Maanantai 21.9.2015 klo 14:54 – Helinä Häkkänen-Nyholm
Sain hiljattain puhelun, jossa soittaja kysyi neuvoja siihen, miten hänen tulisi kohdata kummilapsensa, joka on vieraannutettu vanhemmastaan. Soittaja kertoi itsellään olevan hyvät suhteet lapseen ja kumpaankin tämän vanhempaan, mutta hän koki epätietoisuutta sen suhteen, miten toimia lapsen kanssa tässä vaikeassa elämäntilanteessa.
Yllättävää kyllä, tämä oli ensimmäinen kerta kun tämä hyvin tärkeä kysymys minulle esitettiin. Lapsen vieraannuttamisesta vanhemmastaan on puhuttu paljon yhteiskunnassamme viime vuosina, mutta keskustelu on nivoutunut lapsen, vanhempien ja korkeintaan isovanhempien ympärille. Käytännössä vanhemmastaan vieraannutettu lapsi menettää kuitenkin vakavassa vieraannuttamistapauksessa myös useita muita ihmisiä ja heihin muodostuneita kiintymyssuhteita. Erään toimistomme hoidettavana olleen tapauksen yhteydessä laskin lapsen menettäneen yhteyden yhteensä kuuteentoista hänelle aikaisemmin hyvin tärkeään ihmiseen. Jokainen näistä ihmisistä varmasti kärsi tästä menetyksestä.
Vieraannutetun lapsen tai nuoren kohtaaminen ei ole helppoa. Vaikeimmissa tapauksissa tällaisen lapsen tai nuoren ajatusmaailmaa sävyttävät seuraavanlaiset asiat:
a) Kielteinen suhtautuminen ja asennoituminen vieraannutettuun vanhempaan (esim. ”se on ihan looseri”);
b) Vanhempaan liittyvät kielteisesti sävyttyneet väärät muistikuvat ja tapahtumamuistot (esim. ”se pahoinpiteli mua kun olin pieni”);
c) Vanhempaan kohdistuva avoin vihamielisyys ja aggressiivisuus (esim. ”sais palaa helvetissä”);
d) Taipumus nähdä tilanne muuttumattomana ja pysyvänä (esim. ”mä en enää koskaan halua nähdä sitä”).
Lapsen tai nuoren kohtaamista vaikeuttaa usein myös se, että vieraannutettu lapsi tai nuori on usein hyvin voimakkaasti emotionaalisesti (ja joskus myös taloudellisesti) kiinnittynyt vieraannuttajavanhempaansa ja hän kokee suhteessa tähän hyvin voimakasta lojaliteettia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lapsella tai nuorella voisi olla jonkinlainen ajatus siitä, että kaikki se kielteinen, mitä hänelle on vanhemmastaan kerrottu, ei välttämättä ole totta eikä vastaa hänen omia muistikuviaan menneisyydestä. Mitä vanhempana lapsi on vieraannutettu, sitä todennäköisemmin hänellä on myös joitakin itsenäisiä ajatuksia tilanteesta.
Vieraannutetun lapsen tai nuoren kohtaamisessa tarvitaan tunneherkkyyttä ja ns. maalaisjärkeä. Lapsi tai nuori voi itse olla hyvin haluton keskustelemaan aiheesta. Jotta lapsen tai nuoren ja vieraannutetun vanhemman kiintymyssuhde voisi palautua, tulisi lapsen asennoitumista kyetä muuttamaan, hänellä pitäisi herätä myötätuntoa suhteessa vieraannutettuun vanhempaan, hänen pitäisi saada käsitellä vihan tunteensa ja hänen pitäisi kokea, että tilanne on mahdollista muuttaa. Alle on koottu joitakin yleisiä neuvoja tällaiseen tilanteeseen. Neuvot sopivat sekä vieraannutetuille lapsille että nuorille.
