Pahuus perheessä

Torstai 21.3.2013 klo 13:42

Helsingin käräjäoikeus antoi eilen tuomion, jossa 8-vuotiaan Eerikan isä ja äitipuoli tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin Eerikan vuoden 2012 äitienpäivänä tapahtuneesta murhasta. Tuomion mukaan murhaa oli edeltänyt käytännössä koko Eerikan eliniän kestänyt fyysinen ja henkinen pahoinpitely, joka piti sisällään mm. vapaudenriistoa, nöyryyttämistä, rääkkäämistä, omaisuuden tuhoamista, sitomista, lyömistä ja pakkösyöttöä. Isän naisystävä perusteli edellä mainittua kohtelua lapsen kuriin laittamisella ja isä kertoi viranomaisille harhauttavia tarinoita tytön olemattomista käytöshäiriöstä. Eerikasta tehtiin 12 lastensuojeluilmoitusta.

Eerikan tapauksessa vanhempien mielentilasta jäi ilmaan monta kysymystä. Syyntakeisuus ei sulje pois esimerkiksi vakavan persoonallisuushäiriön mahdollisuutta. Olisi ollut suotavaa, että käräjäoikeus olisi julkaissut tietoa laajemmin mielentilatutkimuslausunnosta, kuten tapahtui ns. myrkkyhoitajan tapauksessa, jotta näin poikkeavalle rikokselle olisi saatu edes jonkinlainen selitys. Eerikan tapaus oli järkyttävä muistutus siitä, miten kaltoin vanhempi voi lastaan kohdella. Ainutlaatuinen tapauksena se ei valitettavasti ole.

Erityinen huoli meillä tulisi olla niistä perheistä, joissa toisella tai molemmilla vanhemmilla on psykopaattisia persoonallisuuspiirteitä, kuten:

manipulatiivisuutta,

empatiakyvyttömyyttä,

katumuksen ja syyllisyyden puutetta,

patologista valehtelua,

elämyshakuisuutta,

impulsiivisuutta

vastuuttomuutta ja

suurellista omanarvontuntoa.

Mitä tällaiset persoonallisuuspiirteet vanhemmalla ilmetessään tarkoittavat mm. lapsen kiintymyssuhteen ja persoonallisuuden kehittymisen, sekä turvallisuuden kannalta?

Kattavia tieteellisiä tutkimuksia psykopatian vaikutuksista vanhemmuudelle ja lapsen kehitykseen ei ole toistaiseksi juuri julkaistu, vaan tätä aihetta käsittelevät tutkimukset ovat maailmalla vasta aluillaan. Tutkimuskirjallisuudessa on kuitenkin esitetty hypoteesit siitä, että kaksi olennaista lapsen fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen liittyvää ilmiötä olisivat yhteydessä vanhemman psykopatiaan. Lastenlääkäri Henry Kempe (1922-1984), joka vuonna 1962 julkaistulla artikkelillaan The Battered Child Syndrome, toi ensimmäisenä lapsen pahoinpitelyn lääkäreiden tietoon, arvioi että monen lapsen pahoinpitelyn taustalta löytyy vanhemman psykopatia. Vuonna 1999 Richard Gardner, joka on erikoistunut lapsen vanhemmasta vieraannuttamiseen, arvioi että monen tällaisen tapauksen taustalla on vanhemman psykopaattinen persoonallisuus. Kumpikin ilmiö, lapsen pahoinpitely ja vieraannuttaminen, edellyttää nähdäksemme vanhemman ns. tunnekylmyyttä ja empatiakyvyttömyyttä, mitkä ovat myös keskeisimpiä psykopatian piirteitä.

Käsityksemme mukaan riski siitä, että persoonallisuudeltaan psykopaattinen vanhempi aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa lapselleen, on korkea. Christine Kirkmanin toteuttama 20 hengen haastattelututkimus osoitti, että psykopaattinen perheenjäsen kohdistaa perheessä lapsiin valehtelemista, laiminlyöntiä, kiusaamista, pelottelua, tavaroiden rikkomista ja lupausten pettämistä. Ne asiakkaamme, joiden kertomuksista on pääteltävissä että he ovat mitä ilmeisemmin eläneet psykopaattisen vanhemman jälkeläisenä, ovat kertoneet meille heihin kohdistuneesta, usein vuosia kestäneestä mitätöinnistä, hyväksikäytöstä, manipuloinnista, sekä henkisestä ja fyysisestä pahoinpitelystä. Lapsen tarvitseman hoidon kieltäminen, lapsen palkitseminen toisen vanhemman pahoinpitelystä, lapselle nauraminen onnettomuuden ja hädän hetkellä, ulkonäön ja kykyjen mitätöinti, kommunikointi mykkäkoululla ja kiristämällä, perustarpeiden huolehtimisen laiminlyönti (hygienia ja ruoka), sekä tilanteiden lavastaminen siten, että lasta voidaan syyttää, ovat kokemuksia joita nämä lapset ovat joutuneet läpikäymään. Kaikille ne ovat jättäneet jälkensä.

Moni lasten kanssa työtä tekevä saattaa vierastaa psykopatia käsitteen käyttöä vanhemmuuden yhteydessä. Käsite on stigmatisoitava ja osalla ihmisistä se yhdistyy lähinnä sarjamurhaajiin ja Hannibal Lechterin tyyppisiin Hollywood psykopaatteihin. Usko ihmisten hyvyyteen ja psykopatian harvinaisuuteen auttaa monissa asioissa, mutta lastensuojelutyössä sillä voi olla vakavia seurauksia. Tällä tavoin asennoitunut lastensuojelutyöntekijä ei todennäköisesti tunnista psykopatian piirteitä vanhemmassa, joka vakuuttavasti ja sosiaalisesti sujuvalla tavalla valehtelee lapsensa tilanteesta.

Psykopatia on sairautena yhtä harvinainen tai yleinen kuin skitsofrenia: Noin yhdellä prosentilla kokonaisväestöstä esiintyy psykopatia diagnostisena oireyhtymänä (eli noin 54 000 ihmisellä). Olennaista muun muassa lastensuojelun kannalta on myös se, että noin 10 %:n väestöstä (eli noin 540 000 ihmisen) on arvioitu omaavan psykopatian piirteitä siinä määrin, että ne aiheuttavat vahinkoa henkilölle itselleen ja muille ihmisille. Olennainen kysymys lastensuojelun kannalta on se, kuinka moni näistä em. ihmisistä on vanhempi, ja mitä vaikutuksia vanhemman psykopatialla voi olla lapsen kehitykselle? Toinen vähintäänkin yhtä tärkeä asia on se, mikä on tällä hetkellä lastensuojelun parissa työskentelevien henkilöiden ammatillinen valmius tunnistaa työssään edellä mainittuja riskitekijöitä ja miten niihin tulisi suhtautua?

Voisit olla kiinnostunut myös näistä:

Mitä tehdä jos epäilen toisen vanhemman pahoinpitelevän lastani?

Rautavaaran tragedia edustaa parisuhderiitoihin liittyvän vihaisuuden, itsekkyyden ja raukkamaisuuden ääritapausta

Kuka vetää parhaiten roolinsa?