VT Jan-Olof Nyholm (PsyJuridica Oy)
Korkein oikeus on eräässä tuoreessa ratkaisussaan (KKO 2022:8) linjannut, kuinka toistuvasti ja pitkän aikaa toisen työn ja elämän häiritseminen saattaa täyttää vainoamisen rikostunnusmerkistön.
Olen aikaisemmin yhdessä Aku Hirviniemen kanssa julkaissut audioteoksen, jossa käsiteltiin sitä, kuinka julkisten henkilöiden yksityiselämän suoja ei käytännössä toteudu. Heidän tekemisiään riepotellaan niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa tavalla, joka herättää kysymyksiä heidän oikeussuojansa toteutumisesta.
KKO:n ratkaisu nostaa esiin uusia mielenkiintoisia näkökulmia tähän ”Public Court” -ilmiöön, jossa ihmisiä tuomitaan julkisesti vailla minkäänlaista oikeussuojaa. Ratkaisussaan korkein oikeus on katsonut, ettei sananvapaus anna perusteita julkaista toistuvasti henkilön yksityisyyttä loukkaavia viestejä.
KKO:n ratkaisussa on myös otettu kantaa siihen, kuinka tunnusmerkistön täyttyminen ei välttämättä edellytä sitä, että vastaaja ilmentää fyysistä vaaraa, vaan kysymystä tulee tarkastella nimenomaan siltä kannalta, onko teot olleet omiaan aiheuttamaan pelkoa tai ahdistusta. Lakivaliokunta on mietinnössään korostanut, että ahdistuksen tulee olla vahingollisuudeltaan pelkoon verrattavissa, jotta kyse voi olla säännöksessä tarkoitetusta ahdistuksesta.
Julkisesti tuomittu -audioteoksessa Sunrise Avenuen keulahahmona tunnetuksi tullut Samu Haber kertoo, kuinka hänen kohdallaan median ryöpytyksellä on ollut kielteisiä vaikutuksia niin hänen kuin hänen läheistensä elämänlaatuun. Samasssa audioteoksessa elokuvaohjaaja Aku Louhimies kertoo, kuinka hänen tapauksessaan mediamyllytys aiheutti työmahdollisuuksien menetyksiä ja siten myös merkittävää taloudellista haittaa. Käytännössä hänen mahdollisuutensa harjoittaa vapaasti ammattiaan ei toteutunut. Louhimies kertoo myös avoimesti, kuinka jatkuva asioiden käsittely julkisuudessa oli aiheuttanut hänelle pelkoa ja ahdistusta.
Nyt esillä olevassa KKO:n tapauksessa korkein oikeus on nimenomaan todennut, että tunnusmerkistö on täyttynyt koska ”– teon seurauksena B:n mahdollisuudet harjoittaa — ammattiaan vapaasti ja koulustustaan vstaavalla tavalla ovat olennaisesti heikentyneet”.
KKO:n linjaus antaa perustellun syyn nostaa esiin kysymyksen siitä, voisiko julkisten henkilöiden yksityiselämään liittyvien ja yksityiselämän suojaa loukkaavien asioiden toistuvaa julkista käsittelyä tarkastella myös siitä näkökulmasta, että menettely täyttäisi rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn vainoamisen tunnusmerkistön. Vainoaminen on virallisen syytteen alainen rikos, mikä tarkoittaisi, että poliisin tulisi oma-aloitteisesti aloittaa asiassa esitutkinta, kun tällainen menettely on tullut poliisin tietoon.
Tällä hetkellä tilanne lienee se, että julkiset henkilöt harvoin, jos koskaan, lähtevät ajamaan omaa asiaansa. Taustalla voi olla perusteltu huoli siitä, mikä vaikutus tällä voisi olla siihen julkiseen pyöritykseen, jolta he lain mahdollistamaa suojaa hakisivat.
Kun vainoaminen säädettiin rangaistavaksi Suomessa, vastaavanlainen lainsäädäntö oli jo pitkään ollut voimassa Ruotsissa. Samaan aikaan kun Suomessa vasta herättiin vainoamisen rangaistavuuteen, niin Ruotsissa kovennettiin rangaistusasteikkoa, sillä siellä oli kokemuksia niistä haitallisista vaikutuksista, joita vainoamisella oli vainon kohteille. Siinä missä Ruotsissa vainoamisesta tuomitaan vankeutta, Suomessa katsottiin myös sakon olevan mahdollinen rangaistus. Kuitenkin KKO:n tuoreessa tapauksessa korkein oikeus katsoi perustellusti,että sakkorangaistusta ei voitu pitää riittävänä, vaan tekijä tuomittiin vankeuteen.
Mikäli julkisesti tuomittujen (Public Court) henkilöiden oikeusuojaa katsottaisiin loukatun myös siten, että tekijän katsottaisiin tuomioistuimessa syyllistyneen vainoamiseen, niin tämä herättää luonnollisesti kysymyksen siitä, minkälaisiin yksityisoikeudellisiin korvauksiin uhrit olisivat mahdollisesti oikeutettuja ja mikä vaikutus tällä asialla olisi. Tästä aiheesta lisää seuraavassa blogissa.