Maanantai 7.9.2015 klo 12:15 – Maaret Kallio
Miten kertoa lapselle erosta?
Avioero koskettaa lukemattomia lapsia Suomessa. Eroavan aikuisen mieli työskentelee eroon, puolisoon ja uuteen elämänvaiheeseen liittyvissä asioissa, mutta vahvasti myös omassa vanhemmuudessa ja lapsen näkökulmassa. Lapsetkin ovat erossa asianosaisia, eivätkä sivustaseuraajia. Ero on heille väistämättä suuri muutos ja merkittävä stressitekijä. Lapset kaipaavat erolle aitoja selityksiä, jotta eivät täytä vastausten tyhjiötä omilla päätelmillään.
Suurin osa vanhemmista osaa asettautua pohtimaan eroa myös lapsen kannalta, vaikka omatkin tunteet kuohuvat ja muuttuva elämänvaihe kuormittaa runsaasti. Vanhemmat tahtovat kertoa lapsilleen erosta viisaasti, ikätasoisesti ja lapsen käsittelykykyä kunnioittaen, mutta ovat ymmällään siitä, miten se konkreettisesti tehdään.
Yhteinen vai yksipuolinen erotarina?
Tänä päivänä moni suosii tapaa, jossa vanhemmat pyrkivät kertomaan erosta lapsilleen yhdessä. Parhaimmassa tapauksessa yhdessä kertominen on hetki, jossa molemmat vanhemmat pystyvät osoittamaan kunnioitusta toisiaan kohtaan ja ottamaan vastaan lasten moninaisia tunteita ja kysymyksiä. Vaikka erosta kertomisen hetki on tärkeä, on vähintäänkin yhtä tärkeää saada käsitellä aihetta monia kertoja myöhemmin.
Sopuisat erovanhemmat pystyvät kertomaan lapselleen suhteestaan yhteisen erotarinan, joka alkaa vanhempien yhteen menosta, rakkaudesta, lapsen saamisesta ja päättyy yhdessä pohdittuun tapaan kuvata eron syitä. Vaikka suhde päättyykin eroon, se ei ole ollut virhe tai epäonnistunut suhde, vaan merkittävä matka yhdessä jatkuen yhä vanhemmuutena.
Riitaisissa tilanteissa on vaarana, että lapsi joutuu kuulemaan kaksi erilaista ja jopa vastakohtaista erotarinaa, jossa esiintyy syyllisiä ja syyttömiä. Tällainen taakka on lapselle raskas, sillä hän tahtoo olla molemmille vanhemmilleen lojaali ja saada oikeuden säilyttää rakkautensa molempia vanhempia kohtaan. Riitaiset ja avoimesti vihamieliset vanhemmat ovat lapselle suurin stressitekijä erotilanteessa. Lapsi ei saisi koskaan joutua koston välineeksi aikuisen vihalle tai pettymykselle. Lapsella on oikeus paljon suurempaan ja arvokkaampaan asemaan aikuisen silmissä.
Tunteet keskeisenä työskentelykohteena
Erosta kannattaa kertoa ajoissa, eikä vasta hetkellä, jolloin asiat jo välittömästi muuttuvat. Kertomisen hetkellä on tärkeää avata sekä tunneasioita että konkreettisia muutoksia. On hyvä sanoittaa ääneen, mikä tulee muuttumaan (esimerkiksi asumiseen ja yhdessä olemiseen liittyen) ja mikä taas tulee pysymään samana (kuten toinen tuttu koti, suhde molempiin vanhempiin ja rakkaus lapsia kohtaan). Ensimmäisen kertomisen hetkellä lapsen vastaanottokyky asioille on varsin rajallinen. Tietoa ja uusia yksityiskohtia kannattaa kertoa rehellisesti, mutta palasittain. Alussa tunteiden käsittely ja rauhoittelu on yksityiskohtaisia muutoksia keskeisempi työskentelykohde.
Eroa ja siihen liittyviä tunteita ei kannata sanoittaa lapselle valmiiksi, vaan antaa lapselle väljyyttä hahmottaa ja pohtia tilannetta itselleen ominaisesti. Lapselta voi kysyä, miltä ero hänestä tuntuu, mitä huolia se hänessä herättää ja mikä siinä tuntuu pahimmalta. Voi myös kertoa, että monia lapsia mietityttää erossa erilaiset asiat, kuten oma syyllisyys eroon, toisen vanhemman katoaminen lapsen elämästä ja vanhempien väliset riidat.
Lapsen on tärkeä saada kokea omanlaisia tunteitaan, vaikka ne tuntuisivatkin aikuisesta pahalta. Monenlaisten tunteiden salliminen, nimeäminen ja yhdessä rauhoittaminen tuovat lapselle turvaa muuttuvassa elämäntilanteessa. Ei siis ole tärkeää saada nopeasti surua, kiukkua tai pelkoja pois, vaan ennemminkin osoittaa niille tilaa ja arvostusta tärkeinä tunteina sekä miettiä yhdessä rauhoittamiskeinoja niiden sietämiseksi.
Lapsi ei kuitenkaan käsittele eroa kerralla tai osaa kysyä kysyttäväänsä aikuiselle sopivalla hetkellä. Lapsen mielenprosessia kuvaavat ennemminkin sanat surahtelu, vihahtelu ja epävarmailu. Perheen rikkoutumiseen liittyvät tunteet, kuten suru, ahdistus tai pettymys, eivät etene lineaarisesti päivä päivältä rauhoittuen, vaan ennemminkin hetkittäin koettuina voimakkaina tunneaaltoina ja tarpeina saada aikuisen tukea. Lapsi elää hetkessä ja jatkaa monin tavoin normaalia elämäänsä, mutta pysähtyy usein hetkittäin surahtelemaan. Tällöin lapsi kaipaa aikuisesta rinnalle kulkijaa tunteittensa ja ajatustensa säätelijäksi. Tärkeintä on, että aikuinen on saatavilla, kun turvan tarve nousee voimakkaaksi.
Aikuisen hyvinvointi on lapsen turva
Lapsi käsittelee eroon liittyviä tunteitaan ja ajatuksiaan omassa aikataulussaan, eikä välttämättä vanhemman kanssa samassa tahdissa tai toivotuissa hetkissä. Eroon liittyy aina myös luopuminen: luopuminen nykyisestä elämästä, luopuminen yhdessä elävästä perheyhteisöstä, luopuminen puolisosta ja usein osittainen luopuminen myös omien lasten arkipäivistä. Eroamiseen liittyvien keskusteluiden lisäksi on tärkeää ja turvallisuutta lisäävää jatkaa normaalia arkea rutiineineen ja iloisine puuhineen. Uusien kumppanien mukaan tuomiseen kannattaa suhtautua viisaalla hitaudella, jotta lapselle jää aikaa ja tilaa pohtia omien vanhempiensa eron tuottamaa surua ja tottua uuteen elämäntilanteeseen.
Hyvän vanhemmuuden perusta on myös hyvinvoiva aikuinen, minkä vuoksi vanhemman on tärkeää saada mahdollisuus purkaa omaa tunnetaakkaansa toisten aikuisten kanssa tai ammattiavun turvin. Lapsi kokee turvallisuutta ja saa tilaa tuntea omia tunteitaan kokiessaan, että aikuinen voi riittävän hyvin muuttuvasta elämäntilanteesta huolimatta. Sopeutuminen eroon tapahtuu niin lapsella kuin aikuisella hiljalleen pitkän ajan kuluessa.