Psykologien lausuntojen käyttö villiä suomalaisissa tuomioistuimissa

Perjantai 3.7.2015 klo 16:13 – Helinä Häkkänen-Nyholm

Työni psykologi- ja lakiasiaintoimiston vetäjänä ja psykologina tarjoaa aitiopaikan tarkastella sitä, millaisia psykologin lausuntoja oikeusprosesseissa käsitellään, miten niitä käytetään ja miten niitä pyritään hyödyntämään. Käsitykseni on, että aivan liian usein on tilanteita, joissa oikeudessa esitetyssä psykologin lausunnossa ei ole huomioitu psykologiliiton ohjeistusta ja Pohjoismaiden psykologien ammattieettisiä periaatteita. Tästä huolimatta lausunnolle pyritään asiaa ajavan lakimiehen toimesta antamaan hyvinkin korkea näyttöarvo suhteessa omiin väitteisiin. Tämän johdosta näkisin tärkeäksi ja ajankohtaiseksi, että niin lausunnon kirjoittajien kuin niitä käyttävien tahojenkin toimesta tiedostettaisiin seuraavia asioita tarkasteltaessa psykologien lausuntoja osana oikeusprosesseja.

Aivan liian suuri osa viime vuosina eteeni tulleista kymmenistä oikeudessa esitetyistä psykologin lausunnoista sisältää sellaisia virheitä, joiden johdosta oma arvioni on, että niiden näyttöarvo on vähäinen eivätkä ne vastaa psykologin lausunnoille asetettuja laadullisia kriteerejä. Sisällöllisten ja rakenteellisten puutteiden lisäksi eteeni on tullut psykologin ammattinimikkeellä allekirjoitettuja lausuntoja, joissa olen joutunut pohtimaan sitä, missä roolissa lausunnon allekirjoittaja on ns. “lausunnon” itse asiassa kirjoittanut. On ollut tilanteita, joissa psykologin lausunto on ollut osapuolten ystävyyteen nojautuva, samoin kuin tilanteita, joissa psykologi todistaa oikeudessa, että hän työskenteli perheneuvolapsykologina ja oli tietoinen asiakkaansa huoltoriidasta, mutta ei ”kuuna päivänä” tullut ajatelleeksi sitä, että hänen lausuntonsa päätyisi tuomioistuimeen osaksi oikeudenkäyntiaineistoa, saati että hän joutuisi itse sinne todistamaan. On myös ollut tilanteita, joissa psykologin lausunto on ”naamioitu” lastensuojeluilmoitukseksi ja on ollut lausuntoja, jotka perustuvat yksinomaan riidan toisen osapuolen kertomukseen. Psykologeilta pyydetään kokemukseni mukaan erityisesti huoltoriitojen yhteydessä herkästi lausuntoa, koska sen uskotaan saavan merkittävän painoarvon oikeudessa asiaa ratkaistaessa. Harvinaista ei myöskään ole se, että pyynnön esittäjä voi pyrkiä määrittämään lausunnon sisältöä. Tästä eräänä ääriesimerkkinä tilanne, jossa huoltoriidassa äitiä edustanut lakimies pyysi minulta lausuntoa siitä, että satunnaisesta sukupuolisesta kanssakäymisestä syntynyt vauva ei lainkaan tarvitsisi isää elämäänsä.

Kukin psykologi joutuu itse harkitsemaan, voiko hän todistaa oikeudessa ja mitä se häneltä edellyttää. Ammattinimike, virka, akateeminen titteli tai työkokemus yksin eivät vielä tee kenestäkään asiantuntijaa tai välttämättä edes hyvää todistajaa. Oikeudessa asiantuntevana todistajana tai asiantuntijatodistajana toimiminen edellyttää yleensä laajaa ja ajantasaiseen tieteelliseen tietoon perustuvaa perehtyneisyyttä käsiteltävään asiaan. Oikeuspsykologian alalla asiantuntijuus edellyttää myös tietoa asiantuntijuuden rajoista lausuntoa oikeudelle kirjoitettaessa. Psykologiliiton ammattieettinen lautakunta korostaa suosituksissaan, että psykologin tulisi toimia asiantuntijana huoltoriidassa joko molempien vanhempien tai kiistan selvittelyyn valtuutettujen sosiaali- ja oikeusviranomaisten pyynnöstä. Toisinaan asiantuntijana toimiminen edellyttää huoltoriidan osapuolten tai lapsen tutkimista. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin lähdetty siitä, että lapsen psykologinen tutkiminen tulee kyseeseen vain poikkeuksellisesti ja edellyttää erityisiä syitä.

