Keskiviikko 17.2.2016 klo 16:27 – Helinä Häkkänen-Nyholm
A-Studiossa käsiteltiin maanantaina 16.2 poliitikkoihin kohdistuvia uhkauksia ja kerrottiin niiden lisääntyneen ja muuttuneen sävyltään ”kovemmiksi”, sekä ulottuvan aikaisempaa useammin myös poliitikkojen perheenjäseniin. Vastauksia yleisiin, poliitikkoihin kohdistettuun väkivaltaan koskeviin kysymyksiin ohjelma tarjosi vain vähän. Kuinka yleistä poliitikkoon kohdistuva väkivalta on Euroopassa? Mikä ennustaa poliitikkoon kohdistettua väkivaltatekoa? Miten uhkaukseen tulisi suhtautua? Muun muassa näitä kysymyksiä käsitellään alla.
Psykologiassa uhkaaminen ymmärretään teoksi, jolla ilmaistaan aikomus saada toiselle henkilölle aikaan jotakin pahaa. Uhkaamisen tarkoitus on herättää sen kohteessa mielikuva häntä tai kolmatta henkilöä uhkaavasta pahasta. Uhkaaminen on näin ollen vuorovaikutuksellinen manipuloinnin keino, jonka perimmäisenä tarkoituksena on muokata sosiaalista ilmapiiriä ja henkilön minäkäsitystä. Uhkaamisen taustalla voi vaikuttaa epäoikeudenmukaisuuden kokemus, fantasia kostosta ja vihassa märehtiminen. Persoonallisuudeltaan narsistiset ja psykopaattiset henkilöt ovat muita alttiimpia tekemään uhkauksia. Uhkaus ei suinkaan aina johda uhkauksen toteutumiseen.
Vuonna 2007 Acta Psychiatrica Scandinavica –lehdessä julkaistiin oikeuspsykiatri David Jamesin ja hänen tutkijakollegoidensa tutkimusartikkeli eurooppalaisiin poliitikkoihin kohdistuneista väkivaltateoista. Tutkimukseen valitun ajanjakson (1990-2004) aikana Euroopassa oli tapahtunut 24 vakavaa poliitikkoon kohdistunutta väkivaltatekoa, joista viisi oli johtanut poliitikon kuolemaan ja kahdeksan vakaviin vammoihin. Suomalaisille tuoreimmassa muistissa näistä tapauksista on todennäköisesti ruotsalaisen ministeri Anna Lindhin murha vuonna 2003. Aineistossa olleista 24 väkivallanteosta seitsemän oli tapahtunut julkisella paikalla poliitikon kampanjoinnin yhteydessä ja valtaosa muista tapauksista oli tapahtunut muilla julkisilla paikoilla. Väkivallanteko oli toteutettu yleisimmin teräaseella. Huomattavan suurta osaa tekijöistä motivoi teossaan pakkomielteinen taipumus saada ns. ajettua omaa asiaansa. Yhdessäkään tapauksessa tekijä ei ollut aikaisemmin uhannut suoraan poliitikkoa hänen surmaamisellaan. Melkein joka toisessa tapauksessa teoista oli kuitenkin jollakin tavalla varoitettu tai kommunikoitu etukäteen. Kahdeksalla tekijällä todettiin jälkeenpäin vakava psykoottinen sairaus ja neljällä muulla tekijällä muu psykoosin kaltainen vakava psyykkinen sairaus.
Kohdistettuun väkivaltaan liittyvän uhka-arvion lähtökohtana on oltava ymmärrys vaarallisuudesta ja väkivallan uhasta dynaamisena muuttujana. Keskeinen kysymys on se, viittaako uhaksi koetun henkilön käyttäytyminen siihen, että hän on ajautumassa käyttämään väkivaltaa suhteessa kohteeseen? Henkilö voi uhata kohdetta, mutta on eri asia, muodostaako tällainen henkilö todellista uhkaa kohteelle. Kohdistettu väkivalta on usein ymmärrettävän ja havaittavissa olevan käyttäytymisen tulos. Se on harvoin impulsiivista tai spontaania vaan kumpuaa yleensä tekijän, aikaisempien stressitekijöiden, tilanteen ja kohteen vuorovaikutuksesta. Vakavien mielenterveysongelmien tunnistaminen ja niiden luonteen kehittyminen suhteessa henkilön uhkaavaksi koettuun käyttäytymiseen on uhka-arvioinnissa olennaista.
Uhkailun ja muun ei-toivotun käyttäytymisen kohteena olevassa henkilössä herää yleensä huoli ja pelon tunne tilanteen pitkittyessä. Ihmisen tulkinta, joka herättää pelon tunteen, on tulevaisuuteen suuntautunutta. Pelon tunne herää siitä, että ihminen ennakoi tilanteen pahenevan ja muodostavan hänelle senhetkistä tilannetta suuremman uhan. Tyypillisimmillään pelon vaikutuksesta sekä eläin että ihminen pyrkii pakenemaan tai piiloutumaan. Harva kykenee käyttäytymään siten, että hän ns. menee pelon aiheuttavaa tilannetta tai asiaa kohti. Näissä tilanteissa on kuitenkin tärkeätä vaatia viranomaisilta selvitystä siitä, mihin toimiin he aikovat asiassa ryhtyä. Tämä edistää paitsi henkilön subjektiivista kokemusta pelon tunteen hallinnasta, myös luo painetta viranomaisten suuntaan tilanteeseen aktiivisesti puuttumisesta ja käyttämään niitä resursseja, joita uhka-arviointiin on Suomessakin kehitetty. Ulkomaisten arvioiden mukaan moni eurooppalaiseen poliitikkoon kohdistunut väkivaltateko olisi voitu estää ennalta, mikäli niiden todelliset riskitekijät olisi tunnistettu.