Mahdollistavatko poikkeava omatunto ja moraalinen oikeutus räikeän ja hyvien tapojen vastaisen käytöksen politiikassakin?
Torstai 9.2.2017 klo 14:13 – Helinä Häkkänen-Nyholm
Presidentti Trump on virkaanastumisensa jälkeen julkisesti halveksunut oikeuslaitosta, suututtanut valtioiden päämiehiä, syyttänyt itsepintaisesti mediaa epärehelliseksi, perustellut päätöksiään ja argumentaatiotaan valheilla, närkästyttänyt CIA:n ja saanut lukuisat suuryritykset vastustamaan asettamaansa maahantulokieltoa. Trump on synnyttänyt valehteluun, uhkaamiseen ja solvaamiseen perustuvan julkisen käyttäytymisensä avulla ennennäkemättömän sirkuksen, jonka tulos on eittämättä hänelle mieluinen: kaiken huomion keskipisteenä on hän itse.
Trumpin käytös herättää hämmennystä, epäuskoa ja pelkoa. Ennen kaikkea se herättää kysymyksen siitä, miten ihminen voi toimia tavalla, jolla Trump toimii. Psykiatrisen diagnoosin, kuten narsismin tai psykopatian, liittäminen Trumpiin ei lisää ymmärrystä niistä ihmisen psykologisista prosesseista, jotka liittyvät jatkuvaan valehtelemiseen ja muiden häpeämättömään julkiseen solvaamiseen. Olennaisempaa on tarkastella, miksi suurin osa ihmisistä ei käyttäydy tällä tavalla. Vastauksen keskiössä voi nähdäkseni olla ihmisen omatunto ja moraalinen oikeutus. Kumpaakin ilmiötä on tutkittu paljon psykologian tieteenalalla.
Omatunto psykologisena käsitteenä viittaa ihmisen sisäiseen kokemukseen, joka usein intuitiivisesti suuntaa ajatteluamme, käynnistää ja ohjaa käyttäytymistämme sekä tuottaa tarvittaessa katumusta. Mielen sisäisenä ”lainvartijana” toimiva omatunto mahdollistaa myötäelämisen ja empatian tunteen syntymisen, moraalisten asioiden pohdiskelun ja huomioimisen itsessä, sekä yhteiskunnassa vallitsevien vuorovaikutustapojen ja normien kunnioittamisen. Omatunto ihmisen sisäisenä kontrollijärjestelmänä on edellytys yhteiskunnan toimivuudelle ja myönteiselle ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Usein oletetaan, että kaikilla ihmisillä on omatunto tai että se toimii kaikilla samalla tavoin, vaikka näin ei todellisuudessa ole. Omatunto edellyttää kykyä tarkastella oman toiminnan mahdollisia seurauksia, luoda niistä mielikuvia ja käydä sisäistä puhetta. Omatunto herää mielikuvia seuraavan sisäisen puheen ja siihen sekoittuvien pelon, ahdistuksen ja häpeän tunteiden seurauksena. Jos ihmisellä on emotionaalisia puutoksia, ei omatunto toimi normaalisti. Vailla omatuntoa merkittävistäkin asioista valehteleminen ei esimerkiksi herätä huolta siitä, että valheesta jää kiinni tai jos näin kävisi, häpeää tai syyllisyyden kokemusta.
Omatunnon lisäksi toinen mielenkiintoinen psykologinen prosessi tässä yhteydessä on moraalinen oikeutus. Käsitteellä viitataan sosiaalisen oppimisen teorian luojan Albert Banduran rakentamaan käsitteelliseen malliin siitä, millä sisäisen kontrollin tasolla ihmiset voivat erottaa oman moraalinsa aiheuttamistaan tuhoista ja vahingoista. Moraalisen oikeutuksen mekanismin avulla muille haitallinen tai tuhoava käyttäytyminen saadaan näyttämään yksilön omissa ja koko yhteisön silmissä hyväksyttävältä, jos sen voidaan väittää palvelevan moraalisia päämääriä. Trump voi perustella valehtelemistaan, muita kohtaan hyökkäävää käytöstä ja monille kielteisiä päätöksiään oikeuttamalla niitä ”Let’s make America great again” -paatoksella. Näin abstraktilla tasolla oleva moraalinen oikeutus ei enempiä perusteluita tarvitse.