- Kannusta lasta näkemään myös jotakin positiivisia tai edes neutraaleja asioita vieraannutetussa vanhemmassa. Kannusta tähän vakuuttavasti ja tarvittaessa myös esimerkiksi huumorin kautta (esim. ”no ei se sentään vielä niin paha ole ollut, että se olisi….”). Älä lähde mukaan lapsen vanhempaan kohdistuvaan mustamaalaamiskampanjaan.
- Muistuta lasta niistä tapahtumista ja tilanteista, joissa hän on ollut onnellinen vieraannutetun vanhemman kanssa. Kerro niistä hänelle ja oikaise hänellä mahdollisesti olevia vääriä muistoja. Käytä tarvittaessa hyödyksi valokuvia tai muuta dokumentaatiota menneisyydestä. Kerro lapselle, että ihmisen muisti toimii valikoivasti ja että ihminen on voinut luoda itselle muiston jostakin, mitä ei oikeasti koskaan ole tapahtunut.
- Vetoa lapsen omatuntoon siitä, että hänen käytöksensä (mm. vanhemman hylkääminen, haukkuminen ja nöyryyttäminen) tuottaa monelle ihmiselle pahaa mieltä, kärsimystä ja esimerkiksi univaikeuksia. Suhteuta tämä lapsen maailmaan ja ympäristöön: voit esimerkiksi kysyä häneltä, mitä tunteita se hänessä herättäisi, jos hänen paras ystävänsä yhtäkkiä uuden ystävänsä myötävaikutuksella hylkäisi hänet, mustamaalaisi häntä eikä koskaan enää haluaisi nähdä häntä.
- Kannusta lasta pitämään suhteita yllä edes vieraannutetun vanhemman sukulaisiin tai vanhempiin. Rohkaise häntä ottamaan itse yhteyttä näihin henkilöihin esimerkiksi puhelimen, Skypen tai Facebookin kautta. Kerro hänelle, että nämä ihmiset kaipaavat lasta ja haluaisivat hänen olevan heihin yhteydessä.
- Keskustele lapsen kanssa myötätuntoisesti siitä, millaisia tunteita ja ajatuksia tilanteessa eläminen hänessä herättää. Voit kysyä esim. ”Miltä sinusta tuntuu kun vanhemmastasi puhutaan pahaa?” Pyri saamaan lapsi ymmärtämään se, että tilanne ja hänen tapansa ajatella vanhemmastaan ei edistä hänen psyykkistä hyvinvointiansa. Haasta myötätuntoisella tavalla lapsen vanhempaan kohdistuvia asenteita. Jos lapsi esimerkiksi uskoo, ettei vanhempi ole koskaan rakastanut häntä, kysy häneltä mistä tällainen uskomus on peräisin ja onko vanhempi aiemmin kuitenkin tehnyt sellaisia asioita, jotka voisivat ilmentää sitä, että hän on rakastanut lasta (esim. nukuttanut, vienyt kouluun tai harrastuksiin, tehnyt ruokaa jne jne.)
- Keskustele lapsen kanssa yleisellä tasolla siitä, että toisinaan aikuiset ja vanhemmat riidellessään puhuvat toisistaan pahaa muille, muistavat väärin menneisyyden tapahtumia ja kokevat vihaa ja katkeruutta toisiaan kohtaan, mutta että ulkopuolisten ei pidä mennä tähän mukaan, vaan jokaisella on oikeus säilyttää omat kiintymyssuhteensa muihin ihmisiin ja tehdä niissä omat valintansa.
- Pohdi lapsen kanssa sitä, miten hän voisi vastustaa vieraannuttamista. Voitte esimerkiksi yhdessä pohtia, millaisia taitoja hänen pitäisi oppia, jotta hän voisi esimerkiksi sanoa vieraannuttajavanhemmalle, että pahan puhuminen toisesta vanhemmasta ei tunnu kivalta tai että hän voisi suhtautua näihin vaikuttamisyrityksiin neutraalisti. Voit myös pohtia lapsen kanssa sitä, voisiko hänellä olla jokin mielikuvitushahmo tai todellinen henkilö, joka voisi kannustaa häntä vieraannuttamisen vastustamisessa.
