Maanantai 8.2.2016 klo 18:15 – Helinä Häkkänen-Nyholm
Kävin hiljattain Oulussa Ensi- ja turvakotiliiton VARJO-tutkimus- ja kehittämishankkeen seminaarissa puhumassa aiheesta Vainon uhri vai vieraannuttaja? Esitelmän otsikko oli minulle hankkeen vetäjien toimesta annettu ja pohjautui heidän kokemuksiinsa siitä, että toisinaan huoltoriitojen yhteydessä vainon uhrit kuulevat olevansa vieraannuttajia, joiden tavoite olisi tuhota lasten suhde vainoojaksi väitettyyn vanhempaan. Mielestäni aihe oli mielenkiintoinen ja johti minut pohtimaan sitä, miten vieraannuttajat ja vainon uhrit mahdollisesti eroavat toisistaan.
Molemmat käsitteet, sekä vainoaminen että vieraannuttaminen, ovat suhteellisen uusia suomalaisessa oikeusjärjestelmässä. Molemmat käsitteet voivat pohjata asianosaisten todellisiin kokemuksiin tai olla ns. ilmaan heitettyjä prosessiväitteitä, joiden avulla pyritään voittamaan juttu. Minkäänlaista tieteellistä tutkimustietoa siitä, miten vieraannuttajat tai vainon uhrit eroaisivat toisistaan, en löytänyt Suomesta ja maailmalta. Jouduin siis esitelmää rakentaessani pohjaamaan ajatukseni vain ja ainoastaan omaan kokemuspohjaiseen tietooni näistä kahdesta ilmiöstä ja niissä vaikuttavista ihmisistä. Toimistomme kautta kulkee vuosittain kymmeniä oikeustapauksia, joissa mielestäni on nähtävissä vakavaksi luokiteltavaa pyrkimystä vieraannuttaa lapsia toisesta vanhemmasta, ja olen viime vuosina tehnyt oikeudelle muutamia vanhemmuuden arviointeja tapauksissa, joissa on ollut mielestäni kyse vakavasta vieraannuttamisesta. Vieraannuttajavanhemman profiilini siis pohjautuu osaltani näihin kokemuksiin ja ulkomaiseen tieteelliseen tutkimustietoon tällaisista vanhemmista. Vainon uhreja on puolestaan ollut psykoterapia-asiakkainani ja vainoamistapauksia on myös hoidettu toimistomme lakiosastolla. Lisäksi vainon uhrin profiilia pohtiessani huomioin sen tieteellisen tutkimustiedon, jota ulkomailla vainon uhreista on julkaistu.
Lähtökohtaisesti ymmärrän, että väite vainoamisen uhriksi joutumisesta ja vieraannuttamisesta voi huoltoriidan yhteydessä esiintyä samanaikaisesti riidan vastakkaisilla osapuolilla. Tyypillisesti vainon uhri kokee pyrkivänsä suojelemaan lastaan väkivaltaiseksi, arvaamattomaksi ja impulsiiviseksi kokemaltaan ex-puolisolta, joka kypsän vanhemman sijasta muistuttaa hänen mielessään enemmän vainoajaa. Vieraannuttamisväitteen esittänyt vanhempi puolestaan ei koe tehneensä mitään väärää vaikka olisi ilmestynyt toistuvasti ex-puolisonsa pihapiiriin, pommittaisi tätä tekstiviesteillä ja suutuspäissään uhkailisi häntä, koska hän kokee, että on tehnyt tämän kaiken lapseen kohdistuvan ikävän motivoimana. On siis täysin mahdollista, että kumpikin ilmiö on yksittäistapauksessa läsnä, joskaan kovin yleistä en usko sen olevan.
