Liian usein olemme törmänneet tuomioistuimissa avustaessamme juristina lapsen vanhempaa vireillä olevien huoltoriitojen yhteydessä siihen, että vanhemmat ovat erimielisiä siitä, millaista apua ja kenen toimesta lapselle olisi haettava terveydenhuollon ammattilaisilta. Samassa yhteydessä on havaittavissa, että eräissä kunnissa sosiaaliviranomaiset – erityisesti perheneuvola ja lastensuojelu – ovat haluttomia edesauttamaan vaikeiden huoltoriitojen yhteydessä sitä, että vanhempien riidan välikappaleena oleva lapsi saisi asianmukaista hoitoa. Esimerkiksi lapsen ohjaaminen psykologin tai psykiatrin vastaanotolle saattaa jäädä toteutumatta ja useimmiten perheneuvola ei ota asiakkaaksi lasta huoltoriidan ollessa vireillä tuomioistuimessa.
Kun yleiset terveyspalvelut eivät ole käytössä, lapsen vanhempi voisi hakea yksityisiä palveluja, mutta tällöin esteeksi nousee usein se, että toinen vanhempi vastustaa hoitoa eikä anna siihen suostumustaan. Tämä johtaa siihen, että lääkäri ei ota lasta vastaan potilaakseen.
Tilanne on varsin epätyydyttävä lapsen kannalta ja jopa huolestuttava. Täysi-ikäistä henkilöä ei rasita tällainen merkittävä oikeusturvan puute, koska vireillä oleva oikeusriita tuomioistuimessa ei estä häntä saamasta tarvitsemaansa hoitoa lääkäriltä tai muulta terveydenhuollon ammattilaiselta.
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta lähtee siitä, että yhteishuollossa olevan lapsen asioista päättävät vanhemmat yhdessä. Huoltoriidan lähtökohta on kuitenkin se, että vanhemmat ovat erimielisiä – usein lähes kaikesta – ja samalla lapsen näkökulma unohtuu riidan keskellä. Jos vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen terveydenhuoltoon liittyvistä kysymyksistä, esimerkiksi lapsen henkisen hyvinvoinnin ja ahdistuksen hoidosta, pitäisikö lapsi tuolloin jättää ilman tarvitsemaansa hoitoa? Huoltoriidat ovat usein pitkäkestoisia oikeusprosesseja, ja ratkaisua saatetaan joutua odottamaan 8–11 kuukautta. Tämä on pitkä aika ihmiselle kärsiä ahdistuksesta ja sen aiheuttamista oireista. Pienen lapsen mielipidettä ei voi kysyä, ja suostumukseen kykenemättömän täysi-ikäisen potilaan hoidosta poiketen potilaslaissa ei käsityksemme mukaan ole määritelty, kuka päättää ja miten päätetään hoitolinjasta, jos lapsen huoltajat ovat siitä keskenään erimielisiä.
Eduskunnan oikeusasiamies totesi päätöksessään joulukuussa 2019, että jos toinen vanhemmista vastustaa rokotuksia ja hänen kantansa on terveydenhuollon ammattihenkilöiden tiedossa, lasta ei pitäisi rokottaa. Oikeusasiamies kuitenkin kiinnitti huomiota siihen, ettei tällaisesta tilanteesta ole selviä säännöksiä – mikä ei juuri auta lukkiutuneessa tilanteessa.
Tilanne voitaisiin ratkaista siten, että huoltoriita-asiassa tuomioistuin antaisi asiassa väliaikaismääräyksen, jolla se valtuuttaisi toisen vanhemman päättämään lapsen terveydenhuoltoon liittyvistä asioista, kunnes asiasta tehdään lopullinen päätös. Tämä ei tarkoittaisi, ettei toinen vanhempi voisi osallistua hoitoon liittyviin toimenpiteisiin, mutta se ratkaisisi lukkiutuneen päätöksentekotilanteen antamalla toiselle vanhemmalla oikeuden päättää hoidosta ja turvaisi lapsen edun. Käytännössä tuomioistuimet ovat olleet ehkä liian pidättyväisiä tekemään edellä kuvatun kaltaisia ratkaisuja – ehkä siksi, että pelätään toisen vanhemman käyttävän hänelle annettua päätöksentekovaltaa väärin.
Lastensuojelulla ja perheneuvolalla voisi olla merkittävä rooli tilanteessa, jossa lapsi joutuu vanhempiensa välikädeksi huoltoriidassa. Sosiaaliviranomaiset ovat kuitenkin usein yllättävän haluttomia puuttumaan tilanteeseen, kun asia on vireillä oikeudessa. Tämä on herättänyt perusteltua hämmästystä lasten vanhemmissa, sillä perheneuvolan ja lastensuojelun asiakas on nimenomaan kipeästi apua tarvitseva lapsi. Kuitenkin juuri silloin, kun lapsen hätä on suurimmillaan, apua ei voida tarjota sillä perusteella, ettei haluta ottaa kantaa vireillä olevaan huoltoriitaan.
Lääkärin vala pohjautuu Hippokrateen valaan ja Geneven julistukseen:
“Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.”
Käsityksemme mukaan tämä vala velvoittaa lääkäriä aina ja joka tilanteessa auttamaan hädässä olevaa ihmistä. Voidaanko tämä velvollisuus sivuuttaa alaikäisten kohdalla, jos vanhemmat ovat erimielisiä avun tarpeesta, vaikka terveydenhuollon ammattilaiset olisivat yksimielisiä lapsen avun tarpeesta? Perustellusti voisi todeta, ettei voida.
Huoltoriidan keskellä olevan alaikäisen lapsen oikeussuoja on luvattoman heikko. Yhteenvetona voidaan todeta, että lapsi, joka eniten kaipaisi apua turvattomassa tilanteessa, on vaikeimmassa asemassa sen saamiseksi verrattuna samassa tilanteessa olevaan aikuiseen. Tällä hetkellä nopein ratkaisu on se, että oikeudellisen avustajan avulla toinen vanhemmista hakee tuomioistuimelta päätöksen, jolla hänelle annetaan valtuudet yksin hakea lapselle apua. Eri asia on sitten se, jos valtuutettu vanhempi käyttää tätä päätösvaltaa väärin – se kertoo paljon hänen vanhemmuudestaan.