- Kerro lapselle, että vieraannutettu vanhempi rakastaa häntä ja kaipaa häntä, eikä ole lapselle vihainen. Pyri kasvattamaan lapsen turvallisuuden tunnetta siitä, ettei hänelle tapahdu mitään pahaa, vaikka hän olisi yhteydessä vieraannutettuun vanhempaan, ja ettei häntä hylätä.
Jokainen vieraannuttamistapaus on yksilöllinen. Jokainen tapaus on myös siihen osallisiksi joutuneille henkilöille kipeä ja arka. Monelle sukulaiselle, kummille ja ystävälle olisi helpompaa olla lainkaan puuttumatta asiaan. Lapsen myönteistä kehitystä edesauttaa kuitenkin se, että joku puuttuu asiaan ja tarjoaa hänelle tukea, vaikka se tuntuisi aluksi vaikealta ottaa vastaan.
10 kommenttia. Leave new
Kommenttini saa julkistaa:
Mites olisi ne viranomaiset, lasten oikeuksien edistäjät, lasten edun asiantuntijat auttajina?
Kuuluuko tämä heille vai ei? THL:n sivujen perusteella, tosiasiassa ei:
https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lahisuhde_perhevakivallan_ehkaisytyo/lahisuhde/lapsen
ja
https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lahisuhde_perhevakivallan_ehkaisytyo/lahisuhde
Väkivallan muotoja kyllä luetellaan, henkinenkin, mutta eipä lasten vieraannuttamista siksi todella lueta. Kaipa siitä olisi edes jokunen opas? Käsittämätöntä. Asiasta on riippumatonta tutkimusta jo ihan riittävästi – väitöskirjakin jo!
On hyvä että vainoaminen kriminalisoitiin, mutta sama pitää tehdä vieraannuttamisen suhteen – eräs ehdotettu ratkaisumalli: syytteet henkisestä väkivallasta oikeudenkäynneillä tulevat aivan liian myöhään eivätkä ennaltaehkäise asioita tehokkaasti. Meillä on esim. MARAK, miksei tähän kehitetä vastaavaa? Miksi moni muu lapsiin kohdistuva, vastaava asia, on voitu kriminalisoida, mutta ei toistuvaa ja perusteetonta tapaamisten estämistä siksi saada? Ei lapsi ja hänen oikeudet kulje valtionrajojen mukaan tosiasiassa!
Entä turvakotien väärinkäyttö vieraannuttamisessa – milloin ja miten siihen puututaan? Aiemmin Ensi-ja turvakotienliiton väki kielsi että valvotuissa tapaamisissa vieraannuttajat tuovat lapsia tapaamaan vieraannutettua vanhempaa – ilmiö vaiettiin: “kyllä niihin ihan perustellut syyt aina ovat, ei meillä sellaista tapahdu”. Kunnes ei voinut vaan enää kiistää.
Miksi tehokkaita lakeja luodaan vain naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan – onko lapset ja miehet väliinputoajia, vaikka uhreina on “tapaajaäitejäkin” toki? Vai onko feministinen näkemys eri asioista (ei aito tasa-arvonäkemys) niin syvällä ministeriöitä ja THL:ää myöten uponnut? Siltä vaikuttaa ja tätä teoriaa tukee se että THL:n Tasa-arvopäivien illanvietossa on feministinen ajatushautomo osallisena.
Hei!
Olen ollut tällaisen asian kanssa jo useamman vuoden. Minua syytetään vieraannuttajaksi, entisen puolisoni sukulaiset. Jotka ei ole koskaan ollut lasten elämässä. Joulu ja synttärilahja annettu ja nekin on tuonut joku toinen, ei lahjanantaja.