Trumpin käyttäytymisen silmiinpistävimpiä piirteitä on se, että hänen harhauttavat argumentaationsa ja valheensa eivät mielestäni näytä herättävän hänessä minkäänlaista hämmennystä tai epäröintiä, eivätkä ne aina vaikuta ennalta harkituilta. Puhutaan ikään kuin vähän mitä sylki suuhun tuo, välittämättä lainkaan totuudesta tai sanotun seurauksista. Ihmisen valehteleminen on yleensä tietoista ja tarkoituksenmukaista ja sitä motivoi usein pyrkimys hyötyä tilanteesta. ”Valehtelen koko ajan, koska siten voin välttää asiallisen argumentoinnin asiasta” – totesi osuvasti eräs patologiseksi valehtelijaksi itsensä tunnistava asiakkaani. Presidentinvaalien vaaliväittelyssä tällaisella taktiikalla voi välttää oman asiantuntemuksen puutteiden avoimen paljastumisen.
Presidentti Trumpin tviittaamista ja julkista käyttäytymistä seuratessa ei voi välttyä ihmettelemästä, miten tähän päädyttiin. Lähes kaksikymmentä vuotta sitten Yhdysvalloissa kohistiin presidentti Bill Clintonin valehtelusta Monica Lewinsky -skandaalin yhteydessä ja hänen käytöstään paheksuttiin avoimesti eri puolilla maailmaa. Omatunto ja julkinen paine saivat aikaan sen, että Clinton pyysi kansalaisilta anteeksi valehteluaan. Tänä päivänä tuskin kukaan ajattelee, että Trump koskaan pyytäisi anteeksi lukuisia valheitaan tai loukkauksiaan muita kohtaan, eikä sitä taideta osata oikein enää häneltä vaatiakaan. Onko siis ikään kuin vailla omatuntoa toimimisesta tullut sosiaalisesti hyväksyttävää? Banduran sosiaalisen oppimisen teoriaa mukaillen voidaan perustellusti kysyä, minkä mallin Trumpin käytös antaa amerikkalaisille lapsille ja nuorille, jotka kohta rakentavat seuraavan sukupolven GREAT AMERICAa?
Voisit olla kiinnostunut myös näistä:
Mitä kättelytapa kertoo ihmisestä?
1 kommentti. Leave new
Hyviä huomioita.
Ehkä voisit avata enemmän sitä puolta, että ihmiset uskovat toisen ihmisen puhuvan totta ja edelleen uskovat, että puhumalla toisen ihmisen kanssa tämä vähitellen ymmärtää. Trumpin kaltainen ihminen ei kuitenkaan koskaan lopeta valehtelua, ja käytös tulevaisuudessa vain pahenee, ei parane. Luottaessaan ihmisen hyvyyteen ja hänen järkiintymiseensä, toinen ihminen pettyy yhä uudelleen.
Sama koskee oikeuslaitosta. Tuomareita ei ole opetettu tunnistamaan tälläisiä ihmisiä, jotka uskovat omiin valheisiinsa. He ovat vakuuttavia, koska heillä ei ole epäilyksen häivää tarinastaan. Ikävä kyllä, tuomari monta kertaa johdetaan pahasti harhaan. Näin on käynyt Trumpin kohdalla, takana n 4000 oikeusjuttua. Näin käy myös Suomessa, oikeuslaitosta viedään, koska sillä ei ole mallia miten tälläisiä ihmisiä käsitellään.
Asiaa vaikeuttaa edelleen se, etteivät psykiatrin anna lausuntoja ilman potilassuhdetta, eikä tälläinen ihminen hakeudu hoitoon. Edelleen mahdollinen lausunto on luottamuksellinen, eikä vastapuolella, tai oikeuslaitoksella ole mahdollisuutta saada sitä käsiinsä. Sen sijaan jos vastapuoli tuo esiin toisen osapuolen minävaurioisen käyttäytymisen, katsoo tuomari henkilön kunniaa loukatun, ja tuomitsee herkästi jutun vastapuolen vahingoksi.