Näkisin, että eräs yleisimpiä puutteita lausunnoissa on se, että lausunnosta ei tarkasti ilmene, mitä tarkoitusta varten lausuntoa on pyydetty. Toinen liian usein lausunnon käyttöarvoa alentava seikka on se, että lausuntopyynnön tarkoitus on korostuneen subjektiivinen, joka sitten ilmenee lausunnossa sellaisina ilmaisuina kuten esimerkiksi ”Lausuntoa on pyydetty käytettäväksi oikeudenkäynnissä, jossa lausunnon pyytäjän ex-puoliso hakee yksinhuoltajuutta”. Lausunto on myös voitu otsikoida ”psykologiseksi näkökulmaksi” tai ”psykologiseksi kannanotoksi”, mikä jättää epäselväksi sen, onko asiakirjan allekirjoittaja itsekään selvillä siitä, missä ominaisuudessa hän asiakirjan on kirjoittanut. On hyvä muistaa, että psykologin lausunnoksi on ymmärrettävä psykologin kirjoittama kirjallinen tai muulla tavoin tallennettu kannanotto, joka on laadittu tiettyä tarkoitusta varten, pyynnöstä tai muuten johonkin asiaan vaikuttamiseksi.

Eräs yleisimmistä, etenkin huoltoriidoissa havaittavista, psykologin lausunnossa ilmenevistä puutteista on se, että lausunto perustuu hyvin laajasti tai vain yksinomaan riidan toisen osapuolen kertomiin asioihin. Tämä voi olla luonnollinen seuraus siitä, että lausunto on pyydetty vain toisen osapuolen toimesta, joka myös on toimittanut lausunnon laatijalle hänen käytössään olleen aineiston. Yleensä ei kuitenkaan voida lähteä siitä, että konfliktin osapuolten antama tieto on täysin tasapuolista, koska riidassa pääsääntöisesti molemmilla osapuolilla on omat pyrkimyksensä ja tavoitteensa asian ratkaisun suhteen. Todettakoon, että huoltoriitaa varten laadittava psykologin lausunto edellyttää psykologiliiton ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjen suositusten mukaan aina kaikkien osapuolten kuulemista tai ainakin sitä, että kummallekin vanhemmalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi, mikäli asiasta laaditaan muu kuin yleisellä tasolla oleva teoreettinen lausunto. Lausunnon laatiminen vain toista vanhempaa kuulemalla ei myöskään ole hyvän asiantuntijakäytännön mukaista. Mikäli lausunto on kirjoitettu vain yhtä riidan osapuolta kuunnellen, voidaan myös perustellusti kysyä, onko se ristiriidassa myös Pohjoismaiden psykologien ammattieettisten periaatteiden kanssa, joiden mukaan psykologin tulee ”kunnioittaa jokaisen ihmisen perusoikeuksia, arvokkuutta ja arvoa sekä työskennellä näiden kehittymisen edistämiseksi ja siten, ettei hänen osaamistaan käytetä yksilön loukkaamiseen, hyväksikäyttöön tai sortamiseen”. Tilanteessa, jossa psykologi kirjoittaa lausunnon vain toisen vanhemman kertoman perusteella ja ottaa kantaa huoltoriidan toivottuun ratkaisuun, sorretaan ja loukataan mielestäni sitä vanhempaa, jota ei ole lainkaan kuultu.