Isä kohtelee huonosti lapsiaan ja epätasa-arvoisesti, mistä syntyy riitaa sisarusten välille. Ja monta vuotta hän oli uuden perheen kanssa. Viis veisaamatta omista lapsista. Ja ei välitänyt heidän pahasta olosta. Minä hakenut kaikille ammattiapua, koska olen itse liian läheinen puhumaan. Ja kun olimme perhe, niin lapset ei todellakaan merkannut hänelle mitään.
Lapset ihan itse puhunut minulle. Ja olen itsekin käynyt terapeutilla ja vertaistukiryhmässä. Ja todella
yritämme ymmärtää häntä, mutta hänen kieroilunsa ja pelaamisensa on todella kuluttavaa.
Äiti 41 kiitos vastauksestasi, sillä se on hyvin samankaltainen kuin oma kokemukseni. Isä itse käytöksellään ja välinpitämättömyydellään aiheutti vieraantumisen lapsistaan. Keski-iän kriisiä poteva elämäänsä tylsistynyt, työtön ja alkoholisoitunut mies ei oikein onnistunut löytämään iloa perheestä ja arjen pienistä asioista. ”Uuden” paremman elämän tavoittelu ajoi pitkäaikaiseen äärikäyttäytymiseen. Vieläpä sattui löytymään ”pelastajaksi” sopivasti manipuloiva uusi kumppani, jonka intresseihin välirikko lapsiin ja ex-puolisoon sopi kuin nenä päähän, olivat seuraukset karmeat.
Jos eroperheessä on monta nuorta ja heidän jokaisen mielikuva isästä yhtenäinen, on aika uskaliasta lähteä mustamaalaamaan äitiä vieraannuttajaksi. Asia on tietysti aivan toinen tapauksessa, kun on lapset ovat erohetkellä aivan pieniä. Silloin tulisi jo laissa edellyttää, että molemmat vanhemmat huolehtivat yhdessä lasten kasvattamisesta ja elättämisestä erosta huolimatta. Valitettavasti yhteiskuntamme mahdollistaa ”loman vanhemmuudesta” ja joillekin se loma on elämänpituinen. Turha itkeä jälkikäteen ja syyttää muita ihmisiä, kun on itse tuhonnut suhteensa kaikkein arvokkaampaan lahjaan, mitä elämässä voi saada – omaan lapseen.
Mitä tulee erolasten täteihin/setiin, isovanhempiin ym. sukulaisiin, kannattaisi olla läsnä lasten elämässä. Aika, joka käytetään eron puimiseen ja päivittelemiseen (asiasta, jonka sisällöstä eivät yleensä tiedä mitään), olisi mahdollista suunnatta lasten kanssa yhteiseen kivaan tekemiseen. Heti eroprosessissa lapset kaipaavat puolueettomia aikuisia ympärilleen, mutta valitettavasti niitä ei silloin juurikaan tunnu olevan tarjolla. Hyvä suhde syntyy aidosta kiinnostuksesta ja välittämisestä. Jos sellaista ei ole muodostunut avioliiton aikana, aika haasteellista se on rakentaa eron jälkeen. Yrittää kuitenkin kannattaa.
Lapsi kaipaa aikuisenakin vanhempaa, ei satunnaisesti elämässä vierailevaa kaveria. Kuinka olla turvallinen ja huolehtiva vanhempi, jos oma kasvuprosessi aikuiseksi on kesken? Jo se, että asettaa itsensä uhrin asemaan hakeakseen muiden ihmisten myötätuntoa, kertoo kuinka kypsymättömästä persoonasta on kyse.
Jotenkin kaikkein härskintä tässä on tuo turvakotien käyttö, siten että sosiaalivirasto maksoi viulut ainakin 14 v sitten. Eikä ne kustannukset olleet pienet. Turvakoti on tarkoitettu todellisessa hädässä olevalle. Samalla tällainen henkilö perheineen vie paikan todelliselta tarvitsijalta. Jos tarkoitus on vain mustata miehen mainetta ja saada mies kyseisellä toiminnalla pois lasten elämästä. Pitäisi vaatia todisteita, lääkärin lausuntoja sekä myös poliisilta rapotti.
