Erotilanteessa vanhempien tulee sopia lasten asumisjärjestelyistä. Yksi vaihtoehto on sopia vuorottelusta, jossa lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Vuoroasuminen on suhteellisen uusi ilmiö, joka on saanut suosiota myös Suomessa. Vuonna 2019 uudistettiin lapsenhuoltolaki (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta), ja siinä virallistettiin vuoroasuminen yhdeksi vaihtoehdoksi lapsen asumismuotona. Samalla myös elatuslakiin (Laki lapsen elatuksesta) kirjattiin vuoroasuminen huomioon ottavaksi kohdaksi. Vuoroasumisesta on kuitenkin jo aiemminkin sovittu ja määrätty tuomioistuimessa, mutta silloin ei ole ollut kyse asumisjärjestelystä, vaan laajasta, vuoroviikoin tapahtuvasta tapaamisoikeudesta.
Vuoroasumisen yleistyminen ja vakiintuminen on johtanut siihen, että tuomioistuimet ovat yhä useammin joutuneet tulkitsemaan lapsen elatuslakia uudesta näkökulmasta, eli millä tavalla vuoroasuminen vaikuttaa elatusvelvollisuuteen. Oikeuskäytäntö on tältä osin ollut epäselvä, sillä tuomioistuin on usein elatusapuasioissa nojannut oikeusministeriön ohjeeseen lapsen elatusavun suuruuden arvioimisesta (OM 2007:2) arvioidessaan elatusavun suuruutta. Ohje ei ole vuoroasumistilanteissa johtanut oikeudenmukaiseen lopputulokseen, sillä sitä ei alun perin ole laadittu vuoroasumista silmällä pitäen. Elatusapu ja vuoroasuminen on jo pitkään ollut polttava puheenaihe ja ongelma on herättänyt paljon aktiivista keskustelua.
Edellä mainittuun ongelmaan on nyt paneuduttu ministeriötasolla ja sen ratkaisemiseksi oikeusministeriö on 2.6.2023 julkaissut vuoden 2007 ohjetta täydentävän ohjeen vuoroasuvan lapsen elatusavun suuruuden määrittämiseen. Täydentävä ohje poikkeaa vuoden 2007 ohjeesta erityisesti seuraavilta osin:
- Lapsen kulut, eli lapsen elatuksen tarve, jaetaan molemmille vanhemmille
- Vuoroasuvan lapsen elatuslaskelmassa ei tehdä luonapitovähennystä
Lähtökohtana voidaan siten uuden ohjeen myötä pitää sitä, että lapsen yleiset kustannukset jaetaan puoliksi molemmille vanhemmille. Kustannukset voivat kuitenkin jakautua epätasaisesti, vaikka lapsi asuu vuorotellen molempien vanhempiensa luona. Mikäli toinen vanhempi vastaa tosiasiassa suuremmasta osasta yleisistä kustannuksista, kustannukset voidaan jakaa tosiasiallisen käytännön mukaisesti. Luonapitovähennystä ei tehdä, vaan kaikissa vuoroasumistilanteessa lapsen elatuksen tarpeeseen lisätään lapsen puolitettu prosenttiosuus kummankin vanhempansa asumiskustannuksista vanhempien tulotasoista riippumatta. Täydentävä ohje ei tuo muutoksia vanhempien elatuskyvyn arviointiin.
Ohjeen tuomat muutokset merkitsevät, että lapsen elatuksesta aiheutuvien kulujen ja vanhempien elatuskykyä koskevien laskelmien jälkeen kustannusten jakautumista oikaistaan tarvittaessa elatusapuna maksettavalla määrällä. Nyt vuoroasumistilanteessa kumpi tahansa vanhempi voi olla se vanhempi, joka maksaa elatusapua, kun aiemmin käytännössä elatusapua määrättiin maksettavaksi vain sille vanhemmalle, jonka luona lapset olivat kirjoilla. Täydentävän ohjeen myötä on tärkeää ottaa huomioon, että vuoroasumistilanteessa vuoden 2007 elatusapuohjeeseen perustuvia laskureita ei voi käyttää sellaisenaan. Tämä johtuu siitä, että nämä laskurit perustuvat taustaolettamukseen, jonka mukaan kustannukset kohdistuvat pääasiassa vain toiselle vanhemmalle.
Sovellettaessa vuoden 2007 ohjetta ja sitä täydentävää ohjetta, on tärkeää huomioida, että ohjeet ovat luonteeltaan ainoastaan suosituksia, eikä tuomioistuin ole sidottu laskureiden antamiin tuloksiin. Ohjeiden suositusluontoisuutta ilmentää myös korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2010:38, josta voidaan johdattaa oikeusohje, jonka mukaan vuoden 2007 ohjetta voidaan käyttää vuoroasumistilanteissa apuna tuomioistuimissakin, mutta tuomioistuimen tulee arvioida, että ohjeen avulla saatava tulos on elatuslain mukainen. Tuomioistuin on ratkaisussaan tuonut esille vuoden 2007 ohjeen ongelmakohtia vuoroasumistilanteissa, erityisesti etävanhemman osalta. Yhtenä ongelmakohtana tuomioistuin on pitänyt sitä, että lapsen elatuksen tarpeen arvioinnissa on huomioitu ainoastaan lapsen osuus lähivanhemman asumiskustannuksista, vaikka myös etävanhempi vuoroasumistilanteissa joutuu järjestämään asumisolonsa sellaisiksi, että lapsi voi asua hänen luonaan ja lähtökohtaisesti vielä suunnilleen samantasoisesti kuin lähivanhemman luona. Aiemman ohjeen mukaan luonapitovähennyksen tarkoituksena on hyvittää elatusvelvolliselle vanhemmalle ainoastaan lapsen välttämättömät tapaamisesta johtuvat elinkustannukset. Ratkaisussa arvostellaan luonapitovähennyksen suppeutta vuoroasumistilanteissa, koska olosuhteista johtuu, että myös etävanhempi usein joutuu vastaamaan muistakin kuin välttämättömistä elinkustannuksista.
Tältä osin uusi täydentävä ohje poistaa asumiskustannusten epätasa-arvoiseen jakautumiseen ja luonapitovähennykseen liittyviä laskennallisia ongelmia, jotka ovat vuoroasumistilanteessa osaltaan vaikuttaneet elatusavun laskemisen epäoikeudenmukaisuuteen. Tästä huolimatta, että uusi ohje korjaa näitä ongelmia, elatusavun suuruuden arviointi tulee jatkossakin olemaan tapauskohtaista ja tapahtua lapsen elatuksesta annetussa laissa säädettyjen periaatteiden pohjalta. Näiden periaatteiden pohjalta on otettava huomioon, että lapsella on oikeus saada riittävä elatus, ja kummallakin vanhemmalla on velvollisuus vastata lapsen elatuksesta omien kykyjensä mukaisesti. Vaikka uutta ohjetta ei ohjetta ei tule yksinään soveltaa, se voi toivottavasti jatkossa antaa suuntaviivoja oikeudenmukaisemmille elatusapuaratkaisuille vuoroasumistilanteissa.