Huoltoriidan Follo-sovittelu ja lapsen näkökulman huomioiminen

Jan-Olof Nyholm (varatuomari)

Huoltoriitojen sovittelu on jo pitkään ollut käytössä käräjäoikeuksissa ja nyt on havaittavissa, kuinka myös hovioikeuksiin edenneissä huoltoriidoissa käytetään Follo-sovittelua, eli asiantuntija-avusteista tuomioistuinsovittelua, yhä useammin. On myös havaittavissa muutosta sen suhteen, että kuinka paljon vanhempien kielteisten välien ja suhtautumisen annetaan vaikuttaa lopputulokseen, kun tuomioistuin valvoo viran puolesta lapsen etua. Tästä on esimerkkinä Vaasan hovioikeuden 01.03.201 antama ratkaisu, jota on käsitelty aiemmin blogissamme.

Toimistossamme koemme onnistumisen elämyksiä ennen kaikkea niissä tapauksissa, joissa löydetään sovinnollinen ratkaisu ja vältetään pitkäkestoinen oikeusprosessi, joka harvemmin, jos koskaan, parantaa vanhempien välejä. Sellainen sovinnollinen ratkaisu, jonka molemmat osapuolet kokevat omakseen, ilmentää ennen kaikkea kahta tärkeää asiaa. Ensinnäkin molemmat vanhemmat ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen siitä, mikä on heidän lapsensa etu tässä hetkessä. Toinen tärkeä elementti sovinnollisessa ratkaisussa on se, että vanhemmat osoittavat kunnioitusta toisen vanhemman näkemyksiä ja vanhemmuutta kohtaan, mikä on omiaan edistämään vanhempien yhteistoimintaa lasta koskevissa asioissa myös tulevaisuudessa.

Kokemuksemme mukaan perusedellytys onnistuneelle sovitteluprosessille on se, että vanhemmat pysähtyvät aidosti kuuntelemaan toista vanhempaa ja niitä ajatuksia, toiveita ja tuntemuksia, joita vanhemman esittämien vaatimusten taustalla on. Olisi hyvää muistaa, että toisen vanhemman tuntemuksissa ei ole kyse mielipiteistä, joista aletaan väittelemään, vaan aidosti lapsen toisen vanhemman tunteista ja kokemuksista. Mikäli molemmat vanhemmat pystyvät pysähtymään toisen vanhemman tunteiden ja lapsen tulevaisuutta koskevien ajatusten ja toiveiden ääreen, niin on otettu todella suuri harppaus eteenpäin kohti sovinnollista ratkaisua ja vähemmän riitaista tulevaisuutta.

Onnistunut Follo-sovittelu edellyttää siis varsin avointa keskusteluyhteyttä, jossa taktikoinnilla ja oman edun tavoittelulla ei ole sijaa. Mikäli vanhempien välit ja keskusteluyhteys on romutettu rikki parisuhteen päättyessä, niin oman suojamuurin laskeminen ja toisen vanhemman toiveiden äärelle pysähtyminen lasta koskevissa asioissa voi olla hyvin haastavaa, joskus jopa ylitsepääsemätöntä.

Keskusteluyhteyden haasteiden lisäksi jommankumman tai molempien vanhempien itsekeskeisyydellä on sovittelumenettelyn onnistumisen kannalta tuhoisa vaikutus. Tällainen lähestymistapa verhotaan usein lapsen mielipiteeksi tai lapsen eduksi, jota vanhempi ei kuitenkaan sen tarkemmin osaa avata. Omaa etua ajaakseen vanhempi voi saada lapsen liittoutumaan toista vanhempaa vastaan ja tällaisella menettelyllä on erittäin haitallisia vaikutuksia lapseen ja lapsen oikeuteen molempiin vanhempiinsa. Näissä tilanteissa sovinnon löytäminen on miltei mahdotonta. Herää myös kysymys, missä määrin lopputulosta voidaan tällaisissa tilanteissa edes kutsua sovinnoksi, sillä lopputulos vastaa käytännössä vain toisen vanhemman etua.

Tuomioistuinsovittelussa eli ns. Follo-sovittelussa on usein ainoastaan päivä aikaa löytää sovinto osapuolten välillä. Follo-sovitteluun valmistautumisessa korostetaan usein, että jo etukäteen tulisi miettiä ja päättää, mihin on suostuvainen ja mihin ei ainakaan voi suostua.  Ehkä näin, mutta samalla tulee varoa, ettei sovittelutilaisuus ala muistuttaa kauppaneuvotteluja, joissa tingitään, vakuutellaan omien ehtojen tarpeellisuudesta ja toisen vanhemman ehtojen haitallisuudesta. Voidaan perustellusti kysyä, kuinka tällaisesta asetelmasta saadaan aikaan sovinnollinen ratkaisu, jonka molemmat osapuolet kokevat omakseen. Vaatimusten reunaehtojen asettamisen sijaan voisi pikemminkin kysyä itseltään ennen sovittelua, mitä omien vaatimusten ja toiveiden taustalla on, jotta keskustelu sovittelussa olisi mahdollisimman rakentavaa ja loisi samalla myös pohjaa tulevalle.

Kokemukseni mukaan sovinnolliseen ratkaisuun on erinomaiset edellytykset, mikäli molemmat vanhemmat kokevat suhteensa lapseen olevan samalla tasolla ja vanhemmat kokevat olevansa tasavertaisia kasvatuskumppaneita, jotka haluavat huomioida toisen vanhemman näkemykset ja toiveet. Tämä ei suinkaan tarkoita, että vanhempien tulisi olla kaikesta yhtä mieltä, mutta tästä asetelmasta on paremmat mahdollisuudet löytää ne yhteiset nimittäjät, jotka eivät edusta täysin kummankaan vanhemman vaatimuksia sellaisenaan, vaan huomioivat molempien vanhempien toiveet ja edustavat molempien käsitystä lapsen edusta. Usein ennen sovittelua onkin hyvä käydä läpi näitä asioita oikeudellisen avustajan kanssa. Kokenut avustaja osaakin auttaa asiakastaan ennen sovittelua siten, että asiakkaalla on parhaat lähtökohdat päästä niin lapsen kuin yhteisen vanhemmuuden kannalta parhaaseen lopputulokseen.