Härskiä ja itsekästä tässä vieraannuttamisessa on kaikki. Pahinta on myös lasten aivopesu, ja se että kaikki isän puolen sukulaisetkin ovat pahoja. Vaikea on korjata vaurioita enää jälkikäteen. Saattaa olla, että lapset vanhemmiten vasta pystyvät käsittelemään asoita, jos sittenkään koska se tunneside on jäänyt muodostumatta kaikkiin muihin paitsi vieraannuttajaan sekä hänen sukuunsa.
Isän vanhempina me olemme olleet lähes täysin eristettyjä poikamme tyttären 12,5 v. elämästä. Poikamme on ollut naimisissa lapsen äidin kanssa koulun alkamisesta lähtien. Menivät naimisiin äidin muutettua lapsen kanssa Turkuun ja isä oli töissä Helsingissä. Asuneet erikseen 3-4 vuotta, nyt isä asuu yhdessä ja etsii töitä ja pätkätöitä osan viikkoa muualla, äiti koko ajan nimellisesti opiskellut tai ollut kotona, ensin taiteiden maisteri nyt toista tutkintoa kauppakorkeassa, mikä tuskin onnistuu, kun vaativimmat matemaatiset aineet suorittamatta täysin. Asuivat 2 vuotta ennen tätä syksyä pitkästä aikaa yhdessä Ranskassa, isällä 1. vuosi töitä, toinen vuosi me jouduimme kustantamaan elämisen, koska ei töitä, lapsen takia. Yksityisessä kansainvälisessä koulussa, ettei lapsi joutuisi kärsimään vanhempiensa takia, kun vanhemmat eivät pystyneet ottamaan taloudellista vastuuta tilanteesta. He tekivät vain itsenäisesti päätöksiä luottaen isovanhempien vastuuseen ilman lapsen tapaamista, kuin joskus valvotusti(äiti paikalla). Ainoa toivo, että lapsi joskus ymmärtäisi ja saisi itse päättää ja eläisimme niin kauan.
Olen iloinen ja kiitollinen jokaisesta asiantuntevasta ja samalla maalaisjärkisestä artikkelista tmv., joka vieraannuttamisesta kirjoitetaan. Kiitos!
Itse olen vieraannutetun pojan täti ja kummitäti. Vieraannuttajavanhempi on tässä tapauksessa narsisti-isä, ja pojalla ikää 16 vuotta. Lastensuojelun myötävaikutuksella ajauduttiin hurjaan tilanteeseen, jossa äiti ei ole tavannut poikaansa yli puoleen vuoteen eikä kuullut tästä mitään. Myös koko äidin puolen suku on pitkälti suljettu kaiken vuorovaikutuksen ja tiedonkulun ulkopuolelle.
Olemme pojan äidin kanssa yrittäneet kaikkea, mitä vain olemme keksineet – turhaan. Olo on turhautunut, voimaton ja toivoton. Kunpa vieraannuttaminen todella jossain vaiheessa kriminalisoitaisiin myös Suomessa!
Hei! Minulla on äitinä nyt aivan samanlainen tilanne. Miten teidän tilanteenne on muuttunut vai onko? Onko poika ottanut yhteyttä kun murrosikä on mennyt ohi? Minua kiinnostaisi erityisesti tietää, että miten murrosiässä vieraannutetut nuoret myöhemmin käyttäytyvät.
Miten kohdata lapsen vieraannuttaja toiminut terveydenhuollon työntejijä.
