Jan-Olof Nyholm (varatuomari)
Huoltoriitojen yhteydessä on havaittavissa, kuinka avustajat alleviivaavat kirjelmissään ja tuomioistuimet perustelevat päätöksissään kantaansa sillä, että lastensuojelussa lapsen olosuhteista ei ole herännyt huolta tai lapsen olosuhteista on herännyt huoli. Kuinka näihin johtopäätöksiin on sitten päädytty ja mikä merkitys näille tulee antaa päätettäessä lapsen asioista?
Mikäli lasta koskeva asia siirtyy tuomioistuimen käsiteltäväksi, tuomioistuimen on viran puolesta valvottava lapsen etua. Tämä velvollisuus korostuu erityisesti niissä tilanteissa, joissa toinen vanhemmista tai molemmat vanhemmat ovat tuoneet esiin huolen lapsen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Tällöin tuomioistuimessa käsiteltävä materiaalia pitää säännönmukaisesti sisällään myös lastensuojelun kirjauksia, joiden sisältämiin kannanottoihin myös tuomioistuimet päätöksissään usein nojaavat.
Haasteena on kuitenkin se, että lasta koskevan asian ollessa vireillä tuomioistuimessa lastensuojelussa tavanomaisesti pidättäydytään vahvoista kannanotoista. Kun tähän yhtälöön liitetään vielä se, että vaikeissa huoltoriidoissa usein toinen vanhemmista, tai pahimmassa tapauksessa molemmat vanhemmat ovat jo varhaisessa vaiheessa pyrkineet käyttämään lastensuojelujärjestelmää siihen, että joko he itse tai heidän lähipiirinsä tuottavat lastensuojeluun materiaalia, jonka uskovat tukevan omaa näkemystänsä myöhemmässä vaiheessa. On sanomattakin selvää, että punainen lanka voi helposti kadota tällaisessa ilmoitustulvassa, ja tämä on äärimmäisen huolestuttavaa lasten kannalta.
Onkin ollut myös sellaisia tapauksia, joissa esimerkiksi lapsen turvallisuutta ja fyysistä koskemattomuutta on loukattu ja vanhempi on voinut tämän jopa myöntää. Asiaa koskeva lastensuojelun selvitystyö voi kuitenkin päätyä siihen johtopäätöksen, että vanhemman olosuhteissa ei ole havaittu mitään sellaista, joka antaisi syytä huoleen ja tällaiseen johtopäätökseen on voitu päätyä keskustelemalla huolen aiheuttavan vanhemman kanssa. Tuomioistuin on näissä tilanteissa voinut katsoa, että ei ole syytä huoleen lastensuojelun kirjauksen perusteella, vaikka todellisuudessa lastensuojelun johtopäätökseen on voitu päätyä varsin pintapuolisen tarkastelun seurauksena. Harvemmin kirjauksissa on kuitenkaan sisältövaroituksia sen suhteen, että tuomioistuimessa asiaa tulisi kuitenkin tarkastella toisin.
Uskoisin, että yksi ongelman ytimistä on siinä, että lastensuojeluilmoituksia tehdään tällä hetkellä niin valtavia määriä siinä tarkoituksessa, että niillä pyritään saamaan etua käynnissä olevassa tai tulevassa huoltoriidassa tai pyritään aiheuttamaan kiusaa muuten vaan. Harvemmin on tässä yhteydessä tuotu ilmi, että perätön ilmianto on kriminalisoitu rikoslaissa, ja tämä voi tulla kyseeseen myös lastensuojeluun tehtyjen ilmoitusten kohdalla. Perättömät ilmoitukset kuormittavatkin lastensuojelua merkittävästi, eikä aika välttämättä riitä muuhun kuin ilmoitusten kirjaamiseen ja tilanteen pintapuoliseen tarkasteluun. Vastaava tilanne lienee myös poliisissa ns. massarikollisuuden kohdalla, jolloin ilmoitukset kirjataan ja jätetään odottamaan tutkintaa. Merkittävin ero on kuitenkin siinä, että poliisi ei jätä asiaa tutkimatta kirjaamalla ettei ”ei rikosta ”, kun taas lastensuojelussa työtä saadaan rajattua kirjauksella ”ei ole ilmennyt huolta lapsen olosuhteista”.[1]
Edellä mainittuun ongelmaan ei ole yhtä ratkaisua, enkä myöskään usko, että yksin lastensuojelun resurssien lisääminen on vastaus. Perusteettomien lastensuojeluilmoitusten lukumäärää saataisiin käsitykseni mukaan rajattua, mikäli huoltoriidan yhteydessä tehtäisiin vanhemmilla selväksi, että selkeästi perusteettomien ilmoitusten tekeminen voi vaikuttaa siihen, miten vanhemman vanhemmuutta ja yhteistoimintakykyä arvioidaan käsiteltävässä asiassa. Vasta-argumenttina tähän voidaan todeta, että tämä saattaisi vaikuttaa todellisten huolten ilmituloon, mikäli vanhemmat pelkäävät oman ”näyttönsä” olevan vajavaista ja siten huolen kääntyvän heitä vastaan.
Yksiselitteistä vastausta tähän ei olekaan, mutta on selvää, että tilanne edellyttää erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen pohtimista. Lastensuojeluilmoitusten volyymin vähentymisen uskoisi mahdollistavan sen, että niiden lasten olosuhteisiin, jotka aidosti kaipaavat tarkempaa selvitystä, voidaan pureutua tarkemmin ja tarjota nopeammin tarvittavaa tukea. Toinen vaihtoehto voisi nähdäkseni olla se, että eriytetään ilmoitusten vastaanotto ja selvittäminen eri virkamiehille.
En kuitenkaan tunne lastensuojelun organisaatiota niin hyvin, että uskaltaisin edes väittää tietäväni ratkaisun tähän ongelmaan, mutta on selvää, että muutosta ei tapahdu mihinkään suuntaan ilman ajatusten vaihtoa asiasta. Koenkin, että lapsia koskevissa asioissa on koko ajan pyrittävä parhaaseen mahdolliseen asioiden hoitoon ja valitettavasti kokemukset huoltoriidoista ympäri Suomen ovat osoittaneet, että tällä saralla on parannettavan varaa.
[1] Tosin julkisuudessa olleessa keskustelussa on myös esitetty arvovaltaiselta taholta näkemys siitä, että myös poliisissa työtä pyritty karsimaan käyttämällä tutkinnan rajoittamispäätöksiä työkaluna.