Sunnuntai 14.2.2016 klo 17:32 – Helinä Häkkänen-Nyholm ja Jan-Olof Nyholm
Helsingin Sanomissa julkaistiin torstaina 11. helmikuuta siviilioikeuden professori Urpo Kankaan haastattelu, jossa hän kannusti iäkkäitä ihmisiä perinnön säästämisen sijasta käyttämään rahansa mukavaan elämään. Ohjeesta on luettavissa tämän päivän yhteiskunnan kasvanutta yksilökeskeisyyttä ja minä ensin –ajattelua. Perinnön systemaattisen tuhlaamisen yhteiskunnallisia ja kansantaloudellisia vaikutuksia on vaikeata suoralta kädeltä arvioida, mutta ainakin se voitaneen todeta, että huomattava osa varakkaista suomalaisista perheyrityksistä olisi jäänyt laajentumatta ja kasvamatta, mikäli niiden alkuperäiset perustajat olisivat vanhoilla päivillään pyrkineet siihen, että perunkirjan viimeisellä rivillä olisi heidän kuoltuaan ollut nolla.
Väestön ikääntyessä kysymys siitä, mikä määrittää ihmisen motivaatiota säästää ja jättää perintöä on ajankohtainen ja tärkeä. Psykologisen taloustieteen alalla tehdyt tutkimukset ulkomailta viittaavat siihen, että säästämisen ja perinnön jättämisen motiivit ovat moninaisia ja ihmisten säästämiskäyttäytyminen on hyvin epäyhtenäistä, mikä tekee siitä myös vaikeasti ennustettavaa. Toistaiseksi huomattava osa ihmisistä haluaa säästää jättääkseen perintöä. Review of Economic Studies –lehdessä vuonna 2007 julkaistu Kopczukin ja Luptonin tutkimus Yhdysvalloista viittasi siihen, että 75 % yksin elävistä vanhuksista haluaa jättää perintöä ja tämä motivaatio vaikuttaa heidän kulutuskäyttäytymiseensä. Muiden tekijöiden vakioimisen jälkeen nämä taloudet kuluttivat 25 % vähemmän rahaa henkilökohtaisiin menoihin verrattuna talouksiin, joiden kulutuskäyttäytymistä motivaatio perinnön jättämisestä ei säädellyt. Vastoin yleistä oletusta biologisten perillisten vaikutuksesta motivaatioon jättää perintöä, tutkimus osoitti että halu jättää perintöä oli varsin yleinen myös lapsettomilla vanhuksilla (63 %).
Mikä sitten motivoi ihmistä säästämään ja jättämään perintöä? Perinnön säästämisen motiivia on selitetty altruistisena käyttäytymisenä, jossa toisen hyvä asetetaan oman edun edelle ja josta ihminen saa mielihyvää. Tästä voi olla kyse silloin kun henkilö esimerkiksi jättää perinnöksi lapsillensa perheen kesämökin, jonka hän tietää olevan lapsilleen tärkeä ja rakas. Perinnön säästämisen motiivi voidaan toisaalta nähdä myös strategiana, jonka avulla henkilö pyrkii säätelemään mahdollisten perijöiden käyttäytymistä. Erityisen hyvin havaittavissa tämä ilmiö on sellaisissa perheyrityksissä, joissa jonkun jälkeläisistä odotetaan jatkavan perheyrityksen johdossa. Tällöin kyse on perinnön jättäjän näkökulmasta ikään kuin kaupan käynnistä: se saa eniten joka on perinnön jättäjän odotuksiin valmis taipumaan ja eniten henkilökohtaisesti panostamaan.
Ihmisten säästämiskäyttäytymistä tutkineet psykologit ovat esittäneet, että ihmisen halu kuolla varakkaana ja jättää perintöä perustuu useammin itsekkäisiin kuin altruistisiin syihin. Vaikka perinnön jättämisen motiivi olisi ulkoisesti arvioiden altruistinen, saattavat siihen vaikuttaa myös itsekkäät syyt. Halu jättää perintöä liittyy usein siihen, että ihminen haluaa tulla myönteisellä tavalla muistetuksi. Ihmiselle on yleensä tärkeätä vaalia perheissä ja suvuissa olleita tapoja, ajatuksia ja esimerkiksi juhlaperinteitä. Näiden vaalimiseen liittyy ajatus siitä, että jätämme jotakin arvokasta jälkeemme ja tarjoamme seuraaville sukupolville malleja mielestämme mielekkään elämän elämiseen. Sama ajatus liittyy usein materialistiseen perintöön. Mahdollisuus jättää perintöä merkitsee monelle minäkuvan osalta sitä, että on elänyt merkityksellisen ja tarkoituksenmukaisen elämän.
Ohjetta siitä, tulisiko ihmisen säästää rahojaan perinnöksi vai tuhlata ne viimeisinä elinvuosinaan itseensä, on haasteellista antaa yksilötasolla tai yleiselläkään tasolla. Ihmiset ja heidän tilanteensa eroavat niin kovin paljon toisistaan. Harva myöskään tietää etukäteen tarkkaa elinaikaansa, ja jo tästä johtuen iäkkäällekin ihmiselle annettu suositus omaisuuden tuhlaamisesta itseen on vaarallista, johtaen pahimmillaan tämän ihmisen taloudellisiin vaikeuksiin elämän jatkuessa yli oletetun ajanjakson. Myös kysymys siitä, voidaanko suvun tai perheen sisäisiltä riidoilta välttyä tuhlaamalla perintö, on vaikea, koska itse perintö ei riitele, vaan ihmiset. Vanhempien kuolema voi etäännyttää ja aiheuttaa riitaa sisarusten välillä riippumatta siitä, onko kuolinpesässä varallisuutta vai ei. Jo pelkkä epäoikeudenmukaisuuden kokemus siitä, että on esimerkiksi joutunut sisartaan enemmän hoitamaan yhteisiä vanhempia, voi panna alulle katkeruuden siemenen ja riidan.
Omaisuuden säästäminen ja perinnön jättäminen on jokaisen henkilökohtainen, tarpeisiin ja arvoihin perustuva valinta. Jokaisella meistä on itse oikeus päättää, miten me kertyneen omaisuutemme haluamme käyttää. Niiden, jotka pohtivat perinnönjaon mahdollisia kielteisiä seurauksia, voi olla hyödyllistä tietää, että riitaisan kuolinpesän osakkaille on usein rauhoittavaa tietää testamenttiin kirjattujen päätösten perustelut. Toisen ihmisen käyttäytymisen ja tehtyjen valintojen taustasyiden ymmärtäminen edesauttaa myös toisen tekemien valintojen ja päätösten hyväksymistä. Perinnössä ja testamentin laadinnassa on ennen kaikkea kyse siitä, mikä on ihmisen viimeinen tahto. Juristi voi neuvoa ja auttaa siinä, miten se tulisi parhaiten toteuttaa, mutta ei siinä, millainen tämän tahdon tulisi olla.