Luennon keskeisen kysymyksen ”miten erottaa vieraannuttaja ja vainon uhri?” osalta on mielestäni lähdettävä liikkeelle siitä, että vieraannuttaminen ei käsitteenä lähtökohtaisesti sovellu tilanteisiin, joissa väitetyn vieraannuttamisen kohteena olevan vanhemman ja lapsen suhde ei ole aikaisemmin ollut ns. normaali ja joissa tällä vanhemmalla voidaan osoittaa olevan perusteltuja haitallisia vaikutuksia lapselle. Näin ollen käsite ei sovellu käytettäväksi tapauksissa, joissa voidaan näyttää toteen se, että toinen vanhempi on eri tavoin vainonnut entistä perhettään ja myös lapset ovat altistuneet tälle pelkoa herättävälle käyttäytymiselle. Tällöin vainon uhrin asemassa olevan vanhemman vieraannuttamiseksi väitetty käyttäytyminen (silloin kun kyse on lasten ja vanhemman kontaktin rajoittamisesta) tulisi nähdä lasta suojelemaan pyrkiväksi käyttäytymiseksi eikä vieraannuttamiseksi.
Vainon uhrin ja vieraannuttajan profiilin luominen tapahtuu tarkastelemalla näiden kahden ilmenemismuodon eroja ja yhtäläisyyksiä käyttäytymisessä, asenteissa, oikeudellisissa vaatimuksissa, mahdollisessa psyykkisessä oirehdinnassa ja persoonallisuudessa. Käyttäytymisen ja vaikutelmanluonnin osalta lasta toisesta vanhemmasta vieraannuttamaan pyrkivä vanhempi käyttää yleensä hyvin monenlaisia keinoja pyrkiessään tavoitteeseensa. Hän aktiivisesti mustamaalaa ja mitätöi toista vanhempaa, ei anna tälle lasta koskevaa informaatiota, toimii lapsen kanssa ikään kuin symbioosissa, manipuloi lasta monin eri tavoin ja rajaa yhteydenpitoa. Kokemukseni mukaan vainon uhri on vanhempana pelontunteensa varassa toimiva, mutta hänellä ei ole tarvetta sellaiseen mustamaalaamis- ja mitätöimiskampanjaan kuin mihin vieraannuttaja yleensä syyllistyy. Toiseen vanhempaan kohdistuvat asenteet voivat näissä tapauksissa erota jyrkästi. Kun vieraannuttajalta esimerkiksi kysytään toisen vanhemman arvosta lapselle, ei hän välttämättä osaa lainkaan vastata kysymykseen, kun taas todellinen vainon uhri voi hyvinkin olla siihen kykenevä. Myös oikeudelliset vaatimukset eroavat yleensä siten, että vieraannuttaja ei ääritapauksissa halua lainkaan tapaamisia lapselle ja vanhemmalle kun taas todellinen vainon uhri voi hyvinkin olla halukas siihen, että vanhempi ja lapsi tapaavat toisiaan esimerkiksi tuetusti tai valvotusti.
Vainon uhrien arjessa havaittava käyttäytyminen on yleensä pelon sanelemaa. He vaihtavat päivittäisiä kulkureittejään, muuttavat puhelinnumeronsa salaiseksi, hankkivat kotiinsa turvalaitteita, hakevat turvakieltoa ja vaihtavat asuinpaikkaa pyrkiessään välttämään ex-puolisonsa vainoamiselle altistumista. Vieraannuttajien käyttäytyminen toista vanhempaa kohtaan on puolestaan usein hyvinkin hyökkäävää, provosoivaa ja joskus aggressiivistakin, mikä ilmenee selvimmin tekstiviesteissä, sähköposteissa ja lasten vaihdon yhteydessä olevissa tapaamisissa. Todellinen vainon uhri tuskin uskaltaisi peloltaan toimia näin suhteessa vainoajaan.
Vainon uhreista yli puolelle kehittyy vainoamisen seurauksena merkittäviä traumaperäisen stressihäiriön oireita. Hyvin yleisiä oireita ovat myös univaikeudet, ruokahaluttomuus, epäluottamus, epäluuloisuus, hermostuneisuus ja masennus. Tällaisia psyykkisiä oireita ei tiettävästi esiinny vieraannuttajavanhemmilla, joskaan se ei estä heitä tarvittaessa teeskentelemästä niitä. Kuitenkin oireista tarkemmin kysyttäessä heidän antamansa kuvaukset eivät yleensä ole yhtäpitäviä traumaperäisen stressihäiriön todellisten oireiden ja niiden ilmenemismuotojen kanssa. He saattavat esimerkiksi kertoa psyykkisten oireiden ilmenevän vain silloin kun toinen vanhempi on läsnä.
Vieraannuttajien persoonallisuutta ja käyttäytymistä luonnehtii vakavimmissa tapauksissa itsekkyys, empatiakyvyttömyys ja hyökkäävyys. Vainon uhrien persoonallisuus on kokemukseni mukaan määriteltävissä ennemminkin hyvin herkäksi, epävarmaksi ja haavoittuvaksi. Kun näitä kahta ihmisryhmää tarkastelee edellä kuvatuista lähtökohdista käsin, piirtyy heistä hyvin erilainen kuva. Kummankin käyttäytymistä ja olemusta kuvaamalla syntyisi kaksi hyvin erilaista elokuvaa. Tässä heitä käsiteltiin ns. ääritapauksia esimerkkeinä käyttäen. Toki on olemassa lievempää vieraannuttamista ja lievempää oirehtimista vainon uhreilla mutta näiden ääriesimerkkien kautta toivon voivani valaista sitä, kuinka erilaisista ilmiöistä on lopulta nähdäkseni kyse.
Voisit olla kiinnostunut myös näistä:
Mitä lapsen vieraannuttaminen on?
“Isänpäivä on vuoden kamalin päivä” – Riistetyn isyyden vaiettu trauma
Kahtalaisen menetyksen kokemus jäädyttää vieraannutetun vanhemman suruprosessin
10 kommenttia. Leave new
Hei,
mielenkiintoinen on tämä ilmiö, jota kuvaat huoltajuusoikeudenkäyntien olevaisuudesta.
Olisiko mahdollista saada tähän ratkaisukeskeisiä menetelmiä, joilla näin pahasti polarisoituneita tilanteita väkivallankierrettä katkaisevan ja lastensuojelullista työtä toteuttavan tahon toimijat kykenisivät eheyttämään ja normalisoimaan sosiaalipedagogiikan ratkaisukeskeisin ilmiöin.
Huomasin tänään, että suomeksi ei wikiin ole kirjoitettu mitään vieraannuttamisesta ja romaniaksi löytyy kirjoitetun tekstin lisäksi kuvallista havainnointimateriaalia.
Ilmiön olevaisuudesta on onneksi kirjoitettu mm. teidän toimesta suomeksikin, mutta en ole löytänyt materiaalia, jossa neuvottaisiin kuinka tilanteeseensa voi vieraannuttamisen uhri ja / tai vainoamisen uhri vaikuttaa. Kliininen vanhemmuuden tutkimuskin on vaikeaa toteuttaa pahasti eskaloituneen konfliktin aikana jo kriisin aiheuttamien voimistuneiden tunnereaktioiden takia, jotka kuormittaessaan aivotoimintaa vaikeuttavat neutraalia loogista ajattelua.
Uskoisin olevan tärkeää saada muitakin ohjeita kuin vain hyvän asianajan hankkimista tai älä tee mitään ohjeita, kun joutuu keskelle huoltajuuskriisiä ja kaikesta normaalista vuorovaikutuksesta etäällä olevaa oikeustoimintaa.
Sosiaalitoimi tarvitsisi todella ohjeita mm. lastensuojelussa, kuinka tukea lasta näissä valtavaa lojaliteettiristiriitaa aiheuttavissa tilanteissa.
Myös vanhemmat tarvitsevat apua siihen, kuinka ylläpitää kiintymyssuhdetta lapseen vieraannuttamistilanteissa ja vainoamistilanteissa.
Miten madallettaisiin näissä vakavissa tilanteissa kynnystä vanhempien mennä eroperheen kriisiterapiaan ja psykologiseen tutkimukseen oikeuden käynnin aikana, jossa tutkittaisiin kliinisesti kriisin syyt ja pohdittaisiin keinot konfliktin eheyttämiseksi.
Mitkä ovat keinot vaikuttaa tilanteeseen, jossa eniten kärsii lapsi ja hänen rinnallaan koko elinyhteisö?
Huomioitavaa nopeasti:
– Vain toinen on rikoslaissa ja siten tehokkaassa ennaltaehkäisyssä. Toinen ei ja jäljet sitten ovat mitä ovat. Miettikääpä miksi moni asia on kriminalisoitu ja mitä kaikkea sillä haetaan – erityisesti ennaltaehkäisyä. Mikä signaali lähetetään kun vieraannuttaminen on käytännössä sallittu? Tutkimustietoa on jo Suomestakin, empiiristä tutkimusta, pro gradua ja väitöskirjakin – mitä kaikkea tarvitaan ennen kuin lainsäätäjä ja viranomaiset muuttavat suhtautumisen lainsäädäntötarpeisiin – kriminalisointia myöten (ja sehän voisi muuten olla vaikka yhteiskuntapalvelua + lähivanhemmuuden vaihto).
Vieraannuttamisen analysointiin pitää kehittää menetelmät – Isät lasten asialla ry on luonut projektin “Lapsen edun – ja lapsen edun vastaisuuden määrittelyt” – tässä olla avainasioiden äärellä. On jännää kuinka vainoaja joka on lapselleen ihan hyvä vanhempi laitetaan valvottuihin tapaamisiin mutta usein vieraannutettu/vieraannuttamista kokeva vanhempi joutuu vieraannuttajan toiminnan takia niissä käymään!
Laitan loppuun vainoamisesta yhden kirjoitukseni:
http://juhajr.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207729-hyva-etta-vainoaminen-on-kriminalisoitu
Eiköhän hoideta asiat kuntoon – saatiin näistä rahaa tai ei!?
Kiitos Juvonen ja Juha kommenteistanne!
Juvoselle vinkkaisin toimistomme videokirjastosta jossa on useita videoita, jotka oheistavat vieraannuttamistilanteessa. Huomenna luennoin samasta aiheesta Väestöliiton perheaikaa.fi sivustolla. Olen itse taustaltani ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ja olen pyrkinyt viemään sanaa ratkaisukeskeisen työskentelytavan hyödyistä sekä lukuisille lasten asioiden kanssa painiville viranomaisille eri koulutusten yhteydessä että itse eron keskellä oleville vanhemmille. Tämä työ luonollisestikin jatkuu myös tulevaisuudessa.
Juhalle puolestaan tiedoksi että toimistossamme aloitellaan työntekijämme toimesta väitöskirjaa valvotuista tapaamisista ja niiden perusteista. Tähänkin mainitsemaasi epäkohtaan on siis toivottavasti tulossa tutkimustietoa tulevina vuosina.
Paljon on näiden asioiden parissa vielä tehtävää, sekä meillä että muilla.
