Tiistai 20.10.2015 klo 16:00 – Helinä Häkkänen-Nyholm & Jan-Olof Nyholm
Suomessa julkaistaan lisääntyvissä määrin ns. paljastuskirjoja. Käsitteen ajatuksena on se, että näissä kirjoissa ”paljastetaan” jotakin, mikä ei aiemmin ole ollut yleisessä tiedossa. Usein paljastuskirjat käsittelevät julkisuudessa olevien henkilöiden yksityiselämää, kuten oli kyse muun muassa Tony Halmetta, Katri Helenaa ja Matti Vanhasta käsittelevissä paljastuskirjoissa. Yritysmaailmassakaan paljastuskirjat eivät ole aivan vieraita. Vuonna 2003 Suomessa luettiin Miten hävisivät Soneran miljardit -kirjaa, jonka anonyymi kirjoittaja tosin tarkoituksellisesti piiloutui siltä huomiolta, jonka paljastuskirjailija mediassa yleensä saa. Politiikan saralla viimeksi keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen on tehtaillut paljastuskirjojaan, joista uusimmassa lokaa lentää kokoomuksen suuntaan, muun muassa kokoomuksen Ben Zyskowiczin niskaan.
Psykologisesti ja juridisesti tällaiset paljastuskirjat tarjoavat mielenkiintoisen kohteen pohdittaessa, miksi näitä kirjoja kirjoitetaan ja miten niiden ihmisten, joita ne käsittelevät, kannattaisi niihin suhtautua etenkin sellaisten väitteiden osalta, jotka ovat vailla totuuspohjaa.
Paljastuskirjojen motiivina lienee usein huomionhakuisuus ja pyrkimys hyötyä joko suoraan taloudellisesti tai nostamalla kirjoittajan omaa julkisuusarvoa toisten kustannuksella. Kirjoittamista voi motivoida myös halu kertoa ”totuus” menneisyyden tapahtumista ja asioista, joita ympäröivä yhteiskunta ei ole ymmärtänyt siten kuin kirjoittaja on itse ne kokenut. ”Minun näkemykseni siitä, millainen koko kansan ihannoima sankari ex-puolisoni on, voi olla hyvin erilainen, ja enhän minä halua, että Suomessa eletään harhakuvien ja väärien uskomusten varassa” -tyyppinen ajattelu leimaa paljastuskirjoja. Tällaisen ajattelun perimmäisin tarkoitus voi olla kirjoittajan mielessä oikeuttaa kirjan kirjoittaminen sen kohteelta lupaa kysymättä. Ulkopuoliselle paljastuskirjan kirjoittaminen näyttäytyy usein parisuhteen, yrityksen tai politiikan valta- ja hierarkia-asetelman ja siihen liittyvän taistelun jatko-osana, jota suurin osa meistä ei välittäisi tai jaksaisi enää lukea.
Kirjoittaminen tarjoaa aina kirjoittajalle välineen ajatteluun. Kirjoittamisen myötä omat ajatukset asiasta jäsentyvät ja selkiytyvät. Kirjoittaminen toimii myös terapeuttisena keinona käsitellä menneisyyden tapahtumia ja niihin liittyviä tunteita. Vaikka nämä seikat eivät olisikaan alkuperäisenä motiivina paljastuskirjan kirjoittamiseen, motivoivat ne yleensä vähintäänkin tiedostamattomalla tasolla kirjoittajaa jatkamaan kirjoittamista ja saattamaan sen päätökseen. Kirjoittajaa voi motivoida myös ajatus siitä, kuinka kirjan julkistamisen myötä hän saa osakseen positiivista huomiota ja ”asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin”. Fantasiointi tulevasta kuuluisuudesta ja huomion keskipisteenä olemisesta on hyvää lääkettä niihin haavoihin, joita menneisyydessä asian johdosta kirjoittajalle on syntynyt.
Miten paljastuskirjoihin sitten kannattaisi suhtautua, jos huomioidaan niiden kohteissaan yleensä synnyttämät psykologiset reaktiot ja mahdolliset oikeudelliset seuraamukset?