Kokemukseni mukaan oikeudessa esitettävien psykologien lausuntojen rakenne on ainakin huoltoriidoissa valitettavan harvoin psykologiliiton ohjeistuksen mukainen ja sisältö voi olla hyvinkin kirjavaa luettavaa. Tarkasteltavana on ollut psykologin lausuntoja, joissa: a) syytetään asianosaista rikoksesta ilman että sen tueksi on mitään muuta näyttöä; b) kerrotaan miten tuomioistuimen tulisi ratkaista asia; c) tehdään muita kuin arvioitavaa henkilöä koskevia asiattomia kannanottoja; d) esitetään mutu-tuntuman ja “psykologistatuksen” avulla mielipiteitä siitä, miten ihmisolento ”yleensä” käyttäytyy tietyissä tilanteissa ja e) esitetään, miten jokin asiantila ”varmasti on” toteamalla esimerkiksi, että ”Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö asiakastani olisi käytetty isänsä toimesta seksuaalisesti hyväksi”. Harvinaista ei ole sekään, että lausunnon sisällön sanomaa ja tarkoitusta tehostetaan käyttämällä tekstissä sellaisia käsitteitä ja sanapareja kuin ”on hämmästyttävää” tai ”Ihmetystä herättää suuresti se, että…”. Mikään edellä mainituista esimerkeistä ei kuulu asiantuntijana toimivan psykologin lausuntoon. Psykologiliiton suosituksen mukaisesti psykologin työn perustana on oltava tiede ja luotettava kokemus. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi huoltoriidan selvittelyn katsotaan edellyttävän monipuolista tutkimusasetelmaa, luotettavien tiedonkeruumenetelmien käyttöä, tutkimustulosten kriittistä arviointia ja johtopäätösten tekoa. Psykologin lausunto, jossa toistetaan asianosaisen kertomia asioita tosiasioiksi muuttuneina, ei ole asiantuntijalausunto, eikä täytä psykologin lausunnon kriteereitä. Mikäli asianosaisen kertomaan haluaa viitata, tulee sen aina tapahtua siten, että lähde mainitaan (”Y kertoi…”) Tilanteessa, jossa lausunnossa arvioidaan ihmisen käyttäytymistä, mutta jossa ei ole lainkaan viittausta tieteelliseen tutkimustietoon kyseisestä käyttäytymisestä tai jossa ei ole käytetty asianmukaista tiedonkeruumenetelmää, on vaikea nähdä, miten lausunto voitaisiin luokitella asiantuntijan antamaksi.

Psykologin ammattieettisten periaatteiden keskeisimpiä asioita on vastuullisuus. Tämä edellyttää muun muassa sitä, että psykologi on tietoinen siitä ammatillisesta ja tieteellisestä vastuusta, joka hänellä on asiakkaistaan. Psykologi välttää vahingon aiheuttamista ja varmistuu mahdollisimman hyvin siitä, ettei hänen osaamistaan tai palvelujaan käytetä väärin. Valitettavan usein koen, että psykologin osaamista ja palveluja käytetään väärin, psykologin itse ollessa tästä autuaan tietämätön tai ymmärtämätön. Lähtökohtaisesti oikeudenkäyntiaineistoon liitetyn lausunnon kirjoittanutta psykologia tulee, toisin kun lääkäriä, myös aina kuulla todistajana henkilökohtaisesti oikeudessa. Tämä on hyvä pitää mielessä jo työtä vastaanotettaessa, tehtäessä, sekä erityisesti psykologin lausuntoa kirjoitettaessa.

Toivottavaa olisi, että tulevaisuudessa oikeudellisessa kontekstissa mahdollisesti toimimaan tulevat psykologit koulutuksensa ja työnsä puolesta kiinnittäisivät aiempaa useammin huomiota oman toimintansa edellytyksiin, rajoihin ja etiikkaan. Tällä hetkellä oikeudessa käsiteltävien psykologien lausuntojen kirjavuus ei edistä sitä, että psykologinen tieto ja osaaminen saisivat mielestäni ansaitsemaansa arvostusta. Psykologit tarvitsevat lisää tietoa myös siitä, miten heidän toimintaansa ja työtään käytetään oikeusprosesseissa, ja mitä karikoita heidän on syytä varoa. Jokaisen psykologin olisi hyvä myös kulloinkin pohtia ja mieltää, millaisia mahdollisia vaikutuksia hänen lausahduksillaan voi olla yksittäisten ihmisten psyykkiselle hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle.