Miten voin omalta osaltani valmistua sovitteluun, jotta lopputuloksena olisi huoltoriidan sovinnollinen ratkaisu?
VT Jan-Olof Nyholm
Olemme saaneet paljon palautetta ja kysymyksiä liittyen aiempaan blogikirjoitukseen, joka käsitteli tuomioistuinsovittelua lasten huoltoriidoissa. Tässä blogissa käsittelen eräitä asioita, joita tuomioistuinsovitteluun osallistuva voi pohtia etukäteen ja siten vaikuttaa omalta osaltaan siihen, että sovittelussa päästäisiin siihen lopputulokseen, jota siihen osallistuvat osapuolet toivovat, eli sopimukseen ja riidan päättämiseen.
Sovintoon vaaditaan aina kaksi osapuolta, mutta tähän on turha vedota, sillä voimme ainoastaan vaikuttaa omaan käytökseemme ja asenteisiimme. Mikäli toinen osapuoli ei syystä tai toisesta halua aidosti sopia asiaa, se on valitettavaa, mutta voit kuitenkin itse kulkea pää pystyssä, sillä olet tehnyt parhaasi sovinnon saavuttamiseksi. On myös tilanteita, joissa sovinnon saavuttaminen on henkilöstä johtuvista syistä käytännössä mahdotonta, mutta onneksi nämä henkilöt ja haastavat persoonallisuudet ovat suhteellisen harvassa.
Mitkä seikat voisivat edesauttaa sovinnon saavuttamista, ja mitä voisit omalta osaltasi pohtia ennen sovittelua?
- Useimmiten eron jälkeisissä tilanteissa on lähtökohtana, että tunneside entisten parisuhdekumppanien välillä on katkennut ja eron jälkeistä suhdetta voivat värittää hyvinkin vahvat kielteiset tunteet toista osapuolta kohtaan. Voidaan vähintään sanoa, että osapuolet eivät pidä toisistaan ja ovat valmiita riitelemään oman oikeaksi kokemansa näkemyksen puolesta, sillä sovitteluun päätyminen viestii siitä, että osapuolet eivät ole saaneet sovittua lasten asioista ilman apua. Tämän sovitteluun osallistuva sovittelija ja asiantuntija sekä osapuolten lakimiehet varsin hyvin tietävät, joten onko tätä aivan välttämätöntä tuoda esiin joka yhteydessä?
- On hyvin tavanomaista, että tilaisuudessa osapuolten omat puheenvuorot keskittyvät kuvaamaan toista osapuolta kielteisessä valossa. Tästä seuraa se, että toinen osapuoli pitää tämän jälkeen vastapuheenvuoron, jossa hän kumoaa kaiken toisen kertoman ja jatkaa kertomalla toisesta osapuolesta kielteisiä asioita. Kysymys kuuluukin, miten nämä puheenvuorot hyödyttävät sovinnon saavuttamista ja missä vaiheessa siirrytään puhumaan lapsen asioiden järjestämisestä?
- Pohdi ennen sovittelua, vihaatko aidosti toista osapuolta ja näetkö hänet todella aivan kelvottomana vanhempana. Mikäli näin on, niin tämä tunne tulisi sopeuttaa siihen, että toinen osapuoli on kuitenkin lapsellesi yksi tärkeimmistä henkilöistä ja nyt käsitellään yhteisen lapsenne tulevaisuutta ja molempien vanhemmuutta suhteessa lapseen.
- Oletko aidosti sitä mieltä, että lapsella on oikeus ihmissuhteeseen molempien vanhempiensa kanssa ja että lapsi aidosti tarvitsee molempia vanhempia myös tulevaisuudessa? Miten pystyt parhaiten turvaamaan tämän lapsen oikeuden?
- Miten vanhempien kielteinen suhtautuminen toisiinsa vaikuttaa lapseen henkisesti ja mihin se saattaa johtaa? Onko todella niin, että lapsi ei huomaa vanhempiensa riitelyä tai että vanhempien riitely olisi lapselle yhdentekevää?
- Lapsen tarpeet vaihtelevat iän myötä. Miten tämä vaikuttaa siihen, kuinka hän tarvitsee vanhemmiltaan tukea? Voiko olla, että eri aikoina ja eri tilanteissa lapsi tarvitsee vanhemmiltaan erilaista tukea ja turvaa? Eivät aikuistenkaan ihmissuhteet ole kopioita toisistaan, joten miksi tätä vaadittaisiin lapselta ja lapsen suhteilta eri vanhempiin?
- Kun esität näkemyksiäsi lapsen asioista, osaatko tunnistaa omasta itsestäsi lähtevät tarpeet ja lapsesta lähtevät tarpeet? Mikäli nämä tarpeet eivät kohtaa, niin kumman tarpeille haluat antaa etusijan?
- Eron myötä perheen rakenne ja muoto muuttuvat, mutta perhe ei kuitenkaan häviä mihinkään. Onko tarkoituksenne tuhota perhe ja lapselle tärkeimmät ihmissuhteet?
Edellä on esitetty joitakin pohtimisen arvoisia asioita, joista voi olla apua sovitteluun valmistautumisessa sekä omien asenteiden ja tavoitteiden tarkastelussa. Näistä on usein myös hyvä keskustella avustajasi kanssa ennen sovittelua, koska kokeneella juristilla tulisi olla kykyä ja taitoa tukea sinua myös tältä osin, kun valmistaudut sinulle uuteen ja varmasti myös jännitystä aiheuttavaan sovitteluun lapsesi tulevaisuudesta.
Lopuksi vielä yhteenvetona muutama huomionarvoinen seikka:
- Harvoin saadaan sovitteluun lisäarvoa sillä, että käydään läpi kaikki ne vanhat riidat, joissa olette loukanneet toisianne ja joiden johdosta suhteenne on edennyt siihen pisteeseen, että ero oli ainut vaihtoehto.
- Vältä puhetyyliä, jossa viljelet muotoja ”sinä teit..”, ”sinä et osaa..”, ”sinä et välitä..”, ”sinä tuhosit perheen..”. Tämä on pelkkää syyllistämistä, eikä edistä lapsen asioista sopimista. Rakentavampi tapa tuoda esille omia kokemuksiasi ja näkemyksiäsi ja avata keskustelua on suosia muotoja ”minä koen..”, ”minusta tuntuu..”, ”miten sinä näet/koet..”.
- Toimivan ja rakentavan kommunikaation haaste ei niinkään ole siinä, että puhutaan liian vähän, vaan siinä, että kuunnellaan liian vähän.
Totean kuitenkin lopuksi vielä, että valitettavasti edellä esitetyt neuvot eivät toimi niissä tilanteissa, joissa vanhemmat eivät kunnioita toisen vanhemmuutta ja/tai kyseessä on ihmissuhde, jossa toinen osapuolista on aina ollut alisteisessa asemassa. Tällöin tulisi jo avustajan ja viimeistään sovittelijan havaita, että Follo-sovittelu ei ole tarkoituksenmukainen menettely ratkaista osapuolten välistä huoltoriitaa.
Katso video:
1 kommentti. Leave new
Hyvä yhteenveto!