukaista saattaa olla jättää syyte nostamatta myös, jos epäilty on sijoitettuna laitoshoitoon.
Kehitysvammaiset asianomistajat
Kehitysvammaiset asianomistajat voivat joutua kaikkien sellaisten rikosten uhriksi kuin muukin väestö. Lisäksi kehitysvammaisilla asianomistajilla on riskinä altistua erityisille väkivallan muodoille, jotka liittyvät vamman hoitamiseen tai hoitamatta jättämiseen. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi hoidon ja huolenpidon laiminlyönti, uhkailu laitokseen joutumisella, apuvälineiden poistaminen tai lääkityksen muuttaminen. Kehitysvammaan liittyvät ominaispiirteet voivatkin siis tehdä ryhmästä erityisen haavoittuvaisen. Suomessa esimerkiksi vammaisten naisten riski kohdata väkivaltaa on arvioitu 2-4 kertaiseksi muuhun väestöön verrattuna.
Eräs kehitysvammaisilla uhreilla esiintyvä haaste voi olla asianomistajan kykenemättömyys itse ilmoittaa häneen kohdistuneesta rikoksesta. Kyseinen kykenemättömyys voi johtua esimerkiksi kommunikaatio-ongelmista, tai siitä, että henkilö on tietämätön oikeuksistaan tai ei tunnista riskejä ja väkivallan uhkaa. Lisäksi kehitysvammaiset henkilöt ovat toisinaan muista ihmisistä riippuvaisia, joka puolestaan lisää riskiä joutua rikoksen kohteeksi. Erityisen haavoittuvassa asemassa tiedetään olevan sellaisten henkilöiden, jotka ovat laitoshoidossa ja psyykkisesti tai vakavasti vammaisia.
Kehitysvammaiset henkilöt esitutkinnassa
Kehitysvammaisten henkilöiden kuulemisesta tiedetään kirjallisuudessa, että he ovat yhtä luotettavia todistajia kuin kuka tahansa muukin. Heidän kohdallaan täytyy kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten epäily on herännyt ja miten asianomistaja on itse omatoimisesti teosta kertonut. Kertomukseen liittyvät riskit korostuvat esimerkiksi tilanteissa, joissa henkilöllä ilmenee kommunikaatiovaikeuksia ja joissa joudutaan käyttämään kommunikaation tukivälineitä kuten kuvakortteja. Näihin sisältyy aina väärin ymmärtämisen riski.
Kehitysvammaiset henkilöt ovat usein erityisen herkkiä johdattelulle, joka voi puolestaan olla sanallista tai sanatonta. Pelkkä nyökkäys voi ohjata kuultavan käyttäytymistä siten, että kuulustelun luotettavuus kärsii. Kuulusteluissa tulee pyrkiä erityisesti siihen, että kuultava kertoisi itse mahdollisimman laajasti tapahtumista, ja kerrontaa tulisi tukea avoimilla kysymyksillä. Ennen kuulustelua on syytä selvittää kehitysvammaisen henkilön kommunikaatiotavat sekä mahdollisen tulkkipalvelun tarve. Kuulusteluympäristön tulee olla rauhallinen ja turvallinen kuultavalle.
Vielä kehitysvammaisen henkilön kuulemisessa voivat korostua kysymykset henkilön oikeustoimikelpoisuudesta sekä mahdollinen edunvalvojan tarve. Näiden kysymysten lisäksi kehitysvammaisen henkilön kohdalla tulee huomioida tuettu päätöksenteko, jossa tukea antava henkilö pyrkii edistämään vammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden toteutumista rohkaisemalla ja tukemalla tätä päätöksenteossa. Kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla tärkeäksi todisteeksi voi muodostua lääkärinlausunto henkilön vamman tasosta, joka saattaa olla hyvinkin merkityksellinen esimerkiksi vastaajan puolustuksessa. Kehitysvammaisen henkilön kohdalla esitutkinnassa on myös tärkeää huomioida, että henkilö voi olla myös todella lahjakas jollakin elämän osa-alueella, eikä hänen kehitysvammaisuutensa välttämättä näy päällepäin. Sen huomiointi voi kuitenkin olla tärkeää oikeusturvan toteuttamiseksi.
Kuten mitkä tahansa yksilölliset ominaisuudet tai esimerkiksi aiemmin blogissamme käsitelty neuroepätyypillisyys, myös kehitysvammaisuus on tärkeää pyrkiä huomioimaan osana rikosprosessia sekä asianomistajan että vastaajan näkökulmasta. YK:n vammaissopimuksen 13 artikla edellyttääkin sopimuspuolia varmistamaan vammaisille henkilöille oikeussuojan tehokkaan saavutettavuuden yhdenvertaisesti muiden kanssa. Tämä puolestaan voi edellyttää prosessilta erityispiirteitä, kuten mukautuksia oikeudellisiin menettelyihin. Esimerkiksi rikoksesta epäillyllä on oikeus saada tarvitsemansa tuki ymmärtämiseen ja oman mielipiteen muodostamiseen ja ilmaisemiseen rikosprosessin aikana. On tärkeää huolehtia, että aiheen parissa työskentelevä juristi osaa huomioida kehitysvammaisiin liittyvät erityispiirteet ja huolehtia oikeusturvan toteutumisesta prosessin aikana.
Lähteet:
Arvio, Maria – Aaltonen, Seija – Lähdetie, Jaana – Nyman, Markku (toim.), Kehitysvammalääketiede. Kustannus Oy Duodecim 2024.
Koskentausta, Terhi & Åberg, Laura, Älyllinen kehitysvammaisuus, s. 271-278 teoksessa Ahlgrén-Rimpiläinen, Aulikki – Seppänen, Allan – Melander, Sakari – Rautanen, Mika (toim.) Oikeuspsykiatria. PunaMusta Oy 2024
Kälkänen, Susan, Kehitysvamainen henkilö esitutkinnassa: Opas poliisille täysi-ikäisen kehitysvammaisen henkilön kohtaamiseen ja erityistarpeiden huomioimiseen esitutkinnassa. Poliisiammattikorkeakoulu 2020.
Lönnqvist, Jouko – Henriksson, Markus – Marttunen, Mauri – Partonen, Timo (toim.), Psykiatria. Kustannus Oy Duodecim 2024.
Männynsalo, Laura, Oikeuspsykiatrinen näkökulma kehitysvammaisten rikollisuuteen. Tampereen yliopisto 2008.