Tositapahtumiin perustuen: Lapsen terveydenhuollon henlilökunta on rikosepäilyssä virallisen tutkinnan ulkopuolella yrittänyt keskustella lapsen kanssa rikoksesta jota ei ole tapahtunut. Lasta on jopa valmennettu tulevaan oikeudenkäyntiin tapaajavanhempaansa vastaan. Lapsi on näissä tilanteissa ahdistunut voimakkaasti.
Virallisessa poliisitutkinnassa lapsi ei tuonut rikosepäilyä esille liittyen tapaajavanhempaan, mutta lapsi muisti kertoneensa asiasta lähivanhemmalle ja lääkärille. Lähivanhemmalle lapsi ei kuitenkaan ollut kertonut. Näillä tiedoilla heräsi epäilys siitä syntyikö tarina viranomaismenettelyssä ja mitä lähivanhempi olisi mahdollisesti puhunut lapselle. Asiasta ei ollut todennäköisiä syitä syytteen nostamiseksi.
Tutkinnan aikana terveydenhuolto siis valmensi lasta tulevaan oikeudenkäyntiin, tietämättä tutkinassa esille tulleista asioista. Toisin sanoen terveydenhuolto piti lähivanhempaa todennäköisenä syyllisenä ja toimi lapsen hoidossa tähän johtopäätökseen nojaten.
Yteydenpito oli lapsen ja tapaajavanhemman välillä rajoitettu vielä syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen vaikka poliisi oli jo aiemmin tiedottanut ettei tapaamiselle ole esteteitä mikäli vanhempi tahtoo. Kävi kuitenkin niin että lapsi kuultiin ja lapsi ei halunut tavata. Vaikka juuri ennen rikosepäilyn syntyä oli sanonut että olisi mieluimmin tapaajavanhemman luona ja kysynyt voiko ja milloin voinko tavata tapaajavanhempaa.
Lapsen ja tapaajavanhemman tekemän työn seurauksena lapsi ja vanhempi tapaavat toisiaan.
Koska lapsi ja vanhempi tapaavat pienehköllä paikkakunnalla. Tulee kohtaamisia lasta aiemmin hoitaneiden henkilöiden kanssa, tässä hoitohenkilö ottaa iloiten kontaktia lapseen, mutta kontaktin ottaminen vanhempaan onkin haastellisempaa eikä ota onnistuakseen ilman tapaajavanhemman avustusta. Tässäkään hoitohenkilöstä ei näe mitenkään että hän olisi ilahtunut lapsen tapaamisesta tapaajavanhemman seurassa.
Näitä hoitohenkilöiden kohtaamisia on useita ja tapaajavanhempi on joutunut miettimään miten kohdata lasta aiemmin hoitanutta henkilöä. Kun entinen hoitohenkilö ottaa kontaktia lapseen on käytännöllistä että tapaajavanhempi itse esittäytyy ja ehkä vähän johdattaa hoitohenkilöäkin iloitsemaan siitä että lapsi on tapaajavanhemman seurassa.
Käytännöllistä olisi myös jos lapsen sosiaalityöntekijä voisi rohkaista entistä hoitavaa tahoa kohtaamaan em. tilanteet. Tapaajavanhempi on rohkaissut sosiaalityöntekijää tiedon vaihtoon toimittamalla virallisen tutkinnan aineiston toimitettavaksi hoitavalle taholle.
Reipasta, avointa, kohteliasta mieltä hoitohenkilölle kun kohtaat siviilissä aiemmin hoidossa olleen lapsen hänelle tärkeän vanhemman seurassa.
Nämä asiat ovat niin kamalan vaikeita, koska kaikilla osapuolilla on puolueellinen näkemys asiaan. Voin kuitenkin sanoa, että tämä vuosi on ollut elämäni raskain vuosi.
Olen kahden kouluikäisen lapsen äitipuoli. Lapset asuvat vuoroviikoin äidillä ja isällä. Vanhemmat ovat eronneet aikanaan hyvissä väleissä. Kaikki on sujunut tähän mennessä hyvin useita vuosia, kunnes tämän vuoden alusta asiat alkoivat jostain syystä hankaloitua. Ensin oli pikkujuttuja kuten lapset eivät tulleet ajallaan vaihtopäivänä, äiti teki viimehetken aikataulumuutoksia. Lapset saattoivat olla itkuisia tai poissaolevia tullessaan.
Sitten kesän jälkeen alkoi tapahtua. Äiti on mm. tehnyt perättömiä rikosilmoituksia kaikesta mahdollisesta ja lastensuojeluilmoituksia, jotka eivät ole johtaneet esitutkintaan. Lapsia on raahattu eri sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kun saatu vastaus ei ole miellyttänyt, lapset on viety seuraavalle spesialistille. Lapsia on nauhoitettu salaa. Lapset ovat sanoneet asioita, jotka eivät heidän ikäisten sanavarastoon kuulu kuten “narsisti” tai että “isä eriarvostaa lapsia”. Lasten kertoman mukaan äiti on systemaattisesti mustamaalannut isää, kirjoittanut historiaa uusiksi, istuttanut muistoja ja ylipäätään puhunut sellaisista asioista, jotka eivät kuulu lapsille. En vain voi käsittää, miksi äiti haluaa tuhota lasten suhteen isäänsä.
Eniten harmittaa se, että lapsista on tehty pelinappuloita ja he joutuvat keskelle vanhempien huoltajuusasiaa. Heille kaikkein turvallisimmat aikuiset ovat pettäneet heidän luottamuksensa. Lapsen ei pitäisi joutua valitsemaan puolia tai pohtimaan vanhempiaan negatiivisessa valossa.
Lisäksi harmittaa se, että jatkuvasti joudumme todistamaan elämämme hyvää ja normaalia elämää. Emme halua alentua vastavuoroisesti haukkumaan äitiä. Tuntuu, että teimme sitten mitä tahansa, äidillä on aina keino kääntää se meitä vastaan.
Tällä hetkellä asia on käräjäoikeudessa asti, mikä ei varmasti ole lasten kannalta mitenkään paras vaihtoehto. Prosessi on pitkä ja kummittelee vähintäänkin alitajuisesti kaikkien mielessä. Olisi mukava kuulla vinkkejä, miten vastaavanlaisista tilanteista on selvitty niin, että lapsille koituisi mahdollisimman vähän mielipahaa. Ovatko vieroittajat tyytyneet oikeuden päätökseen vai jatkuuko tätä kärsimystä meidän koko loppuelämämme ajan?
Surullinen äitipuoli,
monesti tähän ei auta mikään. Oikeudesta voitte saada jonkin ratkaisun johonkin, mutta maanikseksi narsistiksi ja valehtelijaksi muuttuneeseen ihmiseen ei yleensä auta mikään. Voitte valmistautua siihen että mikään ei auta, ei järjen puhuminen, ei palveluksien tekeminen ei niin mikään. Tällainen ihminen pitää teitä otteessaan terrorilla jota hän harrastaa. Lapset tässä on suurimpia uhreja, tällaisen kanssa ei auta mikään muu kuin ottaa tiukka linja ja pistää välit kokonaan poikki seka olla sopimatta hänen kanssaan mitään ylimääräisiä. Kaikki pitää hoitaa viranomaisten avustuksella jos mikään muu ei auta. Estäkää puhelimesta hänen numero, vaatikaa kirjallista sopimusta missä ja miten lasten tapaamisen vaihto toteutetaan. Tällaisille ihmisille ei voi ikävä kyllä takoa järkeä päähän. Pahimmassa tapuksessa on valittava joko oikeus omaan elämään tai lapset ja narsistin pelinappulana oleminen. Oikeudelta voi saada päätöksiä mitä hänen on pakko noudattaa, mutta yhteyden pito tai neuvotteluyritykset tällaisen ihmisen kanssa yleensä epäonnistuvat aina nöyryyttävällä tavalla.