Ystävällisin terveisin
Helinä
Vieraannuttamisen ja/tai vainoamisen yhteydessä olisi erityisen tärkeää termistön vakiinnuttaminen. Usein kyse on lapsen hyväksikäytöstä, mutta puhekielessä käytetään “pelinappula”, “riita”, “välikappale” yms. termejä. Yleisesti lapsen hyväksikäytöstä tulee mieleen seksuaalinen hyväksikäyttö, joka on selkeästi laissa kriminalisoitua. Myös lapsen henkinen pahoinpitely on käsittääkseni kriminalisoitu, mutta miten se määritellään, on minulle epäselvää. Olen ollut töissä lastensuojelun vastaanotto- ja arviointiyksikössä n. kuusi vuotta ja sijaishuollon sijoituspaikoissa kaksi vuotta. Valitettavan usein lasten ja nuorten kohdalla jätetään tekemättä kartoitus läheisten mahdollisuudesta huolehtia lapsesta. Yksinhuoltajan ollessa kyseessä voi hän kieltää viranomaisia olemasta yhteydessä etävanhenpaan prosessin loppuvaiheeseen saakka, ja usein tuossa vaiheessa on suunnitelma sijaishuollon sijoituksesta jo tehty, vaikka kartoitusta läheisten mahdollisuudesta huolehtia lapsesta ei olisi tehty. Vainoamisen ja vieraannuttamisen “käsikädessä” kulkeminen on kuin minihameen ja kulttuuriin yhdistäminen raiskauksen motiiviin tai rattijuopumuksen ja ajoneuvoveron maksamatta jättämisen (unohduksen) vertaaminen toisiinsa. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin, tasapainoiseen ja turvalliseen lapsuuteen. Lapsi ei saa olla hyväksikäytetty missään olosuhteissa! Olisi mielenkiintoista tarkastella vieraannuttamisen motiiveja ja vieraannuttajan käyttäytymismalleja “Uusi suunta” ohjelman menetelmin. Mitä tulee kriminalisointiin, niin pedofilisesti tuntevia on huomattavasti suurempi määrä kuin pedofiliasta tuomittuja. Kriminalisointi olisi lasta suojaava tekijä ja monelle vieraannuttajalle estävä tekijä. En kannata sanktioita, vaan lapsen edun ja tasapainoisen elämän toteutumista.
Uskon, että valtaosa vieraannuttamisen kokeneista vanhemmista on valmis myös lastensuojelun arviointiin esim. MIM -videoinnin ja arvioinnin keinoin. MIM -videointi ja arviointi olisi syytä tehdä myös mahdollisesta vieraannuttajavanhemmasta.
Kommentoin nyt klo 19.59. 11.2.2016 🙂 Eli nuo aiemmat ei ole “aamuyöntuntien tuotosta”. 🙂
Moderaattorin lisäys: Todellakin, tämä viesti on kirjattu järjestelmään tasan klo 20:00. Ylläpito tutkii asiaa. Kiitokset tarkasta havainnosta! 🙂
hei, olen 3 lapsen vanhempana ja ihmisenä joutunut keskelle elämäni karmeinta painajaista. Suhteeni lapsiini on katkaistu toisen vanhemman toimesta. Tilannetta on jatkunut jo lähes kaksi vuotta ja olen selvinnyt ainoastaan vaivoin tähän päivään. Lasten, kaikkien kolmen käytös on muuttunut kertaheitolla: yhtenä päivänä he eivät enää vastanneet puheluihin ja viesteihin ja kun hätäännyksissäni menin käymään heidän luonaan, minulle ei avattu ovea ja jos joku sattuikin olemaan koiran kanssa ok-talon pihassa, juostiin sisälle ja laskettiiin kaihtimet alas.
Olin ollut lasten lähivanhempi käräjillä tehdyn sopimuksen mukaisesti ja yhtä äkkiä sopimusta ei enää noudatettukaan. Hain sopimuksen täytäntöönpanoa, ja sovimme vastapuolen kanssa tapaamisten käynnistämisestä. Yhtään tapaamista ei toteutettu.
Vastapuoli haki uudella hakemuksellaan lähivanhemmuutta ja yksinhuoltajuutta 2015 loppuvuodesta. Olosuhdeselvitystä ei pystytty tekemään, koska nuorin lapsista 14-vuotiasta, ei pystytty kuulemaan ja isä esti myös kotikäynnin, jotta lapsi olisi voitu tavata. Tuomari päätti kuitenkin lasten edun nimissä huomioiden lasten iän ja asumisen isän luona tällä hetkellä, että isä saa lähihuoltajuuden. Hän perusteli asiaa: ilmenneet seikat puoltavat äidin lähivanhemmuutta, sillä hän ei ole estänyt toisen vanhemman tapaamista. Isä sen sijaan ei sovellu lähivanhemmaksi, sillä hän on estänyt lasten ja äidin tapaamista, mutta se tosiasia että lapset jo asuvat isän luona, puoltaa heisän asuttamistaan isälle….
Asia etenee hoviin.
Kaikki viranomaiset päivittelevät minulle tilanteen kauheutta ja ihmettelevät miten olen selvinnyt tästä tilanteesta ja muistavat joka kerta levitellä käsiään ja todeta kuinka voimattomia he ovat eivätkä voi mitään. Minun täytyy kuulemma vain odotella sitä päivää, kun lapset alkavat ajatella omin aivoin ja ottaisivat yhteyttä minuun, joskus…
Hei. Kuulostaa kauhealta. Luulen että lapseni isällä on suunnitteilla samanlainen kuvio – mistähän ohjekirjasta he tämän keksivät?
Mitä oikeus tarkoitti sillä että lasten ikä huomioiden asuminen isällä nyt hyvä? Olivatko “tarpeeksi vanhoja” asumaan isällä, vai murrosikäisiä, tms?
Lapseni isä on käynyt vieraannuttamiskampanjaa vuosia ja vuosia. Toistaiseksi olen onnistunut pysymään lähivanhempana, mutta joudun taistelemaan kynsin hampain ja olemaan todella ovela. Tiedän miten kauhealta tuntuu se että lasta yritetään viedä. Minun kohdallani ei ole vielä onnistuttu, mutta valmistaudun kaiken varalta henkisesti siihen että niinkin voi tapahtua.
Jos haluat vertaistukea niin ehkä tämän palstan kautta voi laittaa viestiä.
Erinomaisen tarpeellista ja hyvää pohdintaa, kiitos tästä. Tietoa tulisi näistä tilanteista levittää sote-ammattilaisille ja tuomioistuimille, jotta vältettäisiin perheille viranomaisten asenteista ja tietämättömyydestä koituvaa vakavaakin haittaa ja kuormitusta.
Pitää muistaa että vieraannuttamista voi olla ihan opastettuna että keinolla millä hyvänsä pidä lapsi että oikeudessa voi sanoa että lapsi asunut eron jälkeen xxx
Oma kokemus tästä nyt ja sain selville 4 linjan missä äiti kopionut jo voitetun oikeusjutun.. myös aina sama asianajaja kyseessä.
Tämä ulkomaalaisäideillä yleisempää kun ei tiedetä kaikkia sääntöjä ja yhteisöllisesti tiiviimpiä yhdessä. Kopiontihan ei ole rikos mutta antaako se sitten hyvän kuvan kun syytteet, kunnianloukkaukset, poliisi, turvakoti, valvotut tapaamiset. Samat syytteet ja riita pitää tehdä väkisin. Onhan näin hyvä mahdollisuus sitten yritää isälle joka toinen viikonloppu tulosta Tämä on todella psyykkisesti raskasta kun tässä tulee myös mahdollisuus lapsikaappaukselle ja se olisi jo rankinta mitä eteen voi tulla..
Elarit on hieno keksintö mutta se myös ajaa pimeämpiä tarkoitusperiä liikkelle. Itse liputan Ruotsin tai Tanskan mallia missä kaikki jaetaan.. Tosin se vähentäisi riitoja että en tiedä oliko tämä mieluisa kommentti asianajotoimiston sivuille🙂
Mukavaa kevättä kaikille, erityisesti lapsille joiden vanhemmat riitelee