Lakimies, lapsioikeuden erityisasiantuntija, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja ja toimitusjohtajan sijainen
Olen PsyJuridican juristi ja luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Olen myös suorittanut asianajajatutkinnon. Työssäni olen erityisesti kiinnostunut perhe- ja lapsioikeudesta sekä rikosoikeudesta. Opinnoissani suoritin syventäviä opintoja niin perheoikeuden kuin rikosoikeuden alalta. Koulutukseltani olen oikeustieteen maisteri. Ennen PsyJuridicaan siirtymistäni toimin asianajotoimisto Juhani Salmenkylä Ky:ssä avustaen asianajajaa toimeksiantoihin liittyvissä asioissa. Tämän lisäksi olen toiminut useampana vuotena opettajana Artikla Ry:n valmennuskurssilla opettaen esimerkiksi vero-oikeutta, työoikeutta ja rikosoikeutta. Lisäksi olen luennoinut lapsioikeudesta Turun yliopistossa sekä osallistun aktiivisesti lapsioikeusjuristit ry:n tapahtumiin ja toimintaan.
Olen eräässä tutkielmassani perehtynyt aiheeseen “Tasavertaisten vanhempien huoltoriitojen päätöstentekokriteereistä”. Tarkastelin lainsäädännön kehitystä, tuomioistuimen ratkaisuperusteita huoltomuodon ja lapsen asumista koskevissa päätöksissä sekä monikulttuuristen huoltoriitojen erityispiirteitä. Tällä hetkellä syvennän oikeudellista osaamistani lapsioikeudesta tekemällä väitöskirjaa aiheesta ” Valvottujen ja tuettujen tapaamisten määräämisen perusteet lapsen oikeuksien näkökulmasta”. Tutkimuksessani erityisesti tarkastelen niitä perusteluita, joita tuomioistuimet käyttävät tilanteissa, joissa lapsen oikeutta tavata vanhempaansa rajoitetaan määräämällä valvotut tai tuetut tapaamiset.
Työssäni minulle on tärkeää asiakkaan lämminhenkinen kohtaaminen ja se, että kommunikointi on helppoa puolin ja toisin asiakkaan kanssa. Minulle jokainen asiakas ja oikeudellinen toimeksianto on erityinen, onhan usein kyse asiakkaan elämän tärkeimmistä asioista ja tulevaisuudesta. Pyrin myös aina selvittämään sovinnollisen ratkaisun mahdollisuuden, mikäli se on mahdollista ja omalla toiminnallani edistämään sen saavuttamista. Etenkin lapsiasioissa näen sovinnollisen ratkaisun selvittämisen erityisen tärkeänä. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista eikä sovintoa tule väkipakoin saavuttaa, ja pidän tärkeänä, että jokaisessa tilanteessa yksilöllisesti arvioidaan paras tapa päästä toivottuun tavoitteeseen.
Työskentelen sujuvasti suomeksi ja englanniksi.
Sähköposti: saara.ylisaukko-oja@psyjuridica.com
Puh: 044 248 4567