Jan-Olof Nyholm (varatuomari)
Vaasan hovioikeuden 02.03.2021 antamaa ratkaisua vuoroasumista koskevassa asiassa voidaan pitää monessa suhteessa merkittävänä.
Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (lapsenhuoltolaki) 9 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin voi päättää, että lapsen tulee asua toisen vanhempansa luona, jos vanhemmat eivät asu yhdessä. Tuomioistuin voi säännöksen 3 kohdan mukaan myös päättää, että lapsen tulee asua vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Hovioikeus on päätöksessään nostanut lisäksi esille, kuinka lapsenhuoltolain esitöissä (HE 88/2018 vp, s. 57) lähdetään siitä, että vuoroasuminen edellyttää vanhemmilta hyvää kykyä kantaa yhdessä vastuuta lasta koskevista asioista. Samoin lakivaliokunta on korostanut mietinnössään (LaVM 12/2018 vp, s. 7), että vuoroasumisjärjestelyn onnistumisen kannalta on keskeistä se, että vanhemmat kykenevät sopimaan käytännön järjestelyistä ja toimimaan yhteistyössä lapsen asioita järjestettäessä.
Edellä mainittuja seikkoja vanhempien välisestä yhteistoiminnasta on käytetty tuomioistuimissa sekä ennen että jälkeen uuden lapsenhuoltolain voimaanastumisen siinä tarkoituksessa, että pyritään estämään vastapuolen vaatimus lapsen laajoista tapaamisoikeuksista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asianosaiset ovat tehneet väleistään siinä määrin riitaiset, että sille vanhemmalle, jonka luona lapsi ei asu, ei myönnettäisi laajoja tapaamisoikeuksia. Vaatimukset hyvin suppeista tapaamisista ovatkin valitettavan usein menestyneet myös silloin, kun riita on ollut enemmänkin keinotekoinen. Näissä tilanteissa on usein myös kuultu sellainen toteamus, että riitaan vaaditaan aina kaksi osapuolta, mutta käytännön kokemuksen myötä voin todeta, että näin ei suinkaan aina ole. Riitaa voi hyvin aiheuttaa ja ylläpitää ainoastaan toinen vanhemmista, eikä toisella vanhemmalla ole käytännön mahdollisuutta välttää ns. riitaista tilannetta. Vaasan hovioikeuden ratkaisun myötä lienee hankalampaa vedota vuoroasumisen esteenä ainoastaan siihen, että vanhempien välit ovat riitaiset.
Vaasan hovioikeuden ratkaisun perusteluista ilmenee, kuinka monet vuoroasumiseen liitetyt edellytykset ovat täyttyneet ko. tapauksessa, mutta vanhempien välit ja vaikeudet heidän keskinäisessä kommunikaatiossaan puhuvat sinänsä vuoroasumista vastaan. Totutusti tuomioistuimen perusteluissa todettaisiin tämän havainnon jälkeen, että vaikka lapsen hyvän suhteen ja yhteydenpidon säilyttäminen molempiin vanhempiin on tärkeää ja lapsen edun mukaista, niin vanhempien välinen heikko kommunikaatio estää määräämästä lapsen edun mukaisena ratkaisuna sen, että lapsella on mahdollisimman laaja oikeus olla molempien vanhempien kanssa. Kyseinen johtopäätös on esimerkki tilanteesta, jossa lapsen asioita tarkastellaan vanhempien lähtökohdista ja samalla lapsen oikeus saa väistyä vanhemman oikeuden tieltä.
Vastoin aiempaa käytäntöä, hovioikeus onkin johtopäätöksissään oivaltavasti todennut seuraavaa:
”Lapsen hyvän suhteen ja yhteydenpidon säilyttäminen molempiin vanhempiin on tärkeää ja hovioikeus katsoo, että vuoroasuminen tukisi tätä parhaiten. Vuoroasuminen antaisi molemmille vanhemmille mahdollisuuden osallistua lapsen kasvatukseen ja huolenpitoon tasavertaisesti ja yhteisvastuullisesti. Hovioikeus katsoo, että vuoroasuminen tukisi tässä tapauksessa myös lasten kehitystä ja hyvinvointia sekä vanhempien jaksamista. Äidin ja Isän kommunikointiongelmat eivät poistu tuomioistuimen ratkaisulla. Lasten edun mukaista on, että vanhemmat panostavat yhteistyön ja kommunikoinnin parantamiseen. On tärkeää, että vanhemmat pystyvät keskinäisistä riitaisuuksistaan huolimatta kommunikoimaan keskenään, mitä jo lasten yhteishuolto joka tapauksessa edellyttää.”
Hovioikeus on siis harkinnassaan punninnut sitä, kuinka vuoroasuminen on ko. tapauksessa selkeästi lapsen oikeus ja etu, ja lapsen oikeuden toteutumisen esteenä on ainoastaan vanhempien riitaiset välit. Tällaisessa tapauksessa vanhempien tulisi siis panostaa yhteistyöhön ja kommunikaation parantamiseen, jotta lapsen etua voidaan toteuttaa parhaalla tavalla. Samassa yhteydessä on myös viitattu siihen, että yhteishuoltajuus joka tapauksessa edellyttää, että vanhemmat saavat välinsä korjattua. Lapsella onkin oikeus molempiin vanhempiinsa ja tilanteessa, jossa lapsen vanhemmat eivät asu yhdessä, lapsen ei omaa tapaamisoikeuttaan koskevassa asiassa tulisi joutua kärsijän rooliin vanhempien riitaisten välien vuoksi.
Käsitykseni mukaan Vaasan hovioikeuden ratkaisu onkin merkittävä niin vuoroasumisen kannalta kuin myös siltä osin, että se tuo voimakkaammin esille lapsenhuoltolaissa ilmenevät periaatteet ja velvollisuudet, jotka on asetettu jokaiselle vanhemmalla riippumatta siitä, asuvatko he yhdessä vai eivät.
Hovioikeuden päätös ravistelee toivottavasti myös sitä olettamaa, että mikäli vanhempien välit eivät ole hyvät, niin vuoroasumista tai laajoja tapaamisoikeuksia ei voida määrätä. Mikäli asian laita olisi tämä, niin vuoroasumisen sisällyttäminen uuteen lapsenhuoltolakiin tuntuisi varsin erikoiselta lainsäätäjän ratkaisulta ottaen huomioon sen, että kaikki tuomioistuimen ratkaistavaksi vietävät asiat ovat jo lähtökohtaisesti enemmän tai vähemmän riitaisia.
Lähde:
Vaasan hovioikeus 1.3.2021
Päätös Nro 92
Dnro S 20/677
Ratkaisu, josta on valitettu
Pohjanmaan käräjäoikeuden päätös 5.6.2020 nro 19166
Asia Lapsen asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskeva asia
Valittajat ja vastapuolet Äiti, Isä (vastavalitus)
Voisit olla kiinnostunut myös näistä:
Tapaamisoikeus ei toteudu – tapaamistauon merkitys tuomioistuinten ratkaisuissa
Huoltoriita ja päihteet: lapsen turvallisuus ja oikeus molempiin vanhempiin
Koronavirus: tietoa lapsen tapaamisoikeudesta poikkeustilanteessa