Vanhempien tulisi antaa lapselle aikaa sopeutua avioeroon ja välttää lojaalisuuden ristiriitaa – koulut voisivat olla tässä avuksi

Perjantai 24.4.2015 klo 08:07 – Helinä Häkkänen-Nyholm

Vanhempien ero on lapselle lähtökohtaisesti odottamaton ja mullistava elämän stressitilanne, johon harvoin liittyy lapsen näkökulmasta mitään ennakoitavissa olevaa positiivista asiaa. Yleensä vanhempien ero tulee lapselle yllätyksenä ja se voi myös säilyä pitkään syiltään ja taustoiltaan lapselle mysteerinä. Ulkomaiset tutkimukset osoittavat, että vain noin joka kymmenes lapsi oli saanut kunnollista tietoa vanhempiensa tulevasta erosta. Tuntuu siltä, että liian usein lapselle vain ilmoitetaan, että ero tulee tapahtumaan ja lapsen odotetaan sopeutuvan tähän – jos ei tänään niin mielellään viimeistään ensi viikolla. Lapselle sopeutumisen kannalta haasteellisimmissa tapauksissa toinen tai kumpikin vanhemmista on jo löytänyt uuden kumppanin ja lapsen oletetaan sopeutuvan siihen, että heille tuttu perhestruktuuri jyrätään maan tasalle ja uudessa kodissa heitä odottaa heille ventovieras ”isä- tai äitipuoli” jonka ajatuksiin, tunteisiin ja arvomaailmaan lapsen tulisi istuttaa itsensä.

Lasten haastattelututkimukset osoittavat, että lapset itse kokevat vanhempien eroon sopeutumistaan auttavan sen, että he saisivat jatkaa suhdetta kummankin vanhemman kanssa ja että kommunikointi heille olisi avointa ja rehellistä. Erovanhempien keskuudessa tehdyt tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, että vanhemmat ovat eron aikoihin yleensä niin omien haasteidensa ja tunteidensa vallassa, etteivät he huomaa lapsen tarpeita eivätkä osaa käsitteellistää lapsen kokemusmaailmaa. Räikeimmin tämä tulee esiin tapauksissa, joissa lapsen suhde toiseen vanhempaan tämän tietoisella myötävaikutuksella muuttuu niin merkittävästi kielteiseksi, että voidaan puhua lapsen vieraannuttamisesta. Eron tunnemyrskyisessä maailmassa vanhemmastaan vieraannutettu lapsi joutuu työstämään kaiken sen surun, hämmennyksen ja epätietoisuuden, mitä vanhempien ero yleensä lapsessa herättää. Tämän lisäksi vieraannutettu lapsi joutuu kohtaamaan ja työstämään ne ajatukset ja tunteet, jotka syntyvät siitä, että yhtäkkiä vanhempi, joka vielä äsken lapsen mielessä rakasti toista vanhempaa, kertookin tämän olevan esimerkiksi paha ja pelottava, itsekäs tai lasta rakastamaton. Tällöin lapsen ongelmana eivät ole enää asumiseen ja vanhempien kesken jaettavaan aikaan liittyvät kysymykset, vaan hänelle luotu vääristynyt ”todellisuus”, joka muokkaa hänen minäkäsitystään ja kiintymyssuhteitaan. Ei ole yllättävää, että monella vieraannuttamista kokeneella lapsella todetaan dissosiaatiohäiriö, masennusta, kielteistä minäkuvan kehitystä tai muita psyykkisiä oireita.

Lapsen kannalta olisi tärkeää, että lapsi voisi tarvittaessa erotilanteen aikana päivittäinkin käydä avointa ja luottamuksellista vuoropuhelua kummankin vanhempansa kanssa. Nyt suuntaus tuntuu olevan se, että lapselle kerrotaan eroasiasta yhdessä ja oletetaan, että sen jälkeen asia on hoidettu. Lapsen sisäisessä maailmassa asian käsittely kuitenkin vasta alkaa tällöin ja hänelle pääsääntöisesti syntyy asian johdosta monia kysymyksiä, joihin hän kaipaa ja tarvitsee, sekä on oikeutettu saamaan vastauksia. Yksi lasta usein hämmentävä asia liittyy lapsen vanhemmillensa osoittamaan ja tuntemaan lojaliteettiin. Lapsi osoittaa kiintymystään vanhemmilleen olemalla näille lojaali eli uskollinen ja luotettava. Vanhempien eron yhteydessä lapsen lojaliteetti voi joutua koetukselle ja hän voi kokea vanhempien synnyttävän lojaalisuuksien ristiriitaa. Näin tapahtuu silloin, kun vanhemmat ajautuvat toimimaan toisiaan vastaan sen sijaan, että he toimisivat samansuuntaisesti. Mikäli jompikumpi vanhemmista (tai molemmat) ryhtyy esimerkiksi ns. jarruksi tilanteissa, joissa lapsi on lähdössä toisen vanhemman luokse (toteamalla lapselle esim. ”voi kun minulla tulee sinua ikävä” tai ”miten minä nyt pärjään”), niin on aivan selvää, että tämä aiheuttaa ristiriitaa lapsen sisäisessä maailmassa. Näin voi käydä myös esimerkiksi silloin, kun toinen vanhempi pyytää lasta valehtelemaan tai pimittämään tietoa toiselta vanhemmalta. Tällöin lapsi voi kokea itsensä pakotetuksi asettumaan toisen vanhemman puolelle ja rikkomaan lojaliteettiaan suhteessa toiseen vanhempaan. Lojaalisuudessa ilmenevät ristiriidat saavat lapsen usein neuvottomaksi ja hän voi olla pitkään hämmentynyt ja epätietoinen ratkaisujensa oikeellisuudesta. Lähtökohtaisesti lapsen lojaliteetti näyttäisi olevan suurempi sitä vanhempaa kohtaan, jolla lapsi kokee olevan enemmän valtaa itseensä. Lapsen kokemusmaailmasta käsin tämä on evolutiivisesti mielekästä.

Lojaalisuuksien ristiriitatilanteessa lapsi on yleensä ajatustensa ja tunteidensa kanssa yksin. Apua perheen ulkopuolelta on kovin harvoin saatavissa, eikä lapsi hämmentyneenä ja epätietoisena osaa sitä myöskään pyytää. Haastattelimme 6. luokkalaista vanhempien eron kokenutta lasta siitä, miten vanhempien mahdollisia konflikteja ja lapsi-vanhempi suhdetta käsitellään peruskoulussa tänä aikakautena, jolloin puolet avioliitoista päättyy eroon ja hyvin moni lapsi elää uusperheessä. Tämän lapsen tapauksessa näitä asioita ei kuulemma käsitellä mitenkään. Tupakointia, päihteitä, seksiä ja kaverisuhteita kyllä käsitellään, mutta lapsi-vanhempi suhdetta, joka kuitenkin on ihmiselämän kehityksen kannalta kiintymyssuhteista se tärkein, ei yleisellä tasolla tarkastella. Tarkistimme tiedon muutamalta peruskoulun opettajalta jotka sanoivat samaa, todeten kuitenkin, että kyllähän tätäkin aihetta pitäisi ilman muuta tänä päivänä kouluissa käsitellä laajemminkin kuin vain kertomalla oppilaille, että he voivat halutessaan kääntyä koulukuraattorin puoleen. Perusopetuksen yhteiskunnallisena tehtävänä Suomessa on edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Perusopetuksen tulisi kartuttaa inhimillistä ja sosiaalista pääomaa. Opetushallituksen laatiman perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan: ”Perusopetus tukee oppilaan kasvua ihmisyyteen, jota kuvaa pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen sekä oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan…Opettajien on tärkeä rohkaista oppilaita luottamaan itseensä ja näkemyksiinsä ja olemaan samalla avoimia uusille ratkaisuille. Rohkaisua tarvitaan myös epäselvän ja ristiriitaisen tiedon äärellä olemiseen”. Elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteiksi on yksityiskohtaisesti määritelty: ”ohjata oppilas tuntemaan YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen perustuvaa ihmisoikeusetiikkaa, erityisesti lapsen oikeuksia”. Opetussuunnitelman valossa on kysymyksiä herättävää, ettei perusopetus käytännössä ilmeisestikään lainkaan kata lapsen ja vanhempien välisiä suhteita tai lapsen asemaa ja oikeuksia perheen sisällä. Ovatko perhesuhteet ja siihen liittyvät haasteet lapsen maailmassa suomalaiselle koululaitokselle tabu vai onko kyse vain asiasta, jonka merkitystä kukaan ei ole toistaiseksi pohtinut?

Yhdysvalloissa on lisääntyvien huoltoriitojen ja yhä vakavammiksi kehittyneiden vieraannuttamistapausten seurauksena kehitetty muun muassa ”You don’t have to choose” -ohjelma, joiden tavoitteena on opettaa lapsia koulussa kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun suhteessa konfliktien keskiössä eläviin vanhempiinsa. Ohjelmassa lapsille esitetään erilaisia perheissä tyypillisesti ilmeneviä ristiriitoja (esim. toinen vanhempi puhuu sinulle pahaa toisesta vanhemmastasi tai toinen vanhempi pyytää sinua salaamaan asioita toiselta vanhemmaltasi) ja heitä kannustetaan keksimään erilaisia ongelmanratkaisukeinoja tilanteisiin. Samalla heitä opetetaan tunnistamaan tunteitaan ja luopumaan lojaliteetin ristiriidasta ilman, että heidän täytyy asettua jommankumman konfliktissa olevan henkilön puolelle. Kysymykseeni siitä, miltä tämä kuulostaisi 12-vuotiaan haastateltavani mielessä suomalaiseen peruskouluopetukseen sovellettuna, sain vastauksen ”uudelta ja ihan hyvältä”.

Kansainvälistä vieraannuttamisen vastaista päivää vietetään huomenna 25.4.2015

Voisit olla kiinnostunut myös näistä:

Mitä Follo-sovittelussa tapahtuu?

Miten kertoa lapselle erosta?

Tiedä ainakin nämä asiat jos harkitset avioeroa

Mitä lapsen vieraannuttaminen on?