Paljastuskirjat herättävät yleensä niiden kohteissa aiheellisesti ja ennen kaikkea inhimillisestä näkökulmasta ymmärrettävistä syistä erilaisia kielteisiä tunteita. Tällöin on tarpeen muistuttaa itseä siitä, että paljastuskirjat ovat kuitenkin vain yleisesti yksipuolisia näkemyksiä menneisyyden tapahtumista. Niitä tuskin olisi syntynyt mikäli toisen, paljastuksen kohteena olevan henkilön tai tahon, ajatuksia, näkemyksiä tai tunteita olisi huomattu kysyä tai kunnioittaa. Kirjoitus tarjoaa toki lukijalle näkymän kirjoittajan ajatteluun. Esimerkiksi Panu Rajalan Katri Helenaa koskeva lause ”Hän huolehtii aina kunnostaan, rakastelukin on hyvää treenausta” on Rajalan itsensä ajatus, eikä se välttämättä ole totta. Ainakaan se ei tarkoita sitä, että Katri Helena olisi rakastellut treenatakseen. Ennemminkin sen voisi nähdä Rajalan mielen ilmentymänä siitä, että johonkin niin intiimiin ja emotionaaliseen asiaan kuin rakasteluun voisi liittyä jokin niin vuorovaikutuksen ulkopuolinen asia kuin omasta kunnosta huolehtiminen.
Paljastuskirjan kohteena olevan henkilön tai tahon psyykkistä hyvinvointia edistää luottamus siihen, että suurin osa ihmisistä ei arvosta tällaista julkisuushakuista menneisyyden asioissa märehtimistä. Tämä yleensä myös näkyy sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Susan Ruususen kirjoittama Pääministerin morsian -kirja herätti paheksuvaa keskustelua muun muassa Suomi24-palstalla ja asiassa kerättiin adressi: “Susan Kuronen – lopeta se avautuminen”, jolla oli tiettävästi yli 60 000 allekirjoittajaa. Erityisesti ex-kumppanin kirjoittamiin paljastuskirjoihin liitetään julkisuudessa usein myös katkeruuden leima, kuten kävi Panu Rajalalle Lavatähti ja kirjamies -kirjan osalta. Katri Helena ei tiettävästi koskaan kommentoinut kirjaa julkisesti, mikä oli viisasta. Kohu kirjasta laantui hyvin nopeasti ja Katri Helena keräsi sympatiapisteet.
Paljastuskirja johtaa toisinaan poliisille tehtyyn tutkintapyyntöön ja oikeudellisiin toimenpiteisiin. Kyseeseen mahdollisesti tulevat rikosnimikkeet näissä tapauksissa ovat lähinnä törkeä kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen tai perätön ilmianto. Sekä pääministeri Matti Vanhasta että Soneraa käsittelevää kirjaa puitiin oikeudessa. Pääministeri Vanhasen tekemän tutkintapyynnön taustalla oli kyse periaatteesta ja yksityisyydensuojasta. Toisin kuin Soneran tapauksessa, Vanhasen tapauksessa asia puitiin myös loppuun asti ja korkein oikeus piti Helsingin hovioikeuden tuomion sakkorangaistuksesta yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä pääministerin entisen naisystävän Susan Ruususen ja Pääministerin morsian -kirjan kustantajan Kari Ojalan osalta voimassa. Kirja julkaistiin helmikuussa 2007 ja korkein oikeus antoi päätöksensä kesäkuussa 2010. Ojalan ja Ruususen aloitteesta asiaa puitiin vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, joka antoi asiassa KKO:ta tukevan päätöksen tammikuussa vuonna 2014. Kokonaisuudessaan Pääministerin morsian -kirjan julkaisua koskeva käsittely eri tuomioistuimissa kesti siis lähes seitsemän vuotta. Se on yhtä pitkä aika kuin mitä ihmisellä on syntymästä koulun aloittamiseen. Oikeudenkäyntikulut koko prosessista olivat kymmeniä tuhansia euroja. Syystäkin ”periaatetta” ilmiönä ja sanana on sanottu oikeuden alalla hyvin